Jakamistalouden yritykset disruptoivat perinteisiä toimialoja kaikkialla maailmassa. – – Nämä yritykset tuovat merkittäviä taloudellisia, ympäristöllisiä ja yrittäjyyteen liittyviä etuja, mukaan lukien työllisyyden kasvu ja hiilidioksidipäästöjen väheneminen (autojen yhteiskäyttöpalvelujen tapauksessa). (1)
Harvard Business Review, 2014
Kirjailijat Eliot Brown ja Maureen Farrell kirjoittavat WeWork-startupia käsittelevässä teoksessaan finanssikriisin jälkeisestä tunnelmasta Yhdysvaltojen suurkaupungeissa. (2) Kapitalismin sakkaaminen ja miljoonat kotinsa menettäneet amerikkalaiset tuottivat ilmapiirin, jossa yritysten kannatti esittää tekevänsä asiat toisin kuin aiemmin. Nyt oli hyödyllistä esittää toimivansa tavallisten ihmisten ehdoilla. Erilaiset vertaispalvelut tai sellaisina esiintyvät keräsivät paljon huomiota.
Paniikkitunnelmaa kapitalismin mainekriisin keskellä kuvastaa myös vuonna 2011 ilmestynyt vaikutusvaltaisten talousteoreetikkojen Michael Porterin ja Mark R. Kramerin artikkeli ”Creating Shared Value”. Se alkaa sanoilla ”kapitalistinen järjestelmä on piiritetty”. Porter ja Kramer jatkavat:
”Yritysten on otettava johtoasema yritysten ja yhteiskunnan tuomisessa jälleen yhteen. Tämä tunnustetaan sofistikoituneiden yritys- ja ajatusjohtajien keskuudessa, ja uuden mallin lupaavia elementtejä on tulossa. – – Ratkaisu piilee yhteisen arvon periaatteessa, jossa luodaan taloudellista arvoa tavalla, joka luo arvoa myös yhteiskunnalle vastaamalla sen tarpeisiin ja haasteisiin. Yritysten on yhdistettävä menestyksensä uudelleen sosiaaliseen kehitykseen.”
Yrityksille siis peräänkuulutettiin uudenlaista yhteiskunnallista tehtävää. Yritysten tuli tulla lähemmäs tavallisia ihmisiä ja toimia yhdessä heidän kanssaan. Porterin ja Kramerin ajatuksena oli, että kapitalismin pelastaminen edellytti win-win-suhdetta yrityksen ja yhteiskunnan välillä.
Niin kutsuttu jakamistalous on osa tätä reaktiota kapitalismin imago-ongelmiin. Jakamistalouden käsite on epämääräisesti määritelty. Yleensä sillä viitataan siihen, että perinteisen tavaroiden myymisen sijaan tavaroita ”jaetaan” joko vuokraamalla tai lainaamalla. Jakamistaloutta esitellään usein pirteillä grafiikoilla, joissa hymyilevät ihmiset hyötyvät toistensa avusta.
Jakamistalouden katsottiin tarjoavan ratkaisuja resurssien ylikäyttöön ja toisaalta voimaannuttavan kuluttajia. Sen sijaan, että jokainen ostaa oman auton, miksi emme käyttäisi autoja yhteisesti? Sen sijaan, että jokainen ajaa autonsa pikaruokaravintolaan, mitä jos yksi ihminen esimerkiksi matkallaan töihin hakisi samalla sinun ja naapurisi tilaukset, jotka sattuvat olemaan hänen reitillään? Entä jos hotelliketjulle maksamisen sijaan voisimmekin lainata majoitukseksi tyhjänä olevia kiinteistöjä toisilta ihmisiltä? Fiksua ja resurssitehokasta!
Tällä tavoin kirjoitettiin myös AirBnb:stä ja Uberista, kuten tämän luvun alussa olevista sitaateista voi lukea. Nämä jättiläisiksi kasvaneet startupit nähtiin 2010-luvun alkupuolella osana vastaiskua ”perinteiselle” resursseja tuhlaavalle ja suuryrityskeskeiselle kapitalismille. Nämä yritykset ”disruptoivat” markkinoita ja tekivät asiat toisin. Lupaava jakamistalouden aikakausi liitettiin erityisesti internetin mahdollisuuksiin. Ajatushautomo Demos Helsinki kirjoitti vuonna 2014:
”Nyt käynnissä on digitalisoitumisen uusi vaihe, jonka vaikutukset näkyvät ihmisten tavoissa käyttää tiloja, rakennuksia ja tavaroita. Muutos tuo paljon tehokkuusetuja ja mahdollistaa siirtymisen tuotteista palveluihin: asuntojen, muiden tilojen, ajoneuvojen ja laitteitten vuokraamisesta tulee internetin ansiosta entistä helpompaa.”
