Ardashar on melkein kuin mikä tahansa tavallinen armenialainen kylä. Yhdellä erolla: 30 kilometriä Armenian pääkaupungista Jerevanista sijaitsevan kylän 700 asukkaasta useimmat kuuluvat jesidiyhteisöön.
Yhteisön hengellisiin johtajiin lukeutuva Jundi Jundoyan, 68, odottaa talonsa ovella. Hän kertoo ylpeänä, että monet armenialaiset ovat kyselleet häneltä jesideistä. Jundoyan on aina valmis selittämään asioita, kunhan kysyjällä riittää kärsivällisyyttä.
– Jumalalla, joka on myös aurinko, on 3 000 nimeä ja seitsemän arkkienkeliä. Hän loi maailman helmestä, mutta sitten jätti sen oman onnensa nojaan. Hän myös antoi elämän Aatamille ja Eevalle ja määräsi pääarkkienkelin, pyhän Malak Tawus -riikinkukon palvelemaan heitä. Tawus kieltäytyi, sillä miksi hänen pitäisi taipua kahden kuolevaistomppelin oikkuihin? Lopulta jumala ja Tawus sopivat kiistansa ja langennut arkkienkeli tuli vapahdetuksi, Jundoyan tiivistää jesidien alkumyytin.
Jesidit ovat vuosisatojen mittaan sisällyttäneet uskontoonsa elementtejä mazdaismista, zarathustralaisuudesta, kristinuskosta ja islamista. Jesidejä on Lähi-idässä puolisen miljoonaa ja toinen puoli miljoonaa eri puolilla maailmaa, myös Armeniassa.
Mesopotamiasta Venäjälle
Jesidien alkukoti on pohjoisessa Mesopotamiassa, josta monet kuitenkin 1900-luvun alussa pakenivat kansanmurhaa Kaukasukselle. Maailman suurin jesiditemppeli sijaitsee muutaman kilometrin päässä Ardarsharista.
Vuonna 2019 yksityisten lahjoitusten turvin rakennetussa temppelissä seisoo joukko armenialaisten jesidisuurmiesten patsaita, mutta myös yhden naisen, Nadia Muradin patsas. Nadia Murad joutui vuonna 2014 muiden Sinjarin jesidien tavoin ääri-islamistisen Isis-järjestön orjuuttamaksi. Neljä vuotta myöhemmin Murad sai Nobelin rauhanpalkinnon.
– Mitä Ranska, Amerikka ja muut tekivät, kun Isis teurasti Irakissa tuhansittain meitä ja orjuutti naisia, puuskahtaa Jundoyan ja ehdottaa maljaa marttyyreille, sekä Anatoliasta yli vuosisata sitten saapuneille että Irakista tällä vuosisadalla tulleille.
Lähtijöitä on kuitenkin enemmän kuin tulijoita. Neuvostoliiton aikana Armeniassa eli lähes 100 000 jesidiä. Viimeksi tehdyssä väestönlaskennassa vuonna 2011 heitä oli enää 35 000. Suurin osa jäljelle jääneistä elättää itsensä maanviljelijöinä tai karjankasvattajina.
– Kaikki lähtevät Venäjälle, Jundoyan valittaa.
Syyte vihanlietsonnasta
Vuonna 2018 perustetun Jesidien ihmisoikeuskeskuksen aktiivisimpia jäseniä on 27-vuotias asianajaja Sashik Sultanyan. Häntä uhkaa kuuden vuoden vankeus ”vihan lietsomisesta”. Sultanyan antoi vuonna 2020 irakilaiselle jesidien radiokanavalle haastattelun, jossa hän puhui jesidien syrjinnästä. Jesidien maita takavarikoidaan eikä heidän kielellisiä ja kulttuurillisia oikeuksiaan kunnioiteta.
