Vedenpuute tuhoaa sadot. Ennen vuonna 2011 alkanutta sisällissotaa syyrialaiset maanviljelijät saivat sadoistaan tarpeeksi vehnää koko maan tarpeisiin. Tämän vuoden sato tulee olemaan noin neljäsosa tuosta määrästä.
YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan vehnäsato jää Syyriassa kuivuuden vuoksi 2,7 miljoonaa tonnia tavanomaista pienemmäksi. Menetetty vehnämäärä vastaa yli 16 miljoonan ihmisen vuotuista tarvetta.
Syyriassa yhdistyy nyt moni asia, miten tulevaisuudessa voi olla monella muullakin alueella, Aalto-yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmän professori Matti Kummu sanoo.
– Ilmastonmuutos on vaikuttanut Syyriassa viimeisen 40 vuoden aikana merkittävästi sadantaan, ja alue tulee arvioiden mukaan vielä entisestään kuivumaan. He ovat entistä riippuvaisempia pohjavedestä, mutta nämä vesivarannot ovat kuitenkin ehtymässä.
– Syyriassa kuivuuteen vaikuttaa myös ylävirran kuivuus Turkissa, mistä suuret Syyrian joet tulevat. Vettä ei tule myöskään lumen sulamisesta, koska vuorilla ei välttämättä enää sada lunta.
On syntynyt jättikokoisia kuivuvia alueita
Lähi-itä ei ole ainoa seutu, jossa kuivat kaudet yleistyvät ja uusiutumattomalla pohjavedellä paikataan vedentarvetta.
Kesällä Science Advanced -tiedelehdessä julkaistiin maailmanlaajuinen tutkimus, jossa todettiin, että kuivuudesta kärsivät alueet ovat kasvaneet vuoden 2002 jälkeen kahdella Kalifornian osavaltion kokoisella alueella joka vuosi. Alati etenevä kuivuminen on luomassa pohjoiselle pallonpuoliskolle valtaisan suuria yhtenäisiä kuivumassa olevia alueita, kun aikaisemmat kuivuvat seudut ovat kasvamassa yhteen.
Pohjaveden pumppaaminen on suurelta osin syyllinen siihen, että monet maailman metropoleista ovat pikkuhiljaa vajoamassa alaspäin.
Tällaisia jättikokoisia kuivuvia alueita on syntynyt pohjoiseen Kanadaan ja pohjoiselle Venäjälle, joissa kuivuminen on alkanut todennäköisimmin jään ja roudan sulamisen vuoksi. Keski-Amerikassa ja lounaisessa Pohjois-Amerikassa kuivuminen ja pohjaveden liikakäyttö ovat lisääntyneet. Valtavan suuri, kolme mannerta yhdistävä kuivuva alue ulottuu nyt Pohjois-Afrikan, Euroopan ja Lähi-idän kautta Keski-Aasiasta pohjoiseen Kiinaan ja vielä Aasian etelä- ja kaakkoisosiin.
Kuivuminen osuu seuduille, joilla asuu suurin osa maailman väestöstä. Noin 75 prosenttia maailman väestöstä asuu niiden 101 valtion alueilla, jotka ovat kuivuneet sitten vuoden 2002, tutkimuksessa todetaan.
Kun kuivat alueet kuivuvat entistä enemmän ja jokien sekä järvien vesivarastot hupenevat, niin yhteiskunnat tulevat entistä riippuvaisemmiksi pohjavedestä makean veden lähteenä.
Pohjaveden käytöllä on odottamattomia seurauksia. Tutkimuksessa todetaan, että mantereilta meriin valuva makea vesi nostattaa merenpintoja jo enemmän kuin sulavat jäätiköt. Merenpinnan noususta 44 prosenttia tulee mantereilta valuvasta vedestä, kun esimerkiksi Grönlannin jäämassojen sulamisen osuus on 37 prosenttia.
