Turkulainen luokanopettaja Mervi Uusitalo-Heikkinen muistuttaa siitä, että jos keskustellaan kielen oppimisesta, pitää keskustella juuri kielen oppimisesta. Ei ole tarkoituksenmukaista keskustella vaikkapa koululaisen vanhempien aiemmasta kotimaasta tai koululaisen ihon väristä.
– Keskustelussa vieraskielisistä koululaisista on paljon ennakkoluuloja ja ihan vanhanaikaista rasismia. Tätä monen keskustelijan on vaikea myöntää edes itselleen, hän sanoo.
Hänestä moni asia on ollut pahasti pielessä viime päivien koulukeskustelussa.
”Me opettajat kilpailemme huomiosta somen kanssa, ja häviämme sen taistelun usein.”
– On paljon väärinymmärrystä ja vaikkapa oman lapsen koulunkäynnistä yksilötason huomioita, jotka eivät tuo juuri mitään keskusteluun.
Oman sävynsä keskusteluun toi Ylen viime viikolla julkaisema niin sanottu koulukone, joka kertoo muun muassa vieraskielisten oppilaiden määrän eri kouluissa.
– En kannata sensuuria, mutta olisin toivonut Yleltä harkintaa, sillä tällaisen koneen väärin käyttämisen mahdollisuus on suuri. Se vahvistaa ennakkoluuloja ja poteroitumista, Uusitalo-Heikkinen sanoo.
Hän ei ymmärrä, miksi vanhemman ylipäätään pitäisi tietää, kuinka paljon koulussa on muunkielisiä lapsia. Opetukseen ja sen tasoon vaikuttaa enemmän moni muu asia, esimerkiksi opettajien ammattitaito tai opetusryhmien koko.
– Jos pidämme kaikkia ihmisiä tasavertaisina, eikö tulisi pyrkiä siihen, että koulu olisi kaikille hyvä? hän kysyy.
Ennen kaikki ei ollut paremmin
Uusitalo-Heikkinen toteaa, että sekä painotusluokat että inkluusio, joista viime päivinä on erityisesti koulun osalta keskusteltu, ovat asioita, jotka varmasti voitaisiin hoitaa nykyistä paremmin.
– Ylipäätään ei ole niin, että ennen oli kaikki paremmin eikä mitään saisi muuttaa, hän toteaa.
– Esimerkiksi painotusluokkakeskustelu saisi keskittyä enemmän yhteiskunnallisiin rakenteisiin kuin yksilöiden kokemuksiin. Ne syventävät eriytymiskehitystä. Pystyisimme varmasti kehittämään tavan, jolla saamme järjestettyä painotettua opetusta ilman, että samalla syvennämme segregaatiota.
Hänestä inkluusio taas käsitetään yleisessä keskustelussa liian kapeasti, kun puhutaan vain siitä, että koululuokissa on liikaa ”häiriköitä” ja tukea tarvitsevia lapsia.
– Meillähän on ollut perusopetuslaissa jo pitkään inklusiivisuuden idea. Se on paljon laajempi ajatus kuin vain se, että tuen tarvitsijat sijoitetaan yleisopetuksen luokkiin.
Kaikki ovat yksilöitä
Uusitalo-Heikkinen on toiminut luokanopettajana lähes 25 vuotta. Nyt hän opettaa viidettä luokkaa turkulaisessa Lausteen koulussa, jossa suomi toisena kielenä -oppilaita on 65 prosenttia kaikista oppilaista. He ovat niitä, joiden kotikieli ei ole suomi tai ruotsi ja jotka tarvitsevat suomen kielen opetusta stk-oppimäärän mukaan ennen kuin pystyvät opiskelemaan suomeksi tai ruotsiksi.
Hän muistuttaa siitä, että STK -lapset eivät ole keskenään samanlaisia.
– Tämä hämmentää minua varsinkin, kun keskustellaan yksilöistä. Joku voi sanoa, että tuntee lapsen, joka oppi suomen kielen puolessa vuodessa. Toinen sanoo, että tuntee semmoisen, joka ei oppinut viidessä vuodessakaan. Näinhän se menee, että ihmiset oppivat kieliä eri tavoilla, toiset nopeammin, toiset hitaammin. Näin se on meidän suomalaistenkin kohdalla. Minulla on ollut monella luokalla priimuksena suomen kielessä oppilaita, joilla on ensimmäinen kotikieli joku muu kuin suomi.
Lapset eivät mieti
Painotusryhmät tai inkluusio ovat asioita, joita lapset eivät mieti. Uusitalo-Heikkisenkään koulussa se ei kiinnosta oppilaita. Vanhemmat ovat niitä, jotka tällaisista asioista saattavat kohkata.
– Tämä on yksi asia joka vinoutuu keskustelussa koko ajan. Jos jaamme ihmisiä jatkuvasti meihin ja noihin toisiin, syvennämme noiden toisten ulkopuolisuuden tunnetta, mikä taas johtaa monenlaisiin ilmiöihin. Miksi puhumme vieraskielisistä tai maahanmuuttajalapsista, kun he kuitenkin ovat ensi sijassa lapsia? hän kysyy.
Hän toteaa, että koulu on yhteiskunnan peili.
– Kaikki mitä tapahtuu yhteiskunnassa, näkyy myös koulumaailmassa. Jos oppimistulokset ovat heikenneet, siihen on paljon eri syitä. Yksi on se, että vieraskieliset oppijat ovat meille yhä uusi asia. Olemme yhä aloittelijoita siinä, miten heitä pitää opettaa, jotta saisimme heidät oppimaan yhtä hyvin kuin kantaväestön. Mutta se ei ole yksilöiden vika.
Uusitalo-Heikkinen muistuttaa siitä, että muutos näkyy myös kantasuomalaisten lasten oppimisessa.
– Nykymaailmassa on piirteitä, jotka ruokkivat lyhytjännitteisyyttä ja keskittymättömyyttä. Me opettajat kilpailemme huomiosta somen kanssa, ja häviämme sen taistelun usein. Mutta se ei ole koulun ongelma vaan yleisempi ongelma.
Perustaidot arvoon
Jos Uusitalo-Heikkinen saisi päättää, hän panostaisi koulussa perustaitojen opettamiseen alaluokilla.
– Lukutaitoon, kirjoittamiseen, matematiikkaan. Haluaisin peruskoulun, joka on rauhallinen ja kiireetön, hän kuvailee.
– Nyt kouluun ympätään koko ajan lisää asioita, mutta aikaa ja rahaa ei tule samassa suhteessa. Haluankin kysyä, mitä koulusta voisi ottaa pois.
Hän itse vähentäisi esimerkiksi joitain projekteja, teemapäiviä, vierailuja ja asioiden kirjaamista.
uutiskirje 
