Helsinkiläinen Reko Ravela on lapsesta saakka harrastanut historiaa. Häntä kiinnostaa erityisesti työväenliikkeen historia, ja kun hän muutama vuosi sitten kiersi tapahtumapaikkoja, syntyi ajatus kierrättää muitakin kiinnostuneita viime vuosisadan alun murroksen paikoilla.
Kuljemme Reko Ravelan mukana Yrjönkadulta Hakaniemeen.
Koiton talo,
Yrjönkatu 27
Koiton talo oli tärkeä työväenliikkeelle, vaikka porvarit olivat alussa mukana, jotta saatiin kasaan rahaa ison kivitalon rakentamiseen. Porvarit ostettiin kuitenkin ulos, ja talo oli radikaalivasemmiston hallussa 1920-luvulla. Vuonna 1930 Lapuan liike sulki talon, ja yhdistyksen johdosta vangittiin monia. Sosialidemokraatit saivat avata sen toisen maailmansodan jälkeen. Se päätyi SKP:n omistukseen 1940-luvun lopulla, ja 1980-luvun alussa puolue myi sen ja sittemmin hassasi talosta saamansa hyvät rahat surullisenkuuluisiin finanssisijoituksiin.
Helsingin työväenyhdistys,
Yrjönkatu 27
Helsingin ensimmäinen työväenyhdistyksen omistama työväentalo Torppa oli puurakennus, jonka pihalla pidettiin isoja kokouksia. Vuonna 1898 talo maksoi 80 000 markkaa, joka oli työläisille iso raha kerätä, sillä työläisen keskipalkka oli 50–100 markkaa. Torppa oli keskeinen paikka suurlakon aikaan vuonna 1905. Vieressä oli kahvila, jossa kuumimpina vuosina radikaaleimmat aktivistit suunnittelivat maanalaista toimintaa kuten pankkiryöstöjä, salamurhia ja pommi-iskuja.
Helsingin ensimmäinen työväentalo
Helsingin työväenyhdistys perustettiin 1884, ja se sijaitsi vuokratiloissa nykyisen Makkaratalon kohdalla. Tuohon aikaan työväenyhdistykset olivat luonteeltaan paremman väen hyväntekeväisyysyhdistyksiä, jotka syntyivät huonekalutehtailija Julius von Wrightin ajatuksesta estää radikaalin työväenliikkeen rantautuminen Suomeen. Talossa oli muun muassa ravintola, jossa työläisillä ei ollut varaa käydä. Kokouksiin ei sopinut tulla työvaatteissa.
1890-luvulla työväenyhdistykset alkoivat radikalisoitua, mutta jo 1886 Helsingissä oli ensimmäinen lakko. Suutarit saavuttivat sillä kymmentuntisen työpäivän.
Helsinki kasvoi nopeasti. Vuonna 1870 asukkaita oli 32 000 ja 1910 jo melkein 140 000. Työväestön osuus kasvoi 40 prosentista 70 prosenttiin kaupungin väestöstä. Lisäksi 10 prosenttia oli palvelusväkeä, jota ei laskettu työväestöön. Pelkästään palvelijattaria oli Helsingissä joidenkin arvioiden mukaan yli 10 000.
Vanha ylioppilastalo
Naisten ja erityisesti työläisnaisten rooli oli keskeinen, kun vaadittiin yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. 1904 juhlasali täynnä, kun porvarinaisia edustanut Naisasialiitto Unioni ja työläisnaiset pitivät kokousta naisten äänioikeudesta. Tuolloin suurella osalla miehistäkään ei ollut äänioikeutta, ja Unioni vaati naisille samanlaista äänioikeutta, joka miehillä jo oli. Se olisi jättänyt suurimman osan naisistakin ilman äänioikeutta.
Työläisnaisten arvioidaan jyränneen kokouksen, ja lopulta tehtiin yksimielinen päätös kannattaa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta.
1905 järjestettiin naisten iso äänioikeusmielenosoitus. Osallistujat olivat pelkästään naisia, sillä paikalle tulleita miehiä kehotettiin menemään kotiin laittamaan ruokaa.
Kaikkia kehotettiin 1904 valmistautumaan yleislakkoon, jos äänioikeutta ei saada. Seuraavana vuonna lakko sitten tuli.
Vapaapalokunnan talo,
Keskuskatu 7
1960-luvulla puretussa Vapaapalokunnan talossa kokoontui Suomen ensimmäinen eduskunta 1907–1910. Vapaapalokunnat olivat työväenliikkeelle merkittäviä, koska ne olivat ensimmäisiä yhdistyksiä, joita sai perustaa. Monet opettelivat yhdistystoiminnan perusteita vapaapalokunnissa. VPK oli merkittävä myös siksi, että varsinkin köyhien asuinalueet Helsingissä olivat puutaloja ja tulipalot iso ongelma.
