Pienen kunnan on määrä kääntyä kurjuudesta kukoistukseen, kun sen alueelle rakennettava massiivinen kauppakeskus julkistetaan. Edellisenä päivänä kunnan maankäyttöyksikön henkilökunta kokoontuu kehityspäivään henkitoreissaan olevaan lomakeskukseen viimeistelemään julkistusta. Hanke on kuitenkin katkeroittanut monia. Joku heistä on laatinut pirullisen kostosuunnitelman, joka käynnistyy syksyisen päivän pimentyessä.
Mats Strandbergin Tappoaikataulu on oikeasti pelottava trilleri tai kauhuromaani. Kumpikin määritelmä sopii, sillä jännitystä, kauhua, murhia ja verta piisaa, kun pimeydestä iskevä vaanija aloittaa viikatemiehentyönsä. Strandbergin aiemmista kirjoista on sanottu, että hän ei sääli päähenkilöitään. No ei todella. Kuka tahansa yhdeksänjäsenisestä maankäyttöyksikön virkahenkilöstä voi päättää päivänsä tässä murhakarusellissa.
Taitavasti Strandberg vetää lukijan piinaavaan maailmaansa heti alussa. Sitten siirrytään ajassa vuorokausi taaksepäin. Yhtä taitavasti ja tiiviisti Strandberg esittelee yhdeksän henkilöään, työpaikan sisäiset konfliktit sekä sen laajemman kehyksen, miksi kauppakeskushanke herättää ristiriitaisia tunteita kunnassa.
Sitten mennään.
Ei aivan. Tehokkaan alun jälkeen Strandberg juuttuu turhan pitkäksi aikaa maankäyttöyksikön henkilökunnan sisäisiin suhteisiin ja keskinäiseen piikittelyyn. Hyviä huomioita hän kyllä esittää suurten kauppakeskusten mielekkyydestä, mutta iskevästi alkanut teos hieman hyytyy.
Kun vauhtiin päästään, Strandbergin mielikuvitusta ei pidättele mikään. Hyvin taustoitetut ja tutuksi tulleet henkilöt pistetään säälittä pelistä pois, eivätkä tässä toimi normaalit trillerien pelisäännöt, joissa kiltit ja mukavat selviävät viime hetkessä. Strandberg on valinnut henkilöilleen piinaavan yön, jossa ei ole varmaa, selviääkö kukaan. Toiminta, kauhun kiristäminen ja toisaalta muutama tunti aiemmin keskenään riidelleiden yhteispeli on hermoja raastavaa luettavaa, kun on antautunut tarinan vietäväksi.
Yleensä tällaisissa trillereissä kulkevat mukana pirullisen suunnitelman laatineen murhaajan ajatukset, jotka avaavat motiivia vähitellen. Strandberg ei siihen virheeseen sorru. Osa Tappoaikataulun tehoa syntyy siitä, että emme saa tietää mitään murhaajasta. Hän vain ampuu ja viiltää, lyö kirveellä omaa täsmällistä suunnitelmaansa noudattaen ja pakoyritykset jo ennalta ehkäistyään.
Tappoaikataulu on täydellinen trilleri valoisiin kesäöihin. Uskaliaimmat säästävät sen pimeään syksyyn ja lukevat yksin mökillä. Voi tulla onea olo sille, joka niin tekee.
Mats Strandberg: Tappoaikataulu (Konferensen). Suomentanut Sirje Niitepõld. 384 sivua, Like.
uutiskirje 