Niin Suomessa kuin maailmalla on syksyllä uutisoitu laajasti työvoimapulasta. Etenkin ravintola-ala on valitellut työntekijöiden puutteesta. Yhdysvalloissa pikaruokaravintolat ovat joutuneet sulkemaan yhtäkkiä, kun useampi työntekijä on ottanut lopputilin samanaikaisesti. Wisconsinin osavaltiossa lakia pyritään muuttamaan, jotta alaikäiset voisivat työskennellä pidempiä tunteja ja paikata työvoimavajetta. Suomessa somekokki Henri Alén ihmettelee, johtuuko työvoiman puute siitä, että ”työn teko ei ole enää pakollista elämiseen”.
Tilanteen korjaamiseksi ollaan Atlantin kummankin puolen ehdotettu työttömyys- ja sosiaalitukien heikennyksiä, tai kuten Wisconsinin tapauksessa, lapsityövoimaa. Kaikki tämä osoittaa, miten sormi menee työnantajapuolelta suuhun, kun heillä ei enää olekaan yksinvaltaa palkkauksen suhteen. Ymmärrys kysynnän ja tarjonnan laista katoaa: palkkoja pystyy aina laskemaan niin kauan kun työvoimaa on enemmän kuin paikkoja, mutta kun tilanne on päinvastoin, ei palkkojen nostaminen ja työolojen parantaminen tule kysymykseenkään.
Tällaisessa tilanteessa työn tekijöillä onkin yhtäkkiä valtaa: jos yksi pikaruokaravintola ei tarjoa riittävää palkkaa tai hyviä työehtoja, voi kävellä toiseen, jossa tilanne on paremmin. Yksinkertaistetuissa uusklassisen taloustieteen mallinnuksissa kuvaus kilpailullisista työmarkkinoista toimii näin. Miksi työnantajaosapuoli ei allekirjoitakaan näitä ”talouden lainalaisuuksia” enää?
Kysymys on tietenkin retorinen: talousjärjestelmämme ei toimi uusklassisten yksinkertaistuksien mukaan. Kyse on luokkien välisestä konfliktista, jossa tuotantovälineet omistava, työtä ostava luokka tahtoo työntekijöiden tekevän mahdollisimman paljon työtä korvauksetta, jotta työnostaja voi tehdä voittoja. Samalla työtä tekevä luokka pyrkii saamaan korvauksen, joka vastaa heidän tuottamaansa arvoa. Tämän konfliktin ristitulessa palkkataso nousee ja laskee, riippuen luokkien valta-asemasta yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla.
Tämä ymmärrys työelämästä ei kiellä kysynnän ja tarjonnan lain olemassaoloa, päinvastoin. Sen sijaan se antaa käsityksen siitä, miksi valta vaihtelee, ja miksi näkemykset tilanteen korjaamisesta eivät ole samat. Sen sijaan idea siitä, että työvoimapula johtuu liian suurista sosiaalituista ja ”työ ei maistu” -asenteesta ovat täysin valheellisia – ellei työnantajaosapuoli haaveile pakkotyöstä. SAK:n tuore tutkimus paljastaa, että valtaosa avoimista työpaikoista on jollain tapaa epävarmoja . Jos työntekijä ei voi olla varma palkkatasosta, ei ihme, että varmemmat työpaikat kiinnostavat, kun niitä löytyy.
Nyt työnantajilla olisi todellinen paikka erottua edukseen työolojen ja palkanmaksun suhteen. Sen sijaan, että vaadittaisiin sosiaaliturvan heikennyksiä ja haukutaan työn mahdollisia tekijöitä, on oiva hetki osoittaa ymmärrystä taloudesta. Työolot kuntoon ja palkat ylös!
uutiskirje 