Ragnar Jónassonin syystäkin kehutun Hulda-sarjan ensimmäinen osa Pimeys ilmestyi suomennoksena keväällä ja trilogian keskimmäinen jo nyt. Saari tapahtuu viitisentoista vuotta ennen rikostutkija Hulda Hermansdóttirin viimeistä juttua, sillä sarja etenee käänteisessä järjestyksessä.
Pimeydessä miesten sorsima Hulda sai luvan tutkia vielä yhtä juttua ennen kuin hänet pakotettiin eläkkeelle nuorempien miesten tieltä. Saaressa asetelma on sama. Hulda on kokenut ja pätevä rikostutkija, mutta ei etene urallaan. Hänelle oikeastaan kuuluvan ylennyksen saa lipevä uraohjus Lýdur selvitettyään syrjäisessä mökissä tapahtuneen murhan.
Kymmenen vuotta myöhemmin nuori nainen kuolee autiolla jylhällä saarella, johon neljä nuorta aikuista on kokoontunut muistelemaan viidettä, jonka kuolemasta on kulunut kymmenen vuotta. Viisikko oli aikanaan tiivis ystäväjoukko, mutta hajaantunut tahoilleen.
Kuolemantapausta Reykjavikista tutkimaan kutsuttu Hulda vainuaa, että kuolema ei ollut onnettomuus, ja muutenkaan kaikki ei mennyt aivan niin kuin järkyttyneet nuoret kertovat.
Jónasson ottaa kaikki irti Islannin karusta luonnosta heti teoksen ensisivuilla ja osoittautuu jälleen tunnelman luonnin mestariksi. Siitä saadaan nauttia läpi teoksen.
Alussa ollaan vuodessa 1987. Benedikt-niminen nuori mies on onnensa kukkuloilla päästessään viikonlopuksi mökille uuden ihastuksensa kanssa. Lukija tietää, että ei tässä hyvin käy, mutta kenelle käy huonosti ja miksi? Lopullinen vastaus tulee vasta kirjan lopussa.
Huldan rikostutkintaa kymmenen vuotta myöhemmin Jónasson kuvaa niin intensiivisesti, että kirjaa lukiessa hengittäminen tahtoo välillä unohtua. Jännitys ja arvoituksen ratkeamisen odotus nousevat huippuunsa ilman mitään ulkoisia tehokeinoja. Vähäeleisyydestä kasvaa dekkarin vahvuus. Se vie murhatutkijan sisimpään.
Hulda on perheensä menettänyt ankeaa elämää viettävä tyyppi, joka hukuttaa tyhjyyden tunteensa maaniseen työntekoon. Nyt hänen pitää vielä yrittää pitää esimiehekseen noussut Lýdur erossa tutkinnasta, josta mies on oudon kiinnostunut.
Pimeydessä kerrottiin Huldan lapsuudesta. Saaren sivujuonessa hän etsii isäänsä, joka oli Islannissa palvellut amerikkalaissotilas. Matka Yhdysvaltoihin tuntuu hieman irralliselta, mutta se syventää lisää Huldan yksinäistä luonnekuvaa. Eläkkeelle jäämisensä kynnyksellä hänelle olisi tarjolla rakkautta, mutta sitä Hulda on kykenemätön ottamaan vastaan.
Rauhallisesti etenevä Saari kasvaa kohti traagista loppua. Niin moni elämä on tuhoutunut yhdestä valheesta lähteneestä tapahtumaketjusta.
Kuten Pimeydestä tiedämme, merkittävän murhajutun ratkaisu ei saattanut Huldan uraa lentoon. Ragnar Jónasson antaa ankean kuvan naisen asemasta Islannin poliisissa.
Trilogian päätösosa Sumu ilmestyy ensi vuonna. Se sijoittuu aikaan kymmenen vuotta ennen Saarta. Odotukset ovat korkealla, sillä Jónasson on raikas tuulahdus jo puhki kulutetussa nordic noirissa – jos sellainen sana nyt sopii näihin sysisynkkiin tarinoihin.
Ragnar Jónasson: Saari (Drungi). Englanninnoksesta suomentanut Oona Nyström. 297 sivua, Tammi.
uutiskirje 
