Runeberg-palkittu Marisha Rasi-Koskinen: ”REC on vastalause objektiiviselle totuudelle”

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Runeberg-kirjallisuuspalkinto myönnettiin perjantaina 5. helmikuuta tamperelaiselle Marisha Rasi-Koskiselle (s. 1975) romaanillaan REC (S&S). Kirja aloitti voittokulkunsa saamalla marraskuun lopussa Aamulehden vuoden 2020 Tulenkantaja-palkinnon.

Rasi-Koskinen kertoo ilahtuneensa kumpaisestakin palkinnosta. Tuoreesta Runeberg-palkinnosta hän sanoo olevansa äärimmäisen onnellinen.

– On erityisen hienoa, että juuri tässä vaiheessa uraani ja tällä kirjalla sain palkinnon. REC on tärkein ja rakkain romaanini, jonka kirjoittaminen on vaatinut minulta enemmän rohkeutta kuin yksikään aiemmin kirjoittamani teos. Sitä kirjoittaessa availin uusia ovia mielensisäisiin huoneisiin ja tiloihin ja konkreettisiin paikkoihin tietämättä tarkalleen mitä niiden takana on.

Kirjallisuuden kielelliset ja rakenteelliset mahdollisuudet kiehtovat Rasi-Koskista.

– Kirjoittamalla havainnoin ja tutkin erilaisia rajoja, leikkauspisteitä ja törmäyksiä. Ajatukset ovat aina tekoja, kaikki mitä kerran ajattelet, on olemassa niin elämässä kuin taiteessakin.

Mysteeri ja matkakertomus

RECiä kirjoittaessaan Rasi-Koskinen lähti aivan tietoisesti ylittämään rajojaan kirjailijana. Hän tiesi välillä liikkuvansa heikoilla jäillä, mutta koki että kirja on kirjoitettava juuri sellaiseksi.

Tarinavetoista hän ei halunnut RECistä ja pelkäsi, tavoittaako kirja sisäisellä tasollaan lukijat. Pelko oli turhaa. Tarina ei syö kirjan filosofista ja psykologista, herkkää tarkkanäköisyyttä, mutta vetävä se trillerimäisyydessään on. Romaanin kauhu on palkintoraadin mukaan sisäistä kauhua, jonka alkuperä on muukalaisuutemme torjutussa ja kaameassa tuttuudessa.

”REC on kirjallinen mysteeri, matkakertomus ja dokumentti, fiktiota fiktiosta. Se on suuri romaani ystävyydestä ja rakkaudesta, vallankäytöstä ja rajattomuudesta. REC on kaleidoskooppi, jossa tarinat ja todellisuus asettuvat uusissa käsissä aina uusiin kulmiin”, kustantaja luonnehtii voittoisaa kirjaa.

Runeberg -palkintoraadin mukaan REC on harvinaisen rohkea proosaluomus, kerrontaa, muotoa ja tilallisuutta yhdistävä ja testaava taideteos, joka muistuttaa tarinankerronnan vaarallisesta potentiaalista.

”Tämä on kirjan ytimessä. Aina, kun me kerromme itsestämme, tarina muuntuu riippuen siitä, kenelle ja missä sen kerromme. Vaara piilee siinä, keitä sivuhenkilöitä tarinoihimme tarvitsemme ja kuinka heitä käytämme. Tämä ilmenee niin tieteessä, taiteessa kuin yhteiskunnallisissa valtarakenteissa. Keillä on valtaa ja oikeus kertoa, keiden tarinoita kuunnellaan, ketkä vaiennetaan. Tässä piilee RECin yhteiskunnallinen ja inhimillinen eetos, joka tekee kirjasta perinteistä romaania väkevämmän.”

Ihmisen sisäisen maailman ja ympäröivän todellisuuden välinen suhde valtarakenteineen on RECin keskeisimpiä teemoja. Rasi-Koskisen tausta psykologina heijastelee näissä pohdinnoissa.

– Se on kaiken ydin ja äärimmäisen kiinnostavaa kuten ihmisen sisäisen maailman ristiriidatkin. Psykologian selkärankaan kuuluu se, että aina on toinen tarina, toinenkin näkökulma asioihin. Tämä on aina psykologin työn lähtökohta, nyt kirjailijan työnikin.

