Yhdysvaltain politiikassa on melkein nyrkkisääntö, että istuvan presidentin puolue häviää vaalikautensa puolivälissä järjestettävät kongressivaalit. Näin kävi Joe Bidenin demokraateillekin tiistaina.
George W. Bushista tuli marraskuussa 2002 ensimmäinen republikaanipresidentti, joka rikkoi kaavan. Republikaanit saivat enemmistön niin edustajainhuoneessa kuin senaatissakin. Presidentin puolueella oli käsissään koko toimeenpano- ja lainsäädäntövalta, ja pian myös tuomiovalta, kun Bush saa hyväksytettyä senaatilla pitkään ajamansa konservatiivisten tuomarien nimitykset, KU:ssa analysoitiin vaalitulosta.
”Ollakseen presidentti, joka tuli kaksi vuotta sitten valituksi pikemminkin juristikunnan kuin äänestäjien äänillä, George W. Bush on kehittänyt itselleen uskomattoman kansansuosion”, Reetta Vairimaa kirjoitti.
”Mistä Bushin ällistyttävä suosio kumpuaa? Syyskuun 11. päivän iskut ja niitä seurannut terrorisminvastainen sota saivat aikaan ilmapiirin, jossa mikä tahansa presidentin arvostelu vaikuttaa epäisänmaalliselta”, hän jatkoi.
Republikaanien menestys kongressivaaleissa oli suurelta osin juuri presidentin ansiota. Bush kampanjoi ahkerasti ja pani itsensä likoon. Vaaleja edeltävällä viikolla hän kiersi viidentoista eri osavaltion vaalitilaisuuksissa tartuttaakseen edes osan omasta suosiostaan republikaanien ehdokkaisiin.
Vaalitulos poisti jarrut Bushin ajamilta pysyviltä veronkevennyksiltä, kotimaan turvavirastolta ja tuomarinimityksiltä. Samoin uutta puhtia sai energiasuunnitelma, jossa öljyä porataan Alaskan luonnonsuojelualueilta.
Bush sai myös vapaat kädet hyökätä Irakiin.
”Bush voi nyt käytännössä yksin päättää, hyökkääkö Yhdysvallat Irakiin, ja jos hyökkää, milloin ja miten. Tai kun hyökkää. Kaikki merkit viittaavat nimittäin siihen, että päätös hyökkäyksestä on tehty jo aika päiviä”, KU:n pääkirjoituksessa todettiin.
Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin seuraavan vuoden keväällä.