Ongelmia oli ja usein sukujen väliset riidat olivat rajumpia kuin Game of Thronesin sukusodat.
Bysantissa oli kuitenkin jotain, joka kesti tuhat vuotta. Tästä kertoo professori Paavo Hohti tuoreessa mahtiteoksessaan Bysantti, tuhat draaman vuotta.
Hän toteaa heti aluksi, että sana Bysantti keksittiin vasta Konstantinopolin vuonna 1453 tapahtuneen valloituksen jälkeen. Bysanttilaiset kutsuivat itseään aina roomalaisiksi. Valtakunta olikin suoraan Rooman valtakunnan itäinen osa, joka pysyi pystyssä tuhat vuotta Länsi-Rooman kukistumisen jälkeen.
Keisari Konstantinus Suuri siirsi vuonna 330 valtakunnan pääkaupungin Roomassa Byzantiumiin ja nimesi sen Konstantinopoliksi. Kahteen osaan valtakunta jakautui vuonna 395. Seuraavalla vuosisadalla läntinen valtakunnan osa tuhoutui, mutta itäinen jatkoi monikulttuurisen Rooman perinnettä. Vuosisatojen kuluessa se kuitenkin muuttui kreikkalaiseksi Roomaksi, latinan kielikin hiipui kreikan kielen tullessa hallinnon pääkieleksi. Väestö oli täysin monikulttuurinen, oli kreikkalaisia, armenialaisia, slaaveja, tataareja, turkkilaisia ja montaa muuta kansallisuutta.
Alueellisesti itäinen Rooma oli laajemmillaan keisari Justinianuksen aikana, jolloin siihen kuului Balkanin niemimaa, nykyinen Turkki, Lähi-itä, koko Pohjois-Afrikka, osa Espanjaa ja Italian niemimaa. Arabien suorittaman Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän valloituksen jälkeen jäljelle jäävää valtakuntaa voidaan Hohtin mukaan kutsua Bysantiksi.
Rajut uskonriidat jatkuvia
Koko Bysantin historialle olivat leimaa-antavia uskonriidat, jotka jatkuivat aina valtakunnan tuhoon saakka. Keskeinen syy oli kiista kristinuskon tulkinnoista, Jumalan ja Jeesuksen suhteista, isästä ja pojasta ja pyhästä hengestä. Tämä johti vuosituhannen vaihteessa idän ja lännen kirkkojen eriytymiseen. Lännessä kirkko oli katolinen ja idässä ortodoksinen.
Nykypäivän mittakaavassa tuntuu oudolta, että esimerkiksi kuvariidat aiheuttivat sisällissotia, joukkomurhia ja keisarien kukistumisia. Periaatteessa keisarilla on ylin valta, koska hän oli Jumalan valitsema hallitsija. Aina näin ei kuitenkaan ollut varsinkaan heikkojen keisarien aikana.
Oma osansa oli kirkkoruhtinaiden valtakamppailuilla ja isolla luostarilaitoksella. Ortodoksinen kirkko syntyi Bysantissa ja levisi itäiseen Eurooppaan 900-luvulta alkaen saavuttaen varsin pian myös meidän pohjoisen kulmamme.
Keisarin kallo maljana
Bysantissa hallitsi 94 keisaria, joista 36 syöstiin vallasta, viisi kuoli taistelussa ulkoista vihollista vastaan ja loput kuolivat luonnollisella tavalla. Moni keisari joutui kuitenkin murhatuksi eri tavoin jopa messun aikana.
Karmea kohtalo oli keisari Nikeforoksella, joka hävisi taistelun bulgaareja vastaan vuonna 811 Bulgarian kaani Krum teetätti keisarin pääkallosta hopeajalkaisen maljan, josta juodessaan muisteli, kuinka oli musertanut Bysantin armeijan.
Toisin kuin lännessä Bysantissa ei ollut perinnöllistä aatelistoa. Tämä mahdollisti jopa orjan nousun korkeimpaan asemaan. Myöhemmin kehittyi rikkaiden sukujen verkostoja, jotka taistelivat vallasta keskenään. Avioliitot olivat tärkeitä sukujen välisten siteiden ja myöhemmin myös valtakuntien välisessä diplomatiassa. Toisinaan tämä johti hävinneen osapuolen miespuolisten perillisten kuohitsemiseen. Sokaistaminen oli myös yleistä, koska sokeasta ei voinut tulla keisaria.
Kulttuuri kukoisti
Kaikesta huolimatta Bysantti oli antiikin kulttuurin säilyttäjä. Suurin osa antiikin kreikkalaisesta kirjallisuudesta on säilynyt nykypäiviin Bysantin ansiosta. Bysanttilainen kulttuuri olikin Hohtin mukaan ainutlaatuinen yhdistelmä Kreikkaa, Roomaa ja kristillisyyttä.