1905 talo leimautui porvarillisen puolen taloksi, koska suojeluskunta piti siinä päämajaa.
Rautatientori
Vuoden 1905 suurlakko käynnistyi Venäjän vallankumoustapahtumien laukaisemana suhteellisen spontaanisti. Helsingin työväentalolla oltiin valitsemassa lakkotoimikuntaa, mutta väkeä tuli paikalle niin paljon, että siirryttiin kokoustamaan Rautatientorille.
Suurlakko oli kansallinen lakko, jota lähes kaikki kannattivat vastatoimena venäläistämispolitiikalle. Työväestön keskeisiä vaatimuksia oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja uusi perustuslaki.
Suurlakon aikaan torilla pidettiin joka päivä joukkokokouksia ja tehtiin päätöksiä. Siellä valittiin Suomelle uutta hallitustakin lakon loppuvaiheessa. Muodostettiin 24 nimen lista: 9 sosialistia ja 15 porvaria. Porvaripoliitikot olivat kuitenkin neuvotelleet tsaarin hallinnon kanssa, ja tsaari myöntyi suurimpaan osaan lakon vaatimuksista.
Heimolan talo, Vuorikatu 2
Heimolan talossa on muun muassa hyväksytty Suomen itsenäisyysjulistus. Eduskunta kokoontui siinä, kunnes Eduskuntatalo valmistui 1930-luvun alussa.
Talo purettiin 1960-luvulla. Silloin syntyi ensimmäisiä isoja keskusteluja rakennussuojelusta.
Vuonna 1917 käytiin läpi monipolvinen prosessi Suomen asemasta, sillä Venäjän väliaikainen hallinto oli sitä mieltä, että se pitää itsellään samat valtuudet Suomen suhteen kuin mitkä olivat olleet tsaarilla. Suomen eduskunnassa taas oltiin sitä mieltä, että tsaarin valtuudet otetaan Suomen eduskunnalle.
Tätä ennen vuonna 1916 Suomessa oli valittu Euroopan ja ehkä koko maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen eduskunta. Venäjän vallankumouksen tultua näytti siltä, että eduskunnalla onkin paljon enemmän valtaa kuin aiemmin. Se pelästytti porvarit ja heidän arvellaan tilanneen eduskunnan hajottamisen Venäjältä.
Venäjän hallinto määräsi, että Suomen eduskunta pitää hajottaa, ja Suomen senaatti julkaisi määräyksen.
Lokakuussa 1917 mentiin uusiin vaaleihin, jotka porvarit voittivat niukasti.
Vaikka maassa oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, noin 10 prosenttia kansasta oli sen ulkopuolella esimerkiksi köyhyyden, konkurssin tai irtolaisuuden vuoksi. Lisäksi äänioikeusikäraja oli 24 vuotta.
Senaatintori
Senaatintori oli 1900-luvun alussa mielenosoituspaikka. Vuonna 1917 siellä oli lähes joka päivä mielenosoitus.
Jo tammikuussa 1894 noin kaksituhatta ihmistä kokoontui kaupunginvaltuuston eteen vaatimaan toimia työttömyyden ehkäisemiseksi. Helsingissä työttömyys oli räjähtänyt käsiin laskukauden vuoksi. Ei ole selvää, ketkä organisoivat mielenosoituksen, mutta sitä kommentoitiin sanomalla, että nälkä ja kylmä ovat pahimmat agitaattorit.
Valtuusto hyväksyikin hätäapupaketin, mutta se ei riittänyt kaikille. Sen ajan Helsingissä oli ainutlaatuista, että työväestö liikehti. Julkisuudessa puhuttiin rähinöinnistä.
Vuonna 1902 torilla jopa mellakoitiin. Kutsuntalakkomellakka syntyi, kun suomalaisia asevelvollisia aiottiin lähettää Venäjälle armeijaan. Siihen asti oli saanut palvella Suomessa sijaitsevissa yksiköissä.
Unioninkadun puolella, silloisen Stockmannin tavaratalon edessä punakaarti ja suojeluskunta melkein ottivat yhteen 1905 suurlakon vuoksi. Porvarien mielestä lakko piti lopettaa, koska oli saatu myönnytyksiä, punakaarti taas oli eri mieltä. Kun tavarataloa oltiin avaamassa, punakaarti käski sulkea sen. Suojeluskunta tuli aseiden kanssa palokuntatalolta. Se oli ensimmäinen kerta, kun suojeluskunta otti aseet esiin ja uhkasi niillä. Punakaarti vetäytyi, mikä lienee ollut viisas liike. Muuten Venäjän armeija olisi tullut paikalle ja suurlakon saavutukset olisivat unohtuneet.
