Kun Matti Huutolan työura joskus vuoden lopulla päättyy, suomalainen työmarkkinakenttä menettää sopimusyhteiskunnan vankan puolustajan. Läksiäishaastattelussa vahvistuu, että se on monessa mukana olleelle vaikuttajalle kaikki kaikessa.
Huutolan 16-vuotinen kausi SAK:n hallituksen varapuheenjohtajana päättyi järjestön valtuuston kokouksessa tiistaina, mutta työt jatkuvat vielä. Aikanaan koittavalle vihoviimeiselle työpäivälle hänellä on selvä suunnitelma:
– Kun viimeinen työpäivä päättyy kello 16, niin eihän minulla sinänsä kiirettä Lappiin ole, mutta vartin yli 16 lähden. Elämäni on siellä, harrastukset, sukulaiset ja muut.
Tällä viikolla julkaistiin myös Vesa Sompin Huutolasta kirjoittama kirja Heikomman puolella. Kirjan nimi tiivistää hänen ajattelunsa ytimen, josta sopimusyhteiskunnankin puolustaminen johtuu. Sopien, ei repien. Se on heikommankin etu.
Sopimista halutaan nyt vain niistä asioista, jotka koetaan itselle tärkeiksi.
Yhteiskunnallisen ajattelunsa perustan Huutola sai jo Rovaniemen maalaiskunnan Lehtojärvellä sijainneen lapsuudenkotinsa uuninpankolla. Siellä vaalitilaisuudessa alusti SKDL:n pääsihteerinä toiminut Ele Alenius. Kirjan mukaan Alenius kuulosti pienen Matin korvissa ”maailman viisaimmalta ihmiseltä” ja SKDL sai vankkumattoman kannattajan.
Kirvesmies, Rakennusliiton toimitsija, kansanedustaja, SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja ja viime vaiheessa myös järjestöosaston johtaja. Tehtävät ovat vaihtuneet, mutta aate on pysynyt. Aleniuslainen vasemmistolainen, se on hänen poliittinen kotinsa.
Nyt haetaan
selkävoittoja
Mennään siis enempää kaartelematta siihen asiaan, mistä Huutola haluaa puhua. Sopimusyhteiskuntaan. Sillä hänellä on huoli siitä, että nyt niin työmarkkinoiden kuin politiikankin puolella haetaan kompromissien sijaan selkävoittoja.
Kansanedustajana 1998–2003 toiminut Huutola muistelee, miten Paavo Lipposen hallituksissa vasemmistoliitto joutui sopimaan kokoomuksenkin kanssa. Askeleet olivat ehkä pieniä, mutta hyvinvointia vietiin kuitenkin eteenpäin.
Työmarkkinoiden puolella sopimishalun puute johtuu Huutolan mukaan Elinkeinoelämän keskusliitosta, joka muutama vuosi sitten jopa kielsi itseltään sopimusten tekemisen.
– Kuvittelu, että jokainen voi persoonakohtaisesti tätä maailmaa rakentaa – minusta se ei mene niin. Vaan on huolehdittava heikommasta.
– Olen tosi huolestunut tästä työmarkkinailmapiiristä, että pitääkö kaikki sopimukset hakea konfliktien kautta.
Politiikan puolella samaa tarinaa Huutolan mielestä kertoo perussuomalaisten nousu suureksi puolueeksi: vaikeisiin asioihin on vain ehdottomia näkemyksiä ja yksinkertaisia vastauksia.
Heidän maailmansa
on muu kuin Suomi
Konfliktien kautta, se nähtiin kuukausia kestäneellä sopimuskierroksella. Ensin työnantajille ei sopiminen maistunut, sitten ratkaisuja haettiin lakkojen, lakonuhkien ja työnantajien työsulkujen kautta.
– Sopimista halutaan nyt vain niistä asioista, jotka koetaan itselle tärkeiksi, harmittelee Huutola.
– Näihin päiviin asti konsensusta on ollut, mutta tämän viimeisen sopimuskierroksen jälkeen näen, että tulee entistä vaikeammaksi tehdä sellaisia työehtosopimuksia, jotka vievät koko Suomea eteenpäin. Voimakkaat liitot molemmin puolin voivat ottaa satunnaisia selkävoittoja, mutta näen mustia pilviä siinä kokonaisuudessa, että kaikki pysyvät mukana.
Kehitys johtuu Huutolan mielestä siitä, että EK:n linjoja viitoittavat suuryritykset, joiden maailma on jotain muuta kuin Suomi tai suomalaisen yhteiskunnan keskeiset asiat.
– Suomen markkina ja työelämä eivät tunnu olennaiselta. Globalisaatio on mennyt sellaista vauhtia eteenpäin.
Eniten Huutola on pettynyt Suomen Yrittäjiin. Hän toivoi, että järjestön kanssa olisi voinut päästä yhteistyöhön, mutta viime vuosina sen näkemykset ovat alkaneet tuntua vihamielisiltä ay-liikettä ja palkansaajia kohtaan.
