Karin Smirnoffin Lähdin veljen luo -romaania kuvataan sensaatioksi sekä Ruotsissa että Suomessa. Se sai Ruotsin August-kirjapalkintoehdokkuuden jo ennen ilmestymistään. Tarina onkin hurja ja omaperäisesti kirjoitettu, mutta kuitenkin suoraviivainen paluu juurille -romaani.
Ja aivan hirvittävän vetävä. Siinä on samanlaista pohjoista angstia kuin Tuomo Pirttimaan talvella ilmestyneessä Heteessä. Väkivaltaa ja hurjia ihmisiä siis.
Lähdin veljen luo aloittaa Jana Kippo -trilogian. Tai janakippo, niin kuin Smirnoff nimen ja kaikki nimet kirjoittaa. Eikä käytä pilkkuja eikä sitaattimerkkejä vuorosanoissa. Tuntuu ensin rasittavalta ja turhalta kikkailulta, mutta ei ole sitä. Poikkeava kirjoitustyyli vain lisää teoksen kiehtovuutta eikä haittaa lukemista ollenkaan.
Smirnoffin esikoisromaania on vaikea sijoittaa mihinkään tyylilajiin. Jana Kippo palaa etelästä juopon veljen asuttamalle kotitilalle Smalångeriin ja aloittaa heti seksuaalispitoisen suhteen naapurissa asuvan taiteilijan Johnin kanssa.
Päätettyään jäädä kotipaikkakunnalle ainakin joksikin aikaa, Jana hakeutuu töihin kotipalveluun. Asiakkaiden myötä henkilögalleria kasvaa ja romaanin kuvaama elinpiiri laajenee.
Dekkaria romaanissa ovat monet rikokset insestistä murhiin ja petoksiin. Samoin Jana Kipon tarinan vähittäinen avautuminen ja totuuden paljastuminen kerros kerrokselta. Silkkaa kaunokirjallisuutta on Smirnoffin tapa kuvata karuja pohjoisia olosuhteita ja niiden muovaamia ihmisiä. Lädin veljen luo ei kaipaa määritelmiä luonteestaan. Kannattaa vain antautua sen viemäksi ja nauttia.
Ensimmäisen osan loppu on kaunis ja seesteinen, ihan muuta kuin mihin tarinan kuluessa luulisi päädyttävän. Ensi vuonna ilmestyy toinen osa Viedään äiti pohjoiseen. Sitä jää odottamaan nälkäisenä.
Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo. (Jag for ner till bror). Suomentanut Outi Menna. 294 sivua, Tammi.
uutiskirje 