Pian sen jälkeen kun kansalaisjournalismiverkosto Bellingcat oli loppuvuonna 2014 julkaissut raporttinsa Itä-Ukrainassa alas ammutusta MH17-matkustajakoneesta, Bellingcatin perustaja ja johtaja Eliot Higgins sai kirjeen kotiseutunsa Leicestershiren poliisilta Britanniassa.
MH17-tapausta selvittänyt usean maan viranomaisten yhteistutkimusryhmä (Joint Investigation Team, JIT) halusi kuulla Higginsiä todistajana ja kutsui hänet Leicesterin pääpoliisiasemalle. Poliisiaseman yksityishuoneessa hollantilaistutkija pyysi Higginsiä kertomaan, mitä hän oli saanut selville, ja miten.
– Mitä enemmän puhuin ja mitä enemmän vastakaikua sain, sitä enemmän vahvistui häkellyttävä tunne: me olimme ainoat, jotka teimme tätä. Tutkijat tajusivat, että heidän oli otettava tämä avointen lähteiden homma toden kannalta, Higgins kirjoittaa torstaina ilmestyneessä kirjassaan Me olemme Bellingcat.
Bellingcatin syntytarinan kertaavassa kirjassaan Higgins selvittää, kuinka hän tuli kehittäneeksi uuden tiedonhankinnan alan, avointen lähteiden tiedustelun.
Keskustelu Leicesterin poliisiasemalla ei ollut ensimmäinen kerta, kun Higgins tajusi, kuinka heikosti viranomaiset ja arvostetut tiedusteluorganisaatiotkin hyödynsivät verkon avoimia lähteitä.
Hän oli tullut tähän johtopäätökseen jo paria vuotta aikaisemmin, jolloin hän piti Syyrian sotaan keskittynyttä blogia. Sotaa seuratessaan ja siellä käytettyjä aseita sosiaalisen median avulla dokumentoidessaan Higgins kertoo tehneensä pelottavan oivalluksen.
– Monet mielipidejohtajat, korkeat virkailijat ja poliitikot, jotka päättivät sotatoimista, tiesivät Syyrian selkkauksesta paljon vähemmän kuin minä, joka olin viisastunut pelkästään tutkimalla julkisia tiedonlähteitä. Olin törmännyt ammottavaan aukkoon informaatiojärjestelmässä – sellaiseen, jonka täyttämiseksi olen siitä pitäen työskennellyt kaikki päivät, Higgins kirjoittaa.
Yhdysvaltojen hatara raportti yllätti
Higgins kertoo yllättyneensä esimerkiksi elokuussa 2013, jolloin Bashar al-Assadin hallitus teki hyökkäyksen kemiallisilla aseilla Ghoutan alueelle Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Valkoisen talon julkaisema tiedustelupalvelun yhteenveto tapauksesta ei vakuuttanut Higginsiä.
– Luin tuon nelisivuisen asiakirjan ja tyrmistyin jälleen. Se oli hyvin hatara, minkä lisäksi se sivuutti verkossa näkyvien videoiden suuren määrän.
MH17:n alas ampumisen jälkimainingeissa Yhdysvaltain viranomaiset tviittasivat vain satelliittikuvan ohjuksen oletetusta laukaisupaikasta.
Marraskuussa 2014 Bellingcat julkaisi ensimmäisen laajaa huomiota saaneen raporttinsa, tutkimuksen joka osoitti Itä-Ukrainan kapinallisten olleen vastuussa MH17:n pudottamisesta.
Myöhemmin Hollannin turvallisuustutkintalautakunta vahvisti Bellingcatin löydökset, joista kehkeytyi MH17-oikeustapaus.
– Siinä tuore kollektiivimme oli usein edellä virallisia tutkimuksia, joiden voimavarojen rinnalla omamme edustivat kärpässarjaa.
