Juha Sipilän hallituksen harjoittama poikkeuksellisen avoin luokkapolitiikka ravisutti suomalaista yhteiskuntaa. Kiistelty ja myöhemmin purettu aktiivimalli sekä etenkin julkiseen sektoriin kohdistuneet leikkaukset olivat ilmiöitä, jotka osoittivat erilaisten ristiriitojen repivän yhteiskuntaa eri suuntiin.
Nämä toimet ja niiden aiheuttamat seuraukset ovat hyvä esimerkki yhteiskunnallisesta konfliktista, joita yhteiskuntapolitiikan lehtori Mikko Jakonen käsittelee hiljattain julkaistussa teoksessaan Konflikti – Talous ja politiikka.
Sipilän hallituksen toiminta perustui Jakosen mukaan yksinkertaisen ja voimakkaan talouspoliittisen konfliktin luomiseen. Vaikka hallituksen virallisena tavoitteena oli purkaa “työn vastaanottamisen esteitä” ja luoda “kannusteita” työskentelyyn, tarkoittivat nämä toimet käytännössä työntekijöiden vallan ja työttömien aseman heikentämistä.
Talouspoliittinen konflikti synnytti myös uusia konflikteja. Sipilän hallituksen leikkaukset kohdistuivat ennen kaikkea julkiseen sektoriin, mikä taas väistämättä tarkoitti leikkauksia etenkin aloilla, joilla enemmistö työntekijöistä on naisia.
Näin talouspoliittinen konflikti muuttui myös arvopoliittiseksi konfliktiksi. “Naisten, lasten ja köyhien kurittamisesta vientialojen kilpailukyvyn nimissä jäi Sipilän hallitukseen leima, josta se muistetaan poliittisen historian kirjoituksessa”, kuten Jakonen kirjassaan toteaa.
Sipilän hallituksen tuottamat konfliktit synnyttivät tyytymättömyyttä ja jakoivat kansaa, mutta loivat myös mahdollisuuden uudenlaiseen politiikkaan. Kaduille marssivat poikkeuksellisen suurina joukkoina esimerkiksi hoitajat, Postin työntekijät ja tieteentekijät – juuri ne ryhmät jotka eivät olleet pitkään aikaan osoittaneet joukkovoimaansa.
Jakosen teoksen viesti on selkeä: edellisen kaltaiset konfliktit ja niiden seuraukset eivät ole demokraattisen yhteiskunnan hetkellisiä häiriötekijöitä, vaan yhteiskunnallisten muutosten polttoainetta. Ne avaavat reittejä ajatella yhteiskuntaa uusin tavoin synnyttämällä esimerkiksi kollektiivista vastarintaa ja poliittista liikehdintää.
Aikamme poliittista kulttuuria määrittää Jakosen mukaan näköalattomuus, joka tuottaa eräänlaisia tosiasioiden kahleita. Vahvimmin viestiään poliittisessa keskustelussa ei saa läpi visionääri, joka pyrkii katsomaan vallitsevan yhteiskuntamuodon ulkopuolelle, vaan ikävistä realiteeteista muistuttava tolkun ihminen.
Tähän perustui myös Sipilän hallituksen toiminta: se esitti leikkaukset insinöörin tarkkuudella suunniteltuina ja yhteiskuntamme olemassaolon kannalta välttämättöminä tekoina.
Tällainen politiikka on vaarallista demokratian kannalta, sillä se saa meidät elämään pysähtyneessä nykyhetkessä, jonka jälkeiseltä tulevaisuudelta voidaan vain toivoa parasta. Se saa ajattelemaan, ettei yhteiskunnallisten asioiden suuntaan voida vaikuttaa eikä esimerkiksi leikkauspolitiikalle ole vaihtoehtoja.
Teoksen suurin ansio onkin muistuttaminen siitä, ettei politiikka ole vain reagointia tai yhteisten asioiden hoitamista, vaan myös uuden luomista, siis eräänlaista taidetta. Konfliktit toimivat tämän uuden luomisen polttoaineena. Siksi konfliktia ei tule mieltää kirosanana, vaan voimavarana joka voidaan kanavoida kohti yhteiskunnallisia muutoksia.
Mikko Jakonen: Konflikti – Talous ja politiikka. Into 2020. 300 sivua.
uutiskirje 