Maa vajoaa monin paikoin
Samalla kun pohjavettä pumpataan maan alta, maa painuu alaspäin. Pohjaveden pumppaaminen on suurelta osin syyllinen siihen, että monet maailman metropoleista ovat pikkuhiljaa vajoamassa alaspäin.
Esimerkiksi Indonesiassa suunnitellaan maan pääkaupungin siirtoa Jakartasta Nusantraan osaksi siksi, että Jakarta on jo painunut niin paljon alaspäin. Jakartassa kaupungin pohjoisosat painuvat alaspäin noin viisi senttiä vuodessa.
Osia Mexico Cityn valtavasta 22 miljoonan asukkaan metropolista vajoaa peräti 35 senttiä vuodessa. Pohjaveden pumppauksen vuoksi suuret alueet Iranista ovat vajoamassa. Vakavin tilanne on pistaasipähkinöistä tunnetussa Kermanin provinssissa, jossa maa vajoaa pahimmillaan jopa yli 35 senttiä vuodessa.
Samaten pohjaveden pumppaaminen painaa alaspäin muun muassa Pekingiä, Teherania ja useita USA:n suurkaupungeista.
Euroopassa esimerkiksi Espanjassa maa vajoaa monin paikoin, Kummu sanoo.
– Espanjassa ja Välimerellä pohjaveden käyttö on lisääntynyt. Esimerkiksi Espanjassa se on aika kontrolloimatonta. Siellä on paljon maanviljelyä ja pohjavettä käytetään enenevissä määrin keinokasteluun, kun kuivuus on lisääntynyt,
Maanviljely ja ruoantuotanto ovat ylivoimaisesti suurin veden kuluttaja, Kummu sanoo.
– Mexico City ja muut isot metropolit kuluttavat paikallisesti paljon vettä, mutta isommalla skaalalla maatalous on ehdottomasti suurin pohjaveden käyttäjä.
Pohjaveden huippu saavutetaan vilja-aitoissa
Joskus pohjavesikin sitten ilmeisesti loppuu?
Viime vuonna julkaistiin tiedelehti Nature Sustainabilityssä tutkimus, joka selvitti, kuinka paljon maailmassa vielä on pohjavettä jäljellä. Tutkimuksessa simuloitiin 235:n eri puolilla maailmaa olevan pohjavesialtaan tilanne tällä vuosisadalla.
Pohjaveden pumppaamisen huippu saavutetaan tutkimuksen mukaan tämän vuosisadan puolivälissä, ja sen jälkeen niistä saatava vesimäärä alkaa laskea.
”Syyria on esimerkki siitä, että siellä jo nyt sopeutumiskyky on heikkoa ja infrastruktuuri on kärsinyt.”
21 pohjavesialuetta on tutkimuksen mukaan jo saavuttanut huippunsa. Ennusteen mukaan 27 aluetta saavuttaa huippunsa vuoteen 2030 mennessä ja 52 aluetta saavuttaa huippunsa vuoteen 2050 mennessä.
Pohjaveden huippu saavutetaan ensin pääasiassa USA:ssa, Kiinassa, Intiassa, Pakistanissa, Meksikossa, Saudi-Arabiassa sekä pohjoisessa Iranissa. Kaiken kaikkiaan noin 1,7 miljardia ihmistä asuu alueilla, joiden pohjavesivarannot ovat uhattuina. Ainoastaan Etelä-Amerikka ja Australia ovat maanosat, jotka todennäköisimmin säästyvät pohjavesivarantojen hupenemiselta, tutkimuksessa kerrotaan.
Alueet, joilla pohjaveden huippu saavutetaan vuosisadan puoliväliin mennessä, ovat maailman suuria vilja-aittoja. Näiden alueiden maatalouspohjaiset alueet ovat hyvin riippuvaisia pohjaveden saannista, ja samalla ne kaikista eniten kuluttavat pohjavettä kestämättömästi, tutkimuksessa todetaan.
