Ison-Britannian vasemmistolta lyötiin hetkeksi ilmat pihalle, kun Jeremy Corbynin johtama työväenpuolue Labour kärsi rökäletappion joulukuun 2019 parlamenttivaaleissa.
Normaalitilanteessa noista vaaleista olisi voitu odottaa murskavoittoa Labourille, sillä yhdeksän vuotta vallassa olleet konservatiivit olivat epäsuosittuja ja konservatiivipääministeri Boris Johnson hoippui skandaalista toiseen. Ison-Britannian politiikka oli kuitenkin 2010-luvun viimeisinä vuosina kaukana normaalista.
Vuodesta 2015 Labouria johtanut pitkän linjan vasemmistolainen Corbyn pystyi luotsaamaan puolueensa hienoiseen voittoon vuoden 2017 ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa, mutta syksyllä 2019 tilanne oli erilainen. Ison-Britannian poliittiseen keskusteluun mahtui enää yksi aihe eli brexit. Merkittävä osa brittiäänestäjistä oli kyllästynyt kolme vuotta jatkuneisiin neuvotteluihin, ja Johnsonin konservatiivit pystyivät kampanjoimaan tarjoamalla maalle selkeän tien ulos EU:sta.
Corbynin persoona ja politiikka jakoivat mielipiteitä paitsi yhteiskunnassa yleisesti myös Labourin sisällä. Corbyniä kampitettiin jatkuvasti konservatiivisen brittilehdistön lisäksi myös työväenpuolueen sisältä. Labourin menestystä rokotti myös kohu puolueen sisällä ilmenneestä antisemitismistä, johon Corbyn ei kyennyt reagoimaan kyllin uskottavalla tavalla.
Sekava brexit-linja, antisemitismiskandaali sekä Corbynin taitamattomuus puoluejohtajana johtivat siihen, että Labour onnistui muuttamaan lähes varman voiton tappioksi syksyn 2019 vaaleissa. Corbyn ei kyennyt tarjoamaan tarpeeksi uskottavaa vaihtoehtoa Johnsonin ”Get Brexit Done”- eli ”hoidetaan brexit” -kampanjalle, sillä Labour ja Corbyn itse olivat epäselviä EU-kysymyksessä. Labour menetti 60 paikkaa ja yli 2 miljoonaa äänestäjää. Puolue sai vain 202 paikkaa 650-paikkaiseen alahuoneeseen, mikä tarkoitti Labourille sen pahinta vaalitappiota vuoden 1935 jälkeen. Merkittävin tappio puolueelle oli monen parlamenttiedustajan menettäminen ”punaisesta muurista” eli pohjoisen Englannin perinteisiltä teollisuusalueilta, joilla Labour oli ollut suurin puolue vuosikymmeniä.
Alkuvuodesta 2020 Corbyn itse veti johtopäätöksensä ja erosi Labourin puoluejohtajan paikalta. Myöhemmin Corbyn erotettiin puolueen parlamenttiryhmästä ja jopa puolueen jäsenyydestä antisemitismiskandaalin vuoksi. Corbyn istuu tällä hetkellä riippumattomana kansanedustajana parlamentin alahuoneessa. Entinen puoluejohtaja liittyi takaisin työväenpuolueen jäseneksi marraskuussa 2020, mutta Corbyn ei vieläkään pääse takaisin puolueen ryhmään parlamentissa.
Hetken näytti siltä, että Corbynin projekti Labourin kurssin kääntämiseksi vasemmalle oli kuopattu ja julistettu epäonnistuneeksi.
Labour Corbynin jälkeen
Corbynin seuraajaksi Labourin johdossa valittiin huhtikuussa 2020 Sir Keir Starmer. Starmer on taustaltaan ihmisoikeusjuristi, joka työskenteli Britannian syyttäjänlaitoksen päällikkönä ennen valintaansa parlamentin alahuoneeseen vuonna 2015. Lokakuussa 2016 hänet nimitettiin brexitistä vastaavaksi varjoministeriksi Jeremy Corbynin varjohallitukseen, kunnes hänet valittiin puoluejohtajaksi. Starmer profiloitui vankkana Ison-Britannian EU-jäsenyyden puolustajana, ja hän muun muassa vaati uutta kansanäänestystä brexitistä.
Starmerin johdolla Labour on peruuttanut takaisin vasemmistosta kohti poliittista keskustaa. Vaikka mistään suoranaisesta paluusta Tony Blairin ja Gordon Brownin 1990-luvun New Labouriin ei voida puhua, on Starmerin profiili puoluejohtajana huomattavasti maltillisempi kuin Corbynin.
