Seppo Jokisen rakastettu dekkarisarja komisario Koskisesta on jo osassa 26. Yli neljännesvuosisata on mennyt lamadekkarista Koskinen ja siimamies ja aina vaan Jokisen tuntosarvet aistivat ajan ilmiöitä uskottavasti ja koskettavasti.
Vuosi sitten Pisara veressä -dekkarissa Jokinen uudisti hieman kerrontaansa ottamalla takautumissa mukaan Koskisen ensimmäisen henkirikoksen. Siipirikkoisissa palataan vakiintuneeseen malliin, jossa pinnalla on pari rikosta, jotka vähitellen kietoutuvat toisiinsa.
Siipirikkoisissa Jokinen hyödyntää aiempia kirjojaan ja jatkaa niiden tarinaa. Konkarilla on mistä ottaa. Uusimman Koskisen voi silti lukea itsenäisenä romaanina niin kuin kaikki aiemmatkin. Kerrosten tunteminen kuitenkin lisää lukunautintoa.
Yhdessä juonilinjassa pääsiäisenä murhataan Koskiselle etäisesti tuttu mies kylmäverisesti Iidesjärven rantaan lintumiesten silmien edessä. Taskusta löytyy Koskisen nimi ja osoite.
Samaan aikaan uudenlaiset rahanpesijöiden työjuhdat kuljettavat seteleitä junalla Itä-Euroopasta schengen-alueelle, koska pankit syynäävät entistä tarkemmin rahansiirtojen alkuperää.
Heistä kahdella on yhteys Ulla Lundelinin aiemmin tutkimaan juttuun. Sattuman kautta syntyy uusi yhteys yksin asuvaan 16-vuotiaaseen Virnaan, jonka kaipuusta ja kipuilusta syntyy ”siipirikkoisuus”, mutta kahden nuoren kohtaamisessa on myös toivon ainekset.
Jokinen kuljettaa moniaineksista tarinaa niin kuin uskolliset lukijat sen haluavat tapahtuvan. Tutkinnan väliin huumoria tuovat Kaatio ja Pekki. Sitä syntyy nyt etenkin Kaation innosta koota joukkue suopotkupallon MM-kisoihin.
Koskisen kärsivällisyyttä koettelee elämäntoverinsa Ulla Lundelinin omapäisyys, mutta räjähdykset tämän edessä jäävät piippuun niin kuin ne aina jäävät.
Lopussa ratkeaa pitkään pimeänä ollut katoaminen ja tappo. Jokinen todistaa taas ymmärryksensä onnettomien olosuhteiden uhreille ja näyttää, että suomalainen henkirikos on usein surkeiden sattumusten summa.
Siitä ei pääse mihinkään, että Siipirikkoiset on hieman tasapaksu tarina. Komisario Koskinen -fanille kaikki on periaatteessa kunnossa, mutta jo vähän liiankin tuttua.
Sitä on myös Koskisen parisuhde-epävarmuus. Entinen vaimo Raija on lämmitellyt välejä jo monessa kirjassa, eikä Koskinen vieläkään oikein tiedä, miten suhtautuisi tilanteeseen. Vai viihtyisikö loppujen lopuksi kaikkein parhaiten ihan omassa rauhassaan.
Siipirikkoiset lienee ensimmäinen suomalainen dekkari, jossa on mukana korona. Myös Tampereen ratikka on mainittu, samoin aseman päälle rakennettava areena. Jos lukisi Koskiset peräkkäin, niistä ilmenisi Tampereen kaupunkikuvan kehitys 1990-luvulta tähän päivään.
Ilouutinen Koskis-faneille on se, että Jokisen kirjoista on vihdoin tehty tv-sarja. Syksyllä nähdään, miten Eero Aho pärjää Suomen Wallanderina.
Seppo Jokinen: Siipirikkoiset. 373 sivua, CrimeTime.
uutiskirje 