Myös Demos Helsinki näki juuri Uberin ja Airbnb:n erityisen lupaavina esimerkkeinä resurssiviisaasta jakamisesta:
”Kuluttaja-cleantechin lähivuosien merkittävimmät menestystarinat syntyvät luultavasti kuitenkin toimialoilta, jotka ovat vasta muotoutumassa. Tästä esimerkkinä ovat uudenlaisia taksipalveluita tarjoava Uber (www.uber.com) ja asuntojen vertaisvuokrauspalvelu Airbnb (www.airbnb.com), jotka ovat tällä hetkellä sijoilla yksi ja kaksi arvokkaimpien startup-yritysten listalla. Vastaavia tilojen, tavaroiden, autojen ja kyytien jakamisen mahdollistavia palveluita nousee tällä hetkellä kaikkialla maailmassa.”
” Vuoden 2008 finanssikriisi loi siis otollisen narratiivin yrityksille.”
Vuoden 2008 finanssikriisi loi siis otollisen narratiivin yrityksille, jotka tavoittelivat markkinaosuuksia digitaalisten alustojen kautta. Uberin ja AirBnb:n kohdalla keskustelu oli turvallista niin kauan kuin se liikkui potentiaalien tasolla. Yrityksiin voitiin projisoida erilaisia lupauksia kestävästä tulevaisuudesta, jonka ne voisivat tuoda tullessaan.
Nyt 2020-luvulla olemme huomattavasti kyynisempiä näiden kapitalismia pelastamaan saapuneiden uusien ratkaisujen suhteen. Olemme nähneet, miten arabikevään aikaan demokratian esitaistelijoiksi kutsutut sosiaaliset mediat ovat kulkeneet skandaalista toiseen ja epäonnistuneet rasismin ja seksuaalisen häirinnän kitkemisessä uutissyötteistämme.
AirBnb tunnetaan erityisesti sen taipumuksesta tuhota suurkaupunkien vuokramarkkinat, kun asuntosijoittajat muuttavat kaupungissa asuville tarkoitetut vuokra-asunnot turistien väliaikaismajoitukseksi. Uberin ”resurssiviisaus” on todettu pelkäksi mainospuheeksi: useat tutkimukset ovat todenneet, että Uber ei vähennä ruuhkia tai autojen käyttöä oleellisesti, vaan siitä on tullut vain yksi lisävaihtoehto kulkutapojen joukkoon. (4)
Suurin muutos suhteessa jakamistalouteen lienee itse jakamisen ajatuksen tuhoutuminen. Internetin muuttuminen oleelliseksi osaksi arjen kudosta on kyllä tuottanut uudenlaisia ”jakamiseen” liittyviä ilmiöitä. Suomessa näistä merkittävin lienee erilaisten ”ostetaan, myydään, annetaan, vaihdetaan” -palstojen digitalisoituminen. Facebookin kirpputoriryhmät ja tori.fi-palvelun kaltaiset sähköiset ilmoitustaulut ovat jossain määrin keskittäneet tavaroiden vertaismarkkinoita. Niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä varsinaisen jakamistalouden kanssa.
Suurimmat jakamistaloudeksi aiemmin mielletyt palvelut kuten Airbnb tai Uber eivät ole johtaneet resurssien jakamiseen siinä mitassa kuin niiltä toivottiin. Kun olemassaolevia autoja käytetään Uberin ajamiseen, ihmiset myös saattavat hankkia auton vain Uberin ajamiseen. Airbnb:tä varten hankitaan ja remontoidaan asuntoja, jotka ovat aiemmin toimineet tavallisilla vuokramarkkinoilla. Woltin ja Foodoran ajaminen ei tapahdu ”siinä ohessa”, kun ihminen on matkalla paikasta toiseen, vaan kuskit tekevät ruoankuljetusta työkseen, usein heikolla korvauksella.