Joka tapauksessa Starmer on puhdistanut puoluejohdon ja varjohallituksen näkyvistä vasemmistolaisista ja Corbynin entisistä liittolaisista. Starmerin johdolla Labourin suurena tehtävänä vaikuttaa olevan puolueen saaminen ”äänestettäväksi”. Jeremy Corbynin aikana Labouria pidettiin liian radikaalina hallitusvastuuseen ja Corbyniä liian epäluotettavana pääministeriksi.
Starmerin uusi maltillisempi linja näyttää toimivan: Labour kasvatti suosiotaan peräti kuusi prosenttiyksikköä toukokuussa 2022 järjestetyissä paikallisvaaleissa. Samaan aikaan Boris Johnsonin kaoottinen hallitus on menettänyt suosiotaan koronaepidemian ja kohujen, kuten koronan aikana järjestettyjen juhlien, vuoksi. Labour näyttää olevan matkalla kohti vaalivoittoa seuraavissa parlamenttivaaleissa, jotka on määrä järjestää vuonna 2024.
Vaikka Labourilla menee muuten mukavasti, ei Starmer kuitenkaan ole saavuttanut henkilökohtaista suosiota tai luotettavuutta äänestäjien silmissä. Starmer ei ole monien äänestäjien silmissä suosikki maan pääministeriksi – ainoastaan parempi vaihtoehto kuin Johnson ja konservatiivit. Mielipidekyselyissä suurempi osa briteistä pitää Starmeria epäluotettavana kuin luotettavana. Lisäksi suurin osa arvioi hänen onnistuneen huonosti puoluejohtajana.
Vaikka Corbyn oli aikanaan epäsuosittu ja mielipiteitä jakava puoluejohtaja, hän kykeni aktivoimaan Labourin puolueväen ja erityisesti nuoret kannattajat taakseen. Corbyniä ei voi millään tavalla luonnehtia nuorekkaaksi, mutta hän pystyi puhumaan monille nuorille äänestäjille heille tärkeistä asioista: työstä ja toimeentulosta, ympäristöstä, asumisesta ja koulutuksesta.
Glastonburyn musiikkifestivaalilla kesällä 2017 Corbyn puhui kymmentuhatpäiselle festariyleisölle, joka vastasi Corbynin puheeseen laulamalla hänen nimeään. Keir Starmerilla on edessään pitkä matka kansansuosikiksi, mutta hän saattaa hyvinkin olla Ison-Britannian seuraava pääministeri – ellei maan politiikka mene taas mullin mallin ennen seuraavia parlamenttivaaleja.
Eriseuraisuutta kaksipuoluejärjestelmässä
Ison-Britannian poliittinen kulttuuri eroaa pohjoismaisesta ja keskieurooppalaisesta mallista, sillä Britanniassa politiikkaa tehdään maan vaalijärjestelmän vuoksi käytännössä kaksipuoluejärjestelmässä. Hallitusvastuussa ovat sadan vuoden ajan olleet vuorotellen keskustaoikeistolainen konservatiivipuolue eli Toryt sekä keskustavasemmistolainen työväenpuolue eli Labour.
Erillisten vasemmistopuolueiden perustamisen sijaan vasemmisto on järjestäytynyt Labour-puolueen sisälle painostusryhmiin, joista merkittävimpänä voidaan pitää Socialist Campaign Group -ryhmää eli SCG:tä. Labourilla on tällä hetkellä 199 kansanedustajaa 650-paikkaisessa parlamentin alahuoneessa. Heistä 33 kuuluu SCG-ryhmään. SCG muodostettiin vuonna 1982 kansanedustaja Tony Bennin ympärille puolueen sisäisten erimielisyyksien seurauksena.
SCG:n lisäksi toinen merkittävä Labourin sisäinen liike on Momentum, joka perustettiin lokakuussa 2015 tukemaan Labourin silloisen puoluejohtaja Corbynin politiikkaa. Momentumilla on sen omien arvioiden mukaan yli 20 000 jäsentä.
Socialist Campaign Groupin toisena puheenjohtajana on tällä hetkellä eräs Labourin lupaavimmista nuorista kyvyistä, kansanedustaja Zarah Sultana. 28-vuotias Sultana valittiin parlamentin alahuoneeseen vuonna 2019, ja hän on ollut puolueensa näkyvimpiä poliitikkoja sosiaalisessa mediassa.
uutiskirje 