Kaikki eivät pysyneet somen muutoksen perässä
Bellingcatissa aktiivisesti vuodet 2014–2016 toiminut suomalainen Veli-Pekka Kivimäki arvioi, että tiedustelulaitosten hitaus avointen lähteiden kanssa johtui maailman nopeasta muutoksesta ja sosiaalisen median äkillisestä noususta.
– Käyttäjien tuottama sisältö räjähti yhtäkkiä määrällisesti. Ja jos miettii isoja valtion virastoja tai muita vastaavia, eiväthän ne aina hirveän nopeasti liiku. Eli varmaan yksittäiset ihmiset ovat kyenneet sopeutumaan siihen muutokseen paljon nopeammin ja näkemään siinä sellaisia mahdollisuuksia, joita instituutiot eivät välttämättä näe, tai eivät kykene taipumaan hyödyntämään niitä, Kivimäki sanoo STT:lle.
Hän uskoo, että asia otetaan nyt virallisilla tahoilla paljon vakavammin Bellingcatin nostettua avointen lähteiden tutkimuksen valokeilaan. Esimerkiksi Suomessa on todettu tiedustelulainsäädännön taustapapereissa, että sosiaalisella medialla on merkitystä myös sotilastiedustelulle.
Kivimäki lopetti Bellingcatin avustamisen syksyllä 2016 siirtyessään Puolustusvoimien palvelukseen.
Kynä, paperia ja Google Maps
Higgins tuli aloittaneeksi verkkotutkimuksen kehittämisen elokuussa 2011. Hän oli tuossa vaiheessa seurannut kuukausien ajan intensiivisesti arabikevään tapahtumia, keräillyt verkosta löytämiään informaatiohippuja ja postannut niitä esimerkiksi Guardianin liveblogin kommenttiosioon.
Kun Libyan kapinalliset julkaisivat Youtubessa videon, jossa sotilas käveli pitkin katuja ja kertoi kapinallisten valloittaneen Bregan pikkukaupungin hallituksen joukoilta, Higgins halusi yrittää todentaa, että video todella oli kuvattu siellä.
Hän perkasi videon perusteellisesti keskittyen sotilaan taustalla olevaan katunäkymään, ja luonnosteli paperiarkille tämän koluamia reittejä niin, että syntyi pieni katukartta. Sitten hän vertasi sitä Google Mapsin satelliittikuvaan Bregasta, ja löysi lopulta alueen, jonka katuverkko vastasi täsmälleen videolla nähtyä. Higgins varmisti sitten vielä, että kaikki videolla näkyvät yksityiskohdat täsmäsivät satelliittikuvan kanssa.
– Keskisessä Englannissa toimiston tuolissani istuen olin määrittänyt sotavyöhykkeen rintamalinjan tuhansien mailien päästä. En tarvinnut muuta kuin Youtube-pätkän ja Google Mapsin sekä piirroksen tulostinpaperilla.
Higgins jalosti sittemmin tätä metodia, jota hän alkoi kutsua geopaikannukseksi. Sen avulla hän varmensi esimerkiksi Syyrian sodasta tulvineiden videoiden tapahtumapaikkoja.
Bellingcatin digietsivät hyödynsivät geopaikannusta menestyksekkäästi myös vuonna 2014, kun he selvittivät Buk-ohjusten laukaisualustan liikkeitä Itä-Ukrainan kapinallisalueilla.
Vertaamalla sosiaalisen median postauksia ohjuslavetista muun muassa Google Mapsin ja Google Earthin karttoihin, sekä mittaamalla varjojen pituutta kuvissa SunCalc-sovelluksen avulla, he pystyivät rakentamaan aikajanan ohjuslavetin liikkeistä MH17:n alas ampumisen tapahtumapäivänä pelkästään julkisia lähteitä käyttämällä.
