Helsingin Sanomien toimittajan Tuomas Niskakankaan esikoisjännäri Roihu alkaa upeasti ja odotuksia herättäen. Nuori nainen tekee polttoitsemurhan kohtaamansa vääryyden takia.
Päivämäärä on tarkkaan valikoidusti 17. joulukuuta jossain lähitulevaisuudessa. Niin sanotun arabikevään katsotaan alkaneen korruptioon kyllästyneen katukauppias Mohamed Bouazizin 17. joulukuuta 2010 tekemästä polttoitsemurhasta Tunisiassa. Nyt Lumi Nevasmaa uhraa itsensä sytyttääkseen Suomen roihuun.
Prologin jälkeen siirrytään itse tarinaan. Suomen talous on romahtanut ja oikeistohallituksen leikkaukset ajaneet ihmiset kurjuuteen ja työttömyyteen. Viha on valtavaa.
Puolueet ovat ryhmittyneet kahtia. Pääministeri Leo Kosken kokoomus muodostaa tiiviin koalition perussuomalaisten ja RKP:n kanssa. Yhtyneen vasemmiston ja vihreiden muodostaman vasenryhmän johtoon on nousemassa karismaattinen Emma Erola.
Marxin teoriat tulevat todeksi. Pääomien kasautuminen ja kansan kurjistuminen lyövät yli. Yli puolet kansasta kannattaa vasemmistoa. Aika on kypsä salassa suunnitellulle suurelle harppaukselle puoluekokousviikonloppuna.
Trillerin ei periaatteessa tarvitse olla kovin uskottava ollakseen jännittävä. Se voi muodostaa omalakisen maailmansa, jossa henkilöiden kohtalosta on pakko lukea vielä seuraava luku.
Niskakankaan Roihu on kuitenkin niin epäuskottava, suorastaan lapsellinen, että sitä on vaikea lukea. Trilleriksi tarkoitetussa kirjassa on oikeaoppisesti taloutta, politiikkaa ja mediaa, mutta oikein mikään ei toimi.
Roihussa yritetään kuvata Suomen politiikkaa talousromahduksen jälkeen, mutta sen ainoa poliitikko on talousvaikuttajien marionettina toimiva Leo Koski. Suomen kohtaloista päättää Valtioneuvoston linnassa kokoontuva Kilta ja jossain taustalla naruista vetelee ja tarvittaessa murhakäskyjä antaa salaperäinen Peregrino. Eduskuntaa ja mitään normaaleja poliittisia prosesseja kirjassa ei ole.
Roihussa on kova yritys sykkeen nostavaan ja hengityksen salpaavaan kansainvälisen luokan jännitykseen, mutta sitä ei synny, ei sitten millään.
Epäuskottavien tapahtumien lisäksi kirjassa tökkii henkilökuvaus. Tunsin myötähäpeää lukiessani, miten Leolle kirkastui Emman kanssa keskusteltuaan politiikkansa epäoikeudenmukaisuus. Leo on pääministeri, joka on täysin pihalla politiikan sisältökysymyksistä ja Emma kovapintainen vasemmistolainen siihen asti, kun alkaa epäillä menneensä liian pitkälle.
Ylen superseksikäs tähtitoimittaja Vilma Varis on luku sinänsä. Tämä käyttää häikäilemättä ulkoisia avujaan skuuppia metsästäessään ja ostaa tietoja tarvittaessa seksillä.
Roihussa on vahvoja naisia, mutta lopussa paljastuu, että kaiken takana oleva mastermind on heitä manipuloiva ovela mies, jolla on suuri suunnitelma.
Hyväntahtoisesti voi ajatella, että Roihu on yhteiskunnallinen puheenvuoro eriarvoistumista vastaan ja se tuo asiasta uutta tietoa sellaisille jännärien lukijoille, joita tavanomaiset talousjutut eivät tavoita.
Tuomas Niskakangas: Roihu. 523 sivua, Otava.
uutiskirje 