Vaikka pohjavettä pumpataan kiihtyvällä tahdilla, kaikkea maaperän vesivarantoa ihmiset eivät kuitenkaan pysty tällä vuosisadalla tuhlaamaan. Arvion mukaan pohjavesiä on maailmassa mahdollisesti jopa 60 miljoonaa kuutiokilometriä, kun sitä pumpataan enimmillään noin 0,1 miljoonaa kuutiokilometriä vuodessa. Suurin osa näistä valtavista vesivaroista on niin syvällä tai sellaisilla alueilla, että pumppaaminen ei ole mahdollista tai taloudellisesti järkevää.
Suodattaminen merivedestä ei ole ratkaisu
Vesipula koskettaa rankimmin köyhiä maita. Rikkaimmilla valtioilla on resursseja ja keinoja tehdä jotain vesipulan eteen, mutta Syyrian kaltaiset maat ovat pulassa kuivuuden kanssa.
– Syyria on esimerkki siitä, että siellä jo nyt sopeutumiskyky on heikkoa ja infrastruktuuri on kärsinyt. Ei ole ollut varaa hoitaa pumppuja, ja veden käyttö on tehotonta, Kummu sanoo.
– Jos on varaa investoida, niin monia kasveja voidaan kastella paljon tehokkaammin. Tippakastelu tai edistynyt sprinklerikastelu eivät vie läheskään niin paljon vettä kuin avokastelu, missä merkittävä osa vedestä ei päädy kasveille vaan haihtuu tai valuu takaisin maaperään.
Rikkaimmilla valtioilla on myös kapasiteettia monitoroida pohjavesiä ja siten tilanteeseen voidaan reagoida, ennen kuin on liian myöhäistä, Kummu toteaa.
Makean veden suodattaminen merivedestä ei ole varteenotettava ratkaisu ongelman hoitamiseksi, Kummu sanoo.
– Se on energiaintensiivistä, vaikka nykyään on kehitetty aurinkoenergialla toimivia laitoksia. Suurin osa viljelysmaasta on sisämaassa, ja veden siirtäminen pitkiä matkoja ylöspäin on kallista. Se voi olla ratkaisu rannikkokaupungin vesipulaan, mutta kasteluvedeksi se on kyllä vielä kallista.
Sisällissotaa edelsi paha kuivuus
Maailman ilmastossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös sateiden ja kuivuuden osalta. Kummu kertoo kollegoidensa tekevän tutkimusta siitä, miten eri alueiden sadannat ovat riippuvaisia siitä, mistä sadanta tulee. Esimerkiksi Amazonin sademetsä on tärkeä koko eteläisen Etelä-Amerikan sadannan kannalta.
– On arvioitu, että jos Intiassa lopetettaisiin keinokastelua tai jos siellä siirryttäisiin tippakasteluun ja haihdunta vähenisi voimakkaasti, niin Itä-Afrikassa monsuunit heikkenisivät paikoin jopa 40 prosenttia, Kummu sanoo.
”Vesi nähdään perustavanlaatuisena tekijänä kansainvälisissä suhteissa. Sen saannin estäminen on sotaisa toimenpide.”
Veden puute lisää kiistoja ihmisten ja valtioiden välillä, mutta harvoin se on ainoa tekijä konflikteissa, Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Emma Hakala sanoo. Klassinen esimerkki veden osaltaan aiheuttamasta levottomuudesta on taas Syyriasta.
– Syyrian sisällissotaa edelsi poikkeuksellisen paha kuivuus. Maaseudulta muutti ihmisiä kaupunkeihin, ja kaupungeissakin tuli pula vedestä. Yhdessä muiden tekijöiden kanssa, kuten tyytymättömyyden sen aikaiseen hallintoon, tyytymättömyys purkautui voimalla, Hakala kertoo.
Hakalan mielestä on turhan jyrkästi sanottu, että Syyrian sisällissota olisi vesipulan aiheuttama konflikti. Vesipulassa ihmisten elinkeinot kuitenkin kärsivät.