Somen kuvamateriaali houkutti tutkimaan
Bellingcatin alkuperäinen ydinryhmä muodostui juuri MH17-tapauksen ympärille. Heihin kuului myös Kivimäki, joka aloitti tutkimuksensa tapauksesta omin päin, ennen kuin tuli kosketuksiin Higginsin kanssa.
Kivimäen mukaan Ukrainan sota kiinnosti häntä uutistapahtumana.
– Sieltä tuli niin paljon materiaalia, ja silloin tuntui, ettei sillä oikeastaan tehdä paljon mitään, Kivimäki kertoo.
MH17-tapauksen tutkiminen antoi aktiiviselle uutisten kuluttajalle mahdollisuuden päästä uudella tavalla uutistapahtuman sisään.
Kivimäki tutki somen kuvamateriaalia MH17:n kappaleista, joita oli levinnyt pitkin Itä-Ukrainan maaseutua. Vertaamalla sitä Boeing 777-200ER:n periaatekaavioon hän pystyi päättelemään, millaisia vaurioita koneen runko oli kärsinyt. Tästä hän taas päätteli, että vaurioiden takana täytyi olla maasta laukaistava ohjus.
Aihe oli Kivimäelle tuttu, sillä hän oli ollut varusmiehenä ilmatorjuntarykmentissä, jolla oli käytössään Buk-ohjuksia. Kivimäki kertoi löydöksistään Higginsille, joka pyysi häntä mukaan vasta perustetun Bellingcatin toimintaan.
Kivimäen mukaan Bellingcatin harjoittaman avointen lähteiden tutkinnan lokeroiminen on vaikeaa. Hän näkee sen olevan sielultaan lähimpänä journalismia, vaikka se ei varsinaisesti ole sitäkään. Se ei kuitenkaan ole myöskään perinteistä tiedustelua tai rikostutkintaa, vaan kaikkien näiden solmukohdassa.
– Varmaan harvassa uutisorganisaatiossa on nykyään sellaisia resursseja, että ne pystyisivät edes käyttämään satoja tunteja jonkun tuollaisen yksittäisen keissin selvittämiseen. Ei sitä ehkä ole tarve lokeroida, pääasia on se mitä se julkaisee, ja miten se kykenee toimimaan yhteistyössä vaikka perinteisten journalististen toimijoiden kanssa.
”On tiettyjä maita, joihin en mene”
Parin viime vuoden aikana Bellingcatin näkyvimmät tutkinnat ovat kohdistuneet Venäjän turvallisuusviranomaisten toimintaan. Bellingcat selvitti ex-agentti Sergei Skripalin ja tämän tyttären murhayrityksen takana olleiden venäläisten henkilöllisyyden sekä hiljattain oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin myrkytyksestä vastanneen agenttiryhmän.
Higgins sanoo, ettei koe erityistä pelkoa, vaikka Bellingcat onkin tutkimuksillaan ja paljastuksillaan saanut mahtavia vihollisia, ja hänkin saa toisinaan uhkausviestejä.
– Pysyttelen niin valppaana kuin uskon tarpeelliseksi. On tiettyjä maita, joihin en mene; lienee helppo arvata, mitä ne ovat. Mutta en näe järkevien varotoimien lisäksi syytä joutua kauhun valtaan, Higgins kirjoittaa.
– Vastustajamme voivat yrittää vahingoittaa minua. Bellingcatista on kuitenkin kehittynyt enemmän kuin yksi henkilö.
Kivimäki ei kokenut olleensa vaarassa tutkiessaan MH17-tapausta. Hän kertoo keskittyneensä disinformaation kumoamiseen, eikä pitänyt sitä riskialttiina toimintana.
Higgins sanoo kirjassaan kokevansa, että fyysistä vahingoittamista todellisempi vaara avointen lähteiden tutkijoille on psykologinen painolasti, jota kertyy esimerkiksi sotarikoksia ja muita raakuuksia esittävien videoiden jatkuvasta katsomisesta.
uutiskirje 