Jakamistalouden käsite ohjaa ajattelemaan ihmisiä, jotka vertaisina tekevät palveluksia toisilleen. Näin emme ajattele esimerkiksi rodullistettua nälkäpalkalla alustalle työtä tekevää pakkoyrittäjää, vaan kahta ihmistä, jotka auttelevat vähän toinen toistaan. Jakamistaloudesta puhuminen onkin jäänyt vähemmälle, sen sijaan puhutaan alustataloudesta. Muutos ohjaa huomion oikeaan suuntaan, eli yrityksiin, jotka hyötyvät palvelujen käyttäjistä. Mitään ei ”jaeta”, vaan ihmiset myyvät yrittäjämäisesti erilaisia palveluita ja kantavat siitä riskin samalla kun alusta kerää provikat.
Internet-pohjaisuus ja tietoinen lainsäädännöstä piittaamattomuus ovat mahdollistaneet alustatalouden suurille toimijoille monopoliaseman tavoittelun eri markkinoilla. Pakkoyrittäjyys työntekijäsuhteen sijaan on mahdollistanut ruoankuljetuspalveluille alhaiset kustannukset. Airbnb on mahdollistanut pysyvään asumiseen tarkoitettujen asuntojen viemisen majoituspalvelujen markkinoille.
Voisikin todeta, että aiemmin jakamistalouteen liitettyjen yritysten suurin innovaatio on niiden kyky laskea toimintakustannuksia ja kiertää erilaista ihmisiä suojelevaa lainsäädäntöä.
Jakamistalouden lupaukset uudenlaisesta kapitalismista eivät koskaan perustuneet sille, mitä yritykset todellisuudessa tekivät. Ne olivat ennemmin fantasioita siitä, mitä yritykset voisivat tehdä jossain kuvitteellisessa maailmassa.
Jos katsotaan historiallisia esimerkkejä, resurssien jakamisen yksi keskeinen ajuri on ollut niukkuus. Esimerkiksi suomalaisten taloyhtiöiden pesutuvat tai vaikkapa Kallion yleiset saunat ovat jakamiseen perustuvia ratkaisuja ajalta, jolloin vaatteiden peseminen ja peseytyminen oman kaupunkikodin seinien sisäpuolella olivat harvojen luksusta. Samoin joukkoliikenne syntyi aikana, jolloin urbaanin väestön kuljettaminen paikasta toiseen ei vielä perustunut yksityisautoilulle. Kun yksityisautoilu lisääntyy, joukkoliikenne saa lommon.
Ajatus siitä, että ihmiset alkaisivat huvikseen jakaa erilaisia resursseja esimerkiksi Uberin tai AirBnb:n kautta, ei perustunut kunnolliseen arvioon siitä, mitä ihmiset pitävät tärkeänä elämässään. Vaikka erilaista lainaamista ja jakamista tapahtuu myös vauraissa yhteiskunnissa, monilla ei yksinkertaisesti ole aikaa tai kiinnostusta tällaiseen vertaisharrastamiseen.
Alustatalouden yrityksille tämä oli varmasti selvää alusta saakka. Ne eivät kuvitelleet, että Uberia ajaisivat 80-tuntista viikkoa tekevät toimitusjohtajat, vaan oletus oli, että rodullistetut työssäkäyvät köyhät ajaisivat ja toimitusjohtajat istuisivat kyydissä.
Ajatus digitaalisuuden tuomasta resurssien automaattisesta tehostumisesta on myös osoittautunut virheelliseksi. Ei ole näyttöä, että digitaalisuus itsessään tehostaisi resurssien käyttöä. Alustatalouden yritykset ovat kylläkin osoittaneet, että digitalisaatio on yksi väline tuottaa nopeita verkostoefektejä eli käyttäjien keskittymistä sinne, missä on jo muita käyttäjiä. Autolla ajaminen ei vähene, mutta kyytipalvelut keskittyvät tiettyyn äppiin.
Resurssien käytön tehostamisen sijaan kapitalismissa pyritäänkin usein tuottamaan keinotekoista niukkuutta. Airbnb:t, woltit ja uberit pyrkivät tyhjentämään markkinat kilpailijoista, jotta ne sen jälkeen voisivat nostaa vapaasti omia hintojaan, kun kuluttajalla ei ole valinnanvaraa. Yritykset ainoastaan hyödynsivät markkinoinnissaan ajatuksia resurssitehokkuudesta, joita hyödylliset hölmöt levittivät bisnesjournalismissa.
Suurin ongelma jakamistalouden lupauksissa oli olettaa, että pääomasijoittajien rahoilla operoivat startupit olisivat kiinnostuneita jostain muusta kuin rahan muuttamisesta lisärahaksi. Yrityksillä oli alusta saakka nimenomaan taloudellisia tavoitteita: monopolien saavuttamista, uusien markkinoiden luomista, yrityksen vastuun ja kulurakenteen minimointia ja pakkoyrittäjyyden hyödyntämistä kalliin työntekijöiden palkkaamisen sijaan.