Äärioikeistolainen Veto Armenia -järjestö käännätti haastattelun ja teki valituksen viranomaisille. Armenian syyttäjänvirasto sanoo, että prosessi Sultanyania vastaan etenee ”noudattaen kansallisia ja kansainvälisiä lakeja”.
Amnesty International on tuominnut syytteen hyökkäyksenä ilmaisunvapautta vastaan. YK:n ihmisoikeuskomissaari on pyytänyt Armeniaa peruuttamaan rikossyytteet, joita luonnehditaan pelotteleviksi.
Syrjiviä kliseitä
Jerevanin toimistossaan vielä vapaalla jalalla oleva Sashik Sultanyan kertoo, että syytteen pohjana oleva käännösteksti kurdista armeniaan on virheellinen.
– Jesidien maita varastavat oligarkit, eivät tavalliset armenialaiset, kuten haastattelun käännöksessä sanotaan.
– Kielikysymys onkin yksi kipukohta – jesidien puhumaa pohjoiskurdia eli kurmandžia opetetaan kyllä jesidilasten kouluissa, mutta se ei kuulu viralliseen opinto-ohjelmaan. Turkin ja Syyrian kurdit ja jesidit kirjoittavat latinalaisin kirjaimin, mutta Armeniassa oppikirjamme on painettu kyrillisin kirjaimin, Sultanyan sanoo.
– Syrjintää ovat myös television ja median väsymättä toistamat kliseet jesideistä. Meidät kuvataan aina lukutaidottomina, likaisina ja epämääräisinä talonpoikina tai karjankasvattajina.
Siihen nähden on ironista, että ensimmäisen kurdinkielisen sanomalehden, Riya Tazen, perustivat Armenian jesidit vuonna 1930.
– Valitettavasti monet torjuvat oman vähemmistöidentiteettinsä. He pelkäävät, että vähemmistöasema pilaa heidän veljeytensä armenialaisten kanssa. Mutta veljeyttä ei voi olla ilman tasavertaisuutta, Sultanyan toteaa.
Sankarivainajan kotona
Nagorno-Karabahin sota vuonna 2020 toi yhteisölle paikallista näkyvyyttä. Azerbaidzhanin kanssa käydyssä, 44 päivää kestäneessä sodassa kuoli yli 20 Armenian armeijassa palvellutta jesidisotilasta. Yksi heistä oli Samad Saloyan.
Hänen vanhempansa Yuri ja Nina elävät Zartonkissa, kylässä jesiditemppelin lähistöllä. Vanhemmat ovat muuttaneet olohuoneensa poikansa mausoleumiksi: huoneessa on kuvia pojasta lapsena ja sotilaspuvussa, mitaleja ja urheilupalkintoja sekä jesidilippu. Lippu on valko-punainen, keskellä aurinko.
– Ei ole mitään pahempaa kuin puhua omasta lapsestaan menneessä aikamuodossa, Yuri sanoo.
Samad rekrytoitiin armeijaan 18-vuotiaana. Poika selvisi sodassa 42 päivää, kunnes droonin pudottama pommi tappoi hänet ja kolme muuta.
– Vain kaksi päivää ennen sodan loppumista, Nina toistelee kyynelissä. Puhe kiertää kehää ja päätyy aina samaan pisteeseen.
– Samad ei enää ole tässä maailmassa.
Jesidit uskovat sielunvaellukseen, jälleensyntymien ketjuun, joka puhdistaa sielua, kunnes se voi sulautua yhteen jumalan kanssa. Saloyanien tuskaa se ei lievitä.
Arjessakin on raskautensa. Sateiden puutteen vuoksi sato on jäänyt pieneksi ja elannon hankkiminen muuttunut hyvin vaikeaksi. Ei ole mitään takeita siitäkään, ettei puhkea uutta sotaa Azerbaidzhanin kanssa. Rajalla on kuulemma yhä useammin aseellisia yhteenottoja.
– Meillä on sukulaisia Venäjällä. Todennäköisesti mekin lähdemme sinne, Nina sanoo.
lehti 