Keskeistä on ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen, mikä ei lainkaan tunnu olevan kaikille itsestäänselvyys. Taustalla on tieteenfilosofia, jonka mukaan todellisuus ei ole objektiivinen, vaan se rakentuu ihmisen mielessä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Kuin kuvastimessa

Valokuvien sattumanvaraisuus, se kuinka ihmiset joutuvat vahingossa toistensa valokuvien taustalle on askarruttanut ja kiinnostanut Rasi-Koskista heltiämättä.

– Alkaessani kirjoittaa valokuvia sanoiksi REC-romaaniini mietin, millainen kuvitteellinen tarina syntyisi, jos saisi käsiinsä kaikki videot ja valokuvat, joiden taustalle on itse joutunut. Entä ne henkilöt, jotka ovat omien kuviemme taustalla, keitä he ovat ja mitä he kertoisivat. Moniäänisyys ja sirpaleisuus, joita erityisesti kirjani taustahenkilöt edustavat ja erilaiset valtarakenteet ihmisten ja yhteiskuntien välillä kiinnostavat minua taiteessa. RECissä nämä teemat kohtaavat.

Teos myös pohtii valheen ja toden rajapintoja. Rasi-Koskisen tapa käsitellä julmuuksiin ja epäinhimillisyyksiinkin yltyviä henkilöitään on empaattinen. Hän ei tuomitse, vaan yrittää ymmärtää monimutkaisin tavoin asioiden taustoja, syitä ja seurauksia ja ihmismieltä. Ihmisiä kaikkien tuulten heiteltävänä tarinoineen.

Todellisuuden leikkiä

Rasi-Koskinen on valokuvannut kolmisenkymmentä vuotta. Erityisen aktiivisesti hän on tarttunut kameraan viiden kuluneen vuoden ajan, jolloin hän kirjoitti REC-romaaniaan.

Arkielämän ohella hän on aina tutkinut kuvillaan sisäistä maailmaansa. Valokuvat ovat hänelle fiktiota, leikkiä todellisuudella kuten sanatkin. RECissä valokuvat toimivat metaforana toisten ihmisten hyväksi käyttämiselle, sivuhenkilöksi ajautumiselle.

REC on vastalause objektiiviselle totuudelle, mutta sen tulkinnan haluan kirjassani jättää täysin lukijoiden haltuun.

Roland Barthes kirjoittaa kirjassaan Valoisa huone kohtaamisesta, joka tapahtuu kuvan ja katsojan välillä ja nimeää sen punctumiksi. Punctum on eräänlainen ennustamaton sisältö, jota kuvaaja ei voi hallita tai jota hän ei välttämättä edes tiedosta. Tämän Rasi-Koskinen kertoo kokeneensa usein katsoessaan muiden ottamia kuvia.

– Huomioni kiinnittyy johonkin mikä on voinut olla merkityksetöntä kuvaajalle. Samoin käy kaunokirjallisuudelle kirjailijan pyrkiessä tulkintaansa tarkoituksella tai tarkoittamatta. Kirja kuitenkin altistuu lukijan antamille merkityksille piittaamatta kirjailijan missioista.

Raatilaiset korostavat älyllisesti haastavan, vaikeaksikin joillain tahoilla luonnehditun RECin olevan kielellisesti selkeäsanainen ja lähestyttävä. ”Marisha Rasi-Koskisen taidonnäyte on hurja, vakava leikki, mysteeri ja elämys, joka avautuu uusilla lukukerroilla erilaisena – eikä lukijakaan välty muutokselta”, perusteluissa todetaan.

Rasi-Koskinen puolestaan tähdentää, että kirjallisuutta voi ja pitääkin ymmärtää myös toisin. Lukuisin erilaisin tavoin.

– Sitä ei tarvitse välttämättä ymmärtää lainkaan. Jos kirjan kannet suljettuaan uskaltaa hämmentyä ja jäädä ehkä ymmälleen on rohkeutta. REC on vastalause objektiiviselle totuudelle, mutta sen tulkinnan haluan kirjassani jättää täysin lukijoiden haltuun.