Materiaalisten resurssien käytön tehostuminen edellyttää yleensä, että siihen pyritään tietoisesti. Se harvoin tapahtuu ”vahingossa” tai ”siinä ohessa”, toisin kuin monet jakamistalouden intoilijat olettivat 2010-luvun alkupuolella. Niinpä esimerkiksi Uberin olisi pitänyt luoda käytäntöjä, jotka estävät Uberin ajamisen päätoimisesti, jotta se toimisi muussa käytössä olevien autojen vain ”siinä ohessa” ajettavina reissuina. Uberilla ei koskaan kuitenkaan ollut tällaista tavoitetta, vaikka monet siihen sellaista projisoivatkin.
Onko sitten ajateltavissa sellaisia internet-pohjaisia palveluja, jotka aidosti tehostavat resurssien käyttöä? Kyllä. Teoreettisesti katsottuna esimerkiksi kaupungin tyhjänä seisova liiketila olisi mahdollista ottaa yhteiseen käyttöön tilavaraamoiden kautta. Erityisesti digitaaliset resurssit on mahdollista saada yhteiseen käyttöön internetin avulla. Tällaista on myös kokeiltu eri puolilla maailmaa.
”Yritykset saa jakamaan omia resurssejaan yleensä vain pakottamalla.”
Kapitalismissa kuitenkin jakamiseen perustuvat palvelut törmäävät nopeasti taloudellisiin intresseihin, joita jakaminen uhkaa. Usein kiinteistöjä pidetään mieluummin tyhjillään kuin jaetaan ilmaiseksi ihmisten käyttöön. Ruokakaupat lukitsevat roskiksensa mieluummin kuin jakavat hävikkiruoan sitä tarvitseville. Digitaalisten sisältöjen vertaisjakamista eli piratismia on yritetty torpata tehokkaasti viimeksi kuluneet 20 vuotta. Jakamista ja vaihtoa vertaisten kesken tapahtuu kuitenkin jatkuvasti niissä rajoissa, jotka ihmisten elämäntilanteet ja yritysten palkkaamien lakimiesten pelottelu sallivat.
Yritykset saa jakamaan omia resurssejaan yleensä vain pakottamalla. Airbnb ja Uber ovatkin ironisia esimerkkejä siitä, millainen jakaminen pääomasijoittajia kiinnostaa. Omista voitoista ei haluta jakaa senttiäkään, vaan mieluiten jätetään verot ja työnantajamaksut maksamatta. Jakaminen kiinnosti niitä vain markkinointia siivittävänä löyhänä iskulauseena, vähän kuin ”sosiaalisuus” sosiaalisen median palveluiden markkinoinnissa aikoinaan.
”Omista voitoista ei haluta jakaa senttiäkään, vaan mieluiten jätetään verot ja työnantajamaksut maksamatta.”
Uudenlaisten jakamiseen perustuvien internet-palvelujen synnyttäminen edellyttäisikin aivan toisenlaista logiikkaa kuin mitä startup-yritykset noudattavat. Palvelujen pitäisi syntyä yhteisölähtöisesti, ja tavoitteena pitäisi olla juuri resurssien laajempi käyttö ilman ajatusta provisiosta. Vaikka jakamistalouden idean tuhoutuminen antaa syytä kyynisyyteen, internetin mahdollisuuksia ei ole jakamisen osalta käytetty loppuun.
Pikemminkin jakamistalouden tarina opettaa, että yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen harvoin onnistuu sattumalta tai kapitalismin siivittämänä. Kapitalismissa piilevien rakenteellisten mekanismien ja konfliktien ymmärtäminen on edellytys aidosti meitä palvelevien ratkaisujen luomiselle.
1 Cannon, Sarah & H. Summers, Lawrence 2014: ”How Uber and the Sharing Economy can win over Regulators”. Harvard
Business Review. Verkkolähde.
2 Brown, Eliot & Farrell, Maureen 2021: The Cult of We: WeWork, Adam Neumann, and the Great Startup Delusion. Penguin Random House.
3 Demos Helsinki 2014: Resurssiviisas talous avaa kuluttajabisnekselle uusia markkinoita. White Paper. Demos Helsinki. Verkkolähde.
4 https://www.cnet.com/roadshow/news/uber-lyft-traffic-congestion-car-ownership-study/
uutiskirje 
