Vuonna 2008 Ruotsissa ilmestynyt Pepparskakhuset on ikävän ajankohtainen, kun se ilmestyy Suomessa tänä syksynä nimellä Piparkakkutalo. Tilastot kertovat, että koulukiusaamista – oikeasti kouluväkivaltaa – on aiempaa vähemmän. Poikkeuksellisen raakoja tapauksia on kuitenkin uutisoitu eri puolelta maata lukuvuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana.
Carin Gerhardsenin Hammarby-dekkarisarjan ensimmäinen osa kertoo lapsena koetun väkivallan pitkästä varjosta. Sen uhrin Thomasin elämä tuhottiin jo hänen ollessaan jatkuvan vainon kohteena 6-vuotiaana leikkikoulussa vuonna 1968.
Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin Thomas on yksin, työpaikalla hyljeksitty kummajainen, joka pienentää itsensä ja on ainakin oman kokemuksensa mukaan toisten silmissä näkymätön.
Gerhardsenilta suomennettiin viime vuonna hänen uusin dekkarinsa Musta jää. Mielettömän taitava psykologinen trilleri pakotti kysymään, miksi tällaisen taiturin aiempaa tuotantoa ei ole suomennettu vaikka kahdeksanosainen Hammarby on kerännyt kehuja ympäri maailmaa ja ruotsalaisista julkaistaan meillä paljon pelkkää tauhkaakin.
Piparkakkutalossa kirjoittajan kokemattomuus näkyy vielä. Tarinan nykyajassa joku alkaa murhaamaan samalla luokalla vuonna 1968 Katrineholmissa olleita. Teoksen alku ja loppu ovat huikean intensiivisiä niin jännityskertomuksena kuin kiusatun tilintekonakin. Keskivaiheilla kokonaan toinen juonilinja saa liikaa huomiota ja purkaa jännitteen.
Tuntuu myös epäuskottavalta, että jo 6-vuotiaat voisivat harjoittaa näin raakaa ja järjestelmällistä väkivaltaa luokan uhreiksi valittuja kohtaan.
Gerhardsenin dekkariavaus on sikälikin erityisen miellyttävä, että sen rikoskomisario Conny Sjöberg on vastakohta kaikille muille ruotsalaisdekkarien komisarioille. Hän on kaikin puolin elämäänsä tyytyväinen suurperheen isä ja onnellinen aviomies.
Keskivaiheen haahuilun jälkeen Piparkakkutalo palaa raiteilleen vieläkin parempana ja Gerhardsen väläyttää taitojaan vetämällä maton lukijan alta totaalisesti.
Piparkakkutalo on vahva puheenvuoro kouluväkivaltaa vastaan ja se muistuttaa myös aikuisten vastuusta olla kääntämättä katsetta sivuun. Odotan innolla Hammarby-sarjan seuraavia osia.
Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo. Suomentanut Maija Ylönen. 355 sivua, Minerva.
uutiskirje 