Tästä tapahtumasta syntyi käsite lahtari.
Ruotsin suurlähetystö,
Pohjois-Esplanadi 7
Nykyinen Ruotsin lähetystön rakennus Kauppatorin kupeessa oli aikanaan Venäjän valtionpankin Helsingin-konttori. Siinä tehtiin Suomen historian suurin pankkiryöstö helmikuussa 1906. Ryöstö oli poliittinen, ja sen saaliilla rahoitettiin todennäköisesti Venäjän bolševikkipuolueen ja suomalaisen työväenliikkeenkin toimintaa. Leninin arvellaan antaneen siunauksensa ryöstölle salaisella vierailullaan Helsinkiin pari viikkoa aiemmin.
Päätekijä oli latvialainen bolsevikki Jan Tshokke, joka johti latvialaista ryhmää. Mukana oli myös suomalaisia aktivisteja. Tshokke saatiin kiinni Tampereella. Hän ampui kiinnioton yhteydessä kaksi poliisia.
Pieni osa ryöstösaaliista saatiin takaisin.
Suomenlinna
Varuskunta nousi kapinaan tsaarinvaltaa vastaan Viaporin kapinassa heinäkuussa 1906.
Isolla osalla Viaporin sotilaista oli kiinteät yhteydet venäläiseen vallankumousliikkeeseen. Taustalla olivat myös huono ruoka, palkkarahojen leikkaaminen ja simputus.
Helmikuussa 1906 oli syntynyt yhteissuunnitelma lähteä yhtä aikaa Helsingistä, Tallinnasta ja Kronstadtista Pietariin ottamaan valta tsaarilta. Tieto kuitenkin levisi laajalle ja päätyi tsaarin hallinnon korviin. Suomenlinnassa pidätettiin henkilöt, jotka olivat sekaantuneet suunnitelmiin. Pidätykset käynnistivät vastatoimia, ja kapina käynnistyi ennenaikaisesti.
Viaporissa taisteltiin noin kolme vuorokautta, ja kapinalliset hävisivät.
Säätytalo, Snellmaninkatu 9-11
Säätytalo oli äänioikeusuudistuksen kannalta keskeinen paikka. Aiemmin äänioikeus määräytyi maksettujen verojen mukaan ja suuri osa kansalaisista oli niin köyhiä, ettei heillä ollut äänioikeutta. Lisäksi varakkaimmilla saattoi olla säätyvaltiopäivien vaaleissa enimmillään 25 ääntä.
Huhtikuussa 1905 Säätytalossa käsiteltiin äänioikeusuudistusta ja jopa 30 000 ihmisen mielenosoitus vaati sen toteuttamista.
Silloin uudistusta lykättiin, mikä oli suuri pettymys. Lopulta se meni läpi yksimielisesti suurlakon jälkeen joulukuussa 1905. Mielenosoitukset kuitenkin jatkuivat, sillä uudistus piti hyväksyttää tsaarilla ennen kuin se saatiin voimaan. Punakaartin naiskomppania oli vartiossa Säätytalolla, ja valtiopäivämiehet joutuivat kulkemaan sen ohi.
Uudistus muutti poliittiset voimasuhteet radikaalisti. Päätettiin useista uudistuksista, mutta niiden merkitys oli usein vähäinen, sillä tsaari useimmiten hylkäsi ne. Tällainen uudistus oli esimerkiksi kahdeksan tunnin työpäivä.
Liisanpuistikko, Liisankatu 1
Venäläiset sotilaat teloittivat Liisanpuistikossa Kruununhaassa syyskuussa 1917 neljä venäläistä upseeria vastavallankumouksellisuudesta epäiltyinä. Tapahtuma liittyi Kornilovin kapinaan, jolla yritettiin syöstä Venäjän väliaikainen hallitus vallasta ja siirtyä sotilasdiktatuuriin.
Upseerit tuotiin valtavalta Petropavlovski-sotalaivalta Liisanpuistikkoon ja surmattiin, vaikka laivalla äänestettiin, että heidän henkensä säästetään.
Vallankumous vaikutti Helsingissä olleeseen venäläiseen laivaston väkeen, jota oli 25 000–30 000 henkeä. Helsinki oli ensimmäisen maailmansodan aikaan Venäjän tärkein laivaston tukikohta.
Venäläiset matruusit ja sotilaat ampuivat lähes sata venäläistä upseeria Helsingissä muutamassa päivässä.