– Tutkitusti usein elinkeinomahdollisuuksien heikkeneminen konfliktialttiilla alueilla ilmastonmuutoksen seurauksena saa ihmiset helpommin liittymään äärijärjestöihin, kun ei ole muutakaan toimeentulon keinoa.
Toinen lohduton esimerkki Lähi-idästä on Iran, Hakala sanoo. Maassa on hieman samankaltainen tilanne kuin Syyriassa.
– Toisaalta siellä tunnustetaan, että vettä on käytetty huolettomasti eikä vedenkäyttö ole kestävää, ja samalla ilmastonmuutos pahentaa kuivuutta. Elinkeinot kärsivät, ja maa on muutenkin hankalassa tilanteessa hallinnollisesti ja geopoliittisesti.
Enemmän yhteistyötä kuin konflikteja
Kesäkuussa Intia ilmoitti hylkäävänsä kuusi vuosikymmentä voimassa olleen Intian ja Pakistanin välisen vesisopimuksen. Syynä olivat väkivaltaisuudet Kašmirin osavaltiossa, jossa 26 siviiliä kuoli. Intia syytti hyökkäyksestä ryhmiä, joilla oli Pakistanin valtion tuki.
Vesisopimuksessa sovitaan Indus-joen valuma-alueen kuuden joen vedenjaosta. Sopimus on elintärkeä yli 270 miljoonalle ihmiselle, joista suurin osa asuu Pakistanissa.
Pakistanin turvallisuusviranomainen NSC ilmoitti Intian päätöksen jälkeen, että ”mikä tahansa Pakistanin veden ohjaaminen on katsottava sodanjulistukseksi”.
Seurasi neljän päivän väkivaltainen konflikti, jossa molemmat maat hyökkäsivät ohjuksin ja droonein.
On harvinaista, että vesisopimusta käytetään näin suoraan konfliktin välineenä, Hakala sanoo.
– Vaikka yläjuoksun maat ovatkin valta-asemassa veden suhteen alajuoksulle katsottuna, niin ei niilläkään välttämättä ole intresseissä tuosta vaan pistää vesihanoja kiinni. Vesi nähdään perustavanlaatuisena tekijänä kansainvälisissä suhteissa. Sen saannin estäminen on sotaisa toimenpide.
Rajavesistöjen ympärille on syntynyt merkittävästi enemmän yhteistyötä kuin konflikteja, Hakala sanoo.
– Se on niin tärkeä resurssi kaikille osapuolille, että siinä on intressejä päästä yhteisymmärrykseen ainakin jollain tasolla.
Hakala on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen edetessä ja maailman sääntöpohjaisen järjestelmän rapautuessa vesistöihin liittyvä konfliktiriski kasvaa.
– Kun vedestä tulee yhä enemmän pulaa, niin ratkaisu voisi olla se, että tehdään entistä tiiviimmin yhteistyötä ja varaudutaan riskeihin. Tässä maailmantilanteessa se saattaa toki johtaa siihen, että vettä entistä herkemmin käytetään konfliktien ja uhkailun välineenä.
Vaaranpaikkoja maailmalla on. Hakala toteaa, että on helpompi luetella alueita, missä riskejä ei ole. Eurooppakaan ei ole tässä suhteessa turvassa. Vaikka levottomuuksia ei olekaan odotettavissa, niin siitä voi tulla kiistoja, että kuka vettä saa käyttää, Hakala sanoo.
– Etelä-Euroopassakin on rajavesiä, joissa kuivuusuhat ovat isoja. Tulevaisuuden näkymät ovat sikäli huonoja
Artikkelin kuvat otettiin syyskuussa Abrashin kuivuneella padolla Syyriassa. Viereisellä sivulla veneen vierellä kuvattu Osama Darghal on asunut koko ikänsä padon ääreällä.
uutiskirje 