”Kreikan kieli oli suora yhteys antiikin Kreikan sivistysperintöön, roomalainen identiteetti perustui hallinnon, politiikan ja lakien traditioon sovellettuna kristilliseen ympäristöön, jossa kristinusko kehittyi kirkoksi 300-luvulta lähtien. Kaikki kristinuskon perustavat tekstit pohjautuvat kreikankielisiin käsitteisiin, teksteihin ja kirkolliskokousten päätöksiin. Näiden kolmen tradition yhdistäminen oli Bysantin suuri innovaatio ja kulttuurillinen saavutus.”
Naisten asema Bysantissa ei ollut kehuttava joitakin keisariperheen naisia lukuunottamatta, jotka jopa saattoivat olla todellisia hallitsijoita alaikäisen poikansa puolesta. Orjuus oli yleistä 1200-luvulle saakka, jolloin sitä alettiin vieroksua. Hovissa eunukit olivat varsin yleisiä ja heidän joukostaan kohosi jopa merkittäviä sotapäälliköitä.
Erikoislaatuista oli kahden samaa sukupuolta olevan kirkollinen liitto.
”Keskiajalla ainoastaan Bysantissa oli mahdollista solmia erityisiä kirkon siunaamia liittoja kahden miehen, kahden naisen tai miehen ja naisen kesken.”
Tämä liitto ei kuitenkaan ollut juridinen ja sen mahdollista seksuaalista roolia ei tunneta.
Kulku kohti tuhoa
Bysantin vuosisadat olivat jatkuvaa kamppailua ulkoisten vihollisten kanssa. Pohjoisen barbaarit, persialaiset ja myöhemmin arabit olivat pahimmat viholliset. Konstantinopolia piiritettiin useita kertoja, mutta muurit kestivät.
Lopun alku tuli kuitenkin lännestä. Neljännen ristiretken armeijoiden piti hyökätä Egyptiin, mutta sen sijaan ne suuntasivat Konstantinopoliin vuonna 1202. Joukot ylittivät huonosti puolustetun maamuurin ja ryöstivät aikakauden rikkaimman kaupungin. Tämän ryöstön saalista ovat Euroopan museot ja Venetsian kirkot täynnä.
Latinalaiset hallitsivat Konstantinopolia 57 vuotta kunnes kreikkalaiset valloittivat sen takaisin. Suuresta ryöstöstä Bysantti ei kuitenkaan koskaan toipunut, sen alueet kutistuivat kunnes 1400-luvulla Bysanttiin kuului enää pääkaupunki ja joukko pieniä sirpaleita nykyisen Kreikan ja Turkin alueilla.
Vuonna 1453 loppu sitten tuli. Osmanit valloittivat Konstantinopolin, ryöstivät sen verisesti, mutta tekivät siitä sitten valtakuntansa pääkaupungin.
Ehkä parhaimman käsityksen valloituksesta saa Mika Waltarin teoksesta Johannes Angelos, joka ilmestyi valloituksen 500-vuotispäivänä 1953. Teos pohjautuu valloituksen kokeneiden aikalaisten päiväkirjoihin ja kirjoituksiin.
Bysantti Suomessa
Bysantti on vaikuttanut myös suomalaisiin satojen vuosien ajan. Jo 700-luvulla tiedetään kauppayhteyksistä, mutta varsinaisesti 800-luvulla Bysantti tuli Suomenlahdelle viikinkien mukana. Bysanttilaisia rahoja on löydetty Suomessa 900-luvulta. Niiden arvellaan tulleen kauppiaiden mutta ehkä myös kotiin palaavien varangikaartin sotilaiden mukana.
Nämä olivat Bysantin keisarin palkkasotureita, jotka olivat tunnettuja hirvittävistä kirveistään. Näiden joukossa oli todennäköisesti myös suomalaisia.
Bysantin heijastus nykypäivään on vahvempaa kuin mitä me tulemme ajatelleeksi.
Suurinta Bysantin vaikutus on uskonnossa. Kiovan ja Novgorodin kautta ortodoksinen uskonto tuli Karjalaan 1200-luvulla. Ortodoksisen kirkon kautta Bysantti elää tänä päivänäkin Suomessa. Se vaikuttaa edelleen suomalaiseen kirjallisuuteen, musiikkiin ja jopa arkkitehtuuriin. Bysantin heijastus nykypäivään on vahvempaa kuin mitä me tulemme ajatelleeksi.
Kokonaisuutena Paavo Hohtin teos on mahtava yksityiskohtainen järkäle Bysantin tuhannesta vuodesta. Se kertoo konstailematta niin keisarien salamurhat ja hirmuteot kuin aikakausien vaihtelut, kulttuurien kukoistukset ja tuhot unohtamatta pienen ihmisen osaa suuressa draamassa. Bysantti on tämän vuosituhannen paras historiakirja.
Paavo Hohti. Bysantti. Tuhat draaman vuotta. WSOY 2021. 621 s.