Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Elina Backmanin esikoisjännäri Kun kuningas kuolee oli heti ansaittu myynti-, arvostelu- ja vientimenestys. Kolmas dekkari Ennen kuin tulee pimeää vie toimittajataustaisen true crime -podcasteja tekevän Saana Havaksen uuden murhatapauksen jäljille. Hartolan ja Helsingin Lammassaaren jälkeen näyttämönä on Inari vähän ennen kaamoksen alkua.
Elina Backman osaa luoda jännitystä ilman väkivaltaa, takaa-ajoja ja ampumisia. Hyvät tarinat, uhkaava tunnelma ja normaalia isompi ripaus tunteita kantavat.
Tämä pätee myös uusimpaan. Inarissa Angelin kylässä vuonna 1998 tapahtuneesta 17-vuotiaan tytön murhasta podcastia tekevästä Saanasta kertova dekkari on sinänsä mitä perinteisin. Toimittaja puhuttaa vanhasta tapauksesta tietäviä ja muistavia, ja rakentaa sirpaleista kokonaiskuvaa kuin kuka tahansa rikoskirjallisuuden yksityisetsivä vuosikymmenten ajan. Silti Ennen kuin tulee pimeää ei tunnu miltään osin vanhan kertaukselta. Teos imaisee heti sisäänsä ja pitää otteessaan miltei loppuun asti.
Inariin Saana lähtee vuonna 1998 murhatun Ingan sisaren juristi Heta Weckmanin pyynnöstä. Hän ei ole päässyt irti yli 20 vuotta sitten tapahtuneesta henkirikoksesta, kokee, että poliisi ei tee mitään ja haluaa ainakin Ingan muiston säilyvän.
Saana ei voi uteliaisuudelleen mitään. Jo kohta hän on majoittunut Hetan järvenrantamökkiin ja alkaa penkoa tapausta. Osa paikallisista haluaakin puhua, toinen osa suhtautuu vieraaseen kuin elokuvassa Mies astui junasta: muukalaisen ei pitäisi sotkeutua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu.
Ja sitten katoaa taas 17-vuotias tyttö. Onko murhaaja tehnyt paluun yli 20 vuoden jälkeen?
Ennen kuin tulee pimeää -dekkarin toiseksi keskeiseksi henkilöksi nousee Myskiksi kutsuttu vanhempi konstaapeli Seppo Laitinen, joka aloitteli uraansa Ivalon poliisissa vuonna 1998. Aluksi epäluuloinen Myski paljastuu tunnolliseksi, tunteelliseksi ja väsyneeksi mieheksi, joka ei ole saanut rauhaa ratkaisemattomaksi jääneestä jutusta. Hänestä Saana saa tukea tutkimuksilleen ja päinvastoin.
Pohjoinen, sen luonto ja mielenmaisema, ovat olennainen osa teosta. Loppukiitoksista paljastuu, että Elina Backman on halunnut olla tässäkin kunnianhimoinen, eikä tyytynyt vain etelän ihmisen kokemaan eksotiikkaan.
Niin kuin hyvissä dekkareissa aina, tässäkin epäilyttäviä henkilöitä riittää, eikä loppuratkaisua ole helppo arvata. Ennen kuin tulee pimeää on ensimmäiset 400 sivua lumoava ja yhtä loistava kuin Backmanin edelliset.
Sitten tapahtuu jotain kummallista. Hänelle on tullut kiire saattaa tarina töksähtävään loppuun. Miksi näin huolella rakennettu ja hyvin kirjoitettu dekkari on pitänyt lopettaa niin, että arvoituksen ratkeaminen jää osin kesken?
Myös se mietityttää, miksi uuden polven naiskirjailijoidenkin teoksen lähtökohta on yleensä nuoren tytön ruumis, vaikka asetelmaa on pidetty rikosviihteessä ongelmallisena jo vuosia. Eikö 17-vuotiaan pojan murha herättäisi yhtä paljon tunteita? Toki Backmanin edellisessä kirjassa Kun jäljet katoavat uhrit olivat nuoria miehiä, mutta naisen runneltu ruumis on edelleen valtavirtaa.
Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää. 415 sivua, Otava.
uutiskirje 