Kapinan arvioidaan purkautuneen niin väkivaltaisena, koska Venäjän laivastossa oli syvä sosiaalinen kuilu upseerien ja miehistön välillä ja kuria pidettiin yllä brutaaleilla tavoilla. Upseerit olivat aatelistoa, miehistö Pietarin tehtaista värvättyjä työläisiä.
Lisäksi Itämeren laivaston komentajaa epäiltiin tiedon pimittämisestä. Pietarissa oli vallankumous meneillään, mutta siitä ei kerrottu. Komentaja oli sijoitettu Helsinkiin.
Vladimir Smirnovin asunto,
Liisankatu 19
Muiden muassa Leniniä, Trotskia ja Maksim Gorkia Helsingissä isännöinyt suomenruotsalaisen äidin ja venäläisen isän poika Vladimir Smirnov oli Helsingin ylipiston slaavilaisen kirjaston amanuenssi, Venäjän bolševikkipuolueen jäsen ja puolueen Helsingin-toimintojen keskeinen hahmo.
Muun muassa Viaporin kapinan aikaan hän piilotti kymmeniä kapinallisia asuntoonsa.
Smirnov erotettiin yliopiston virastaan, ja hän siirtyi Ruotsiin, jossa toimi loppuelämänsä Neuvostoliiton konsulina. Hän oli naimisissa kirjailija August Strindbergin tyttären kanssa.
Smirnov oli niitä harvoja bolševikkeja, jotka selvisivät Stalinin puhdistuksista.
Pitkäsilta
Pitkäsilta on perinteisesti erottanut työläisten Helsingin porvarien Helsingistä.
Vuoden 1918 tapahtumien jäljiltä sillassa on jälkiä sotatoimista. Kruununhaan puolella oli keskeinen punaisten ja valkoisten välinen rintamalinja, kun valkoisia auttamaan tulleet saksalaiset valtasivat Helsinkiä.
Saksalaisia sotilaita oli noin 10 000, punakaartilaisia noin 2 000. Lisäksi punaiset olivat huomattavasti huonommin organisoituneita ja varustettuja.
Tilanne olikin toivoton punakaartin kannalta. Se luovutti suosiolla keskusta-alueen valkoisille ja pyrki puolustamaan työväenkaupunginosia.
Saksalaiset ylittivät lopulta Pitkänsillan ihmiskilpien avulla. He olivat punaisia, jotka oli otettu vangeiksi.
Paasitorni, Paasivuorenkatu 5
Siltasaaressa sijaitseva Paasitorni eli Helsingin työväentalo on yhä Helsingin Työväenyhdistyksen omistuksessa. Sen rakentaminen vuonna 1908 oli iso ponnistus, joka maksoi 800 000 markkaa eli kymmenkertaisesti sen, minkä Yrjönkadun Torppa.
Rahaa saatiin muun muassa Torpan myynnistä ja Työmies-tupakasta, jonka hinnasta luovutettiin osa työväentalohankkeeseen. Kaikkineen tupakkarahaa kertyi 70 000 markkaa.
Suurimmaksi osaksi talo kuitenkin maksettiin velkarahalla.
Siltasaari oli muutenkin vasemmiston keskittymä. Siellä sijaitsivat SDP:n puoluetoimisto ja Työmies-lehden toimitus. Siellä asui myös useita vasemmistolaisia poliitikkoja, alkaen Miina Sillanpäästä, joka oli Suomen ensimmäisiä naisministereitä.
Vuonna 1918 punakaarti toimi työväentalolla. Vallankumousyritys alkoi sillä, että talon torniin ripustettiin punainen lyhty. Siitä punaiset tiesivät miehittää strategiset paikat.
Saksalaiset pommittivat työväentaloa, ja se syttyi palamaan. Talo takavarikoitiin punaisilta, mutta joulukuussa se annettiin uudelle sosialidemokraattiselle johdolle. Marraskuussa 1919 talo vihdoin oli siinä kunnossa, että se pystyttiin ottamaan käyttöön.
Marraskuussa 1917 Suomeen saatiin kahdeksan tunnin työpäivä, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kunnallisvaaleissa ja monta muuta asiaa. Silti punakaarteissa mietittiin, pitäisikö jatkaa kohti vallankumousta. Pidettiin pitkä kokous ja äänestettiin, jonka tulos oli 14–11 vallankumouksen puolesta. Ruvettiin suunnittelemaan käytännön toimia, mutta ilmeni epäröintiä. Äänestettiin uudelleen. Nyt tulos oli 13–12 sen puolesta, ettei tehdä vallankumousta.
Tammikuussa senaatti julisti, että suojeluskunnat ovat järjestysvalta. Siitä seurasi kansalaissota.
uutiskirje 