Tämä on henkilökysymys. Huutolan mielestä Mikael Pentikäinen on työmarkkinoiden häirikkö ja populisti.
Eurooppalainen työelämä
harmonisoituu
Kun työelämän pelisääntöjen uudistamisesta puhutaan, esiin nousee aina taikasana paikallinen sopiminen. Huutola sanoo sen olevan väärä mielikuva, että ay-liike vastustaisi paikallista sopimista. Siinä voidaan päinvastoin löytää ulottuvuuksia, jotka vahvistavat sopimusyhteiskuntaa.
Huutola ottaisi ensinnäkin mallia Ruotsista, jossa diskuteeraus työntekijöiden ja työnantajan välillä on aitoa.
Toiseksi sosiaaliturvan kokonaisuudistus synnyttää todennäköisesti myös työmarkkinaosapuolille sopimisen tarvetta.
Kolmanneksi sopimusyhteiskunnan tulevaisuutta säätelee Euroopan unionin kehitys.
– Eurooppalaisen työelämän pelisääntöjen harmonisointi tulee tapahtumaan ja on osin jo tapahtunut. Työsuojelun puolella se on jo hyvin pitkälle vietyä.
Parhaillaan lausuntokierroksella on komission esitys eurooppalaisesta vähimmäispalkasta, johon SAK on ottanut myönteisen kannan sillä ehdolla, että kansallisesti voidaan sopia omista minimisäännöksistä.
Miten saada
viesti perille?
Matti Huutola aloitti Pekka Ahmavaaran seuraajana SAK:n hallituksen varapuheenjohtajana 1.5.2004. Aloittaessaan hän puhui siitä, että ay-liikkeestä ei saa tulla elämälle vierasta eliittiä. Onko näin päässyt käymään ja onko sillä yhteyttä järjestäytymisasteen laskuun?
Huutola myöntää, että on.
Haastattelua tehdään sen jälkeen, kun hän on osallistunut viimeistä kertaa SAK:n hallituksen kokoukseen. Siellä oli puhuttu, että yhteiskunnallista keskustelua vaikkapa ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta käydään sellaisella kielellä ja harhaanjohtavilla ilmaisuilla, etteivät työntekijät pysy kärryillä siinä, mitä ay-liike on tehnyt ja mistä sopinut.
Ennen oli isoja työpaikkoja, isoja ammattiosastoja ja niiden isoja kokouksia, joissa viesti meni suoraan perille. Nyt eletään mediamaailman ja viestinnän aikaa.
– Ay-liike on isojen haasteiden edessä, että herättääkö se ihmisten kiinnostuksen markkinointiviestinnän ja osittain jopa populismin kautta vai nyt valitulla linjalla, jossa asiat on pohdittu sataprosenttisesti ja menemme asialinjalla eteenpäin. Me emme oikein enää saavuta ihmisiä tällä viestinnällä, Huutola myöntää.
Järjestäytymisasteen lasku on Huutolan mielestä osa yleisempää ilmiötä, jossa mihinkään instituutioihin ei sitouduta niin kuin ennen. Ay-liikkeen edunvalvonnan vuoksi hän ei usko jäsenmäärän laskeneen.
Omaa eri linjaa
ei enää tarvita
Vesa Sompin kirjassa kerrotaan, että Huutolan alkuaikaa SAK:ssa leimasi joidenkin sosiaalidemokraattien epäluulo. Lauri Ihalaisen puheenjohtajakaudella osa asioista sovittiin pienessä demaripiirissä, johon hallituksen varapuheenjohtajalla ei ollut asiaa.
Joukkuepelaajana Huutola vähitellen karisti epäluulot niskastaan, ja jako kahteen poliittiseen leiriin on vuosien kuluessa menettänyt merkitystään.
Se on toisaalta johtanut siihen, että vasemmistoliittolaista ay-linjaa ei vedä julkisuudessa enää kukaan toisin kuin silloin, kun lähes joka liitossa oli itsenäisesti toimiva kakkosmies.
Onko enää edes olemassa vasemmistoliittolaista ay-politiikkaa?
– Ei ole, eikä sellaiselle ole mahdollisuutta eikä tarvetta, Huutola vastaa.
Ennen SKDL/vasemmistoliitto-taustaiset ay-johtajat saattoivat arvostella julkisuudessa kipakastikin liiton enemmistön linjaa. Nyt painotuserot ovat Huutolan mukaan pieniä ja ne sovitellaan valmisteluvaiheessa.
– Minusta yhtenäisyys on ainut mahdollisuus ay-liikkeelle, hän puolustaa nykyistä linjaa.
Hän ei usko, että vasemmistoliiton kannatus olisi sillä noussut, että hän olisi äänestyttänyt asioista tai esiintynyt julkisuudessa Lauri Ihalaista vastaan.
Ryhmäkokouksia SAK:ssa edelleen pidetään. Huutolan mukaan niissä edistetään nykyään yhteistä, ei eriävää näkemystä.
lehti 