Asevoimien vahvistaminen ja kansainvälisten sitoumusten hylkääminen olivat Yhdysvaltojen johtopäätöksiä kylmän sodan jälkeisestä tilanteesta jo ennen 11.9.2001 tapahtunutta hyökkäystä. Bill Clintonia presidenttinä seuranneen George W. Bushin johdolla Yhdysvallat irtisanoutui Kioton ilmastosopimuksesta sekä Neuvostoliiton kanssa tehdystä mannertenvälisiä ohjuksia koskevasta ABM-sopimuksesta. Samoin Bush pyyhki pöytää kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamisella.
Lopullisesti yhteistyön politiikka hylättiin 11.9. 2001. Sen jälkeistä aikaa Ulkopoliittisen instituutin tutkija, valtiotieteen tohtori Pekka Visuri kutsui voimapolitiikan paluuksi kirjassaan Maailmanpolitiikan muutos ja Suomi, KU kertoi syyskuussa 2002.
Visuri kuvasi, miten välittömästi iskun jälkeen Yhdysvallat omaksui voimankäytön logiikan, joka syrjäytti kaiken muun. Tuohon logiikkaan kuului päätösvallan pidättäminen omissa käsissä ja suorien yhteyksien pitäminen muihin valtioihin painotettuna sen mukaan, miten paljon niistä on hyötyä Yhdysvalloille ja mikä on maan strateginen asema. Kansainvälisille instituutioille, myös Natolle, jäi apuvälineen rooli.
Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin 7. lokakuuta 2001 ja taleban-hallinto tuli kukistetuksi muutamaa kuukautta myöhemmin. Vuosi sitten Yhdysvallat vetäytyi Afganistanista ja maa palasi taleban-valtaan.
Syksyllä 2002 käynnissä oli terrorismin vastaisen sodan toinen vaihe, jossa Yhdysvallat ilmoitti taistelevansa “pahuuden akselin” (Irak, Iran ja Pohjois-Korea) tuottamaa joukkotuhoaseiden uhkaa vastaan.
Presidentti George W. Bush sanoi Yhdysvalloilla olevan “historian antama oikeutus” levittää omia arvojaan kaikkialle maailmaan.
”Mikä on hyväksi republikaanien johtamalle Amerikalle, on myös hyväksi maailmalle”, Pekka Visuri kiteytti Yhdysvaltoja johtaneen ideologian.