Menetin ystävän äkilliseen sairauskohtaukseen pääsiäisenä. Järkytyksen ja surun keskellä nousi hätääntynyt ajatus, ettei varmaan tule isoja hautajaisia tai muistotilaisuutta. Pian sainkin kuulla, ettei koronatilanteen vuoksi ole kaikille avointa muistotilaisuutta.
Tässä hirvittävässä ajassa meiltä viedään myös tämä: yhteinen suru. Verkossa järjestettävä muistotilaisuus kuulostaa kylmältä, eikä voi korvata lähellä oloa ja yhdessä, samassa tilassa suremista. Juhlia voi siirtää, mutta surua ei.
Olemme sosiaalisia ja yhteisöllisiä olentoja vaikka viihtyisimmekin itseksemme. Suruun ja kuolemaan liittyy paljon yhteisiä rituaaleja joiden avulla tehdä surutyötä ja joiden avulla järjestellä elämää uudelleen. Muutaman verkosta löytyneen artikkelin perusteella asiantuntijoilla on eri näkemys siitä, pitkittyykö suruaika, jos ei ole hautajaisia ja muistotilaisuuksia.
Ainakin osa suruun ja kuolemaan liittyvistä rituaaleista jää pois ja korvautuu uusilla tavoilla. Tässä ajassa ei ehkä pilkata enää sosiaalisen median muistoseiniä tai kirjoituksia kuolleelle. Koska tämä aika ei mahdollista yhdessä suremista, kuten tarve olisi, käytän tämän kolumnin tilan ystäväni muistamiseen.
Ari Jalava, 23.3.1964–2.4.2021. Tampereen vasemmistoliiton kivijalkoja. Ari teki paljon töitä kunnallisissa ja järjestön luottamustehtävissä sekä työpaikan luottamusmiehenä. Ari ei pitänyt tekemisistään meteliä, mikä on päinvastaista nykymeiningille. Ari oli lämmin, sivistynyt, huumorintajuinen ja hämmentävästi aina hyväntuulinen.
Hauskoja muistoja jää Valkeakosken työväenmusiikkijuhlista, missä roudattiin tavaroita helteessä ja vesisateessa. Mikä siinä onkin, että Valmussa on aina ääripään säät? Poikkeuksellisen hyväsydäminen Ari jätti jäljen kohtaamiinsa ihmisiin, ja häntä tullaan ikävöimään ja muistelemaan, vaikka muistotilaisuutta ei voidakaan kasvotusten nyt järjestää. Lämmin osanottoni läheisille.
uutiskirje 
