Taloustilanne ja valtion velkaantuminen ovat kestopuheenaiheita aina eduskuntavaalien alla. Tällä kertaa tilanne on kuitenkin monin tavoin poikkeuksellinen. Takana on koronapandemia sulkutoimineen ja meneillään sota Euroopassa, Venäjä-pakotteet sekä niistä juontuva energiakriisi. Inflaatio on kivunnut korkeammalle kuin kymmeniin vuosiin.
Oikeisto-oppositio syyttää Sanna Marinin (sd.) hallitusta runsaasta velanotosta. Nykyisellä hallituskaudella on pitkästä aikaa tehty panostuksia hyvinvointivaltion tulevaisuuden eteen, muun muassa sosiaali- ja terveysalalla sekä koulutuksessa. Ne ovat vaatineet rahaa, mikä huomioitiin jo hallitusohjelmassa, mutta suurimmaksi osaksi velkaantumisen kasvu johtuu ulkoisista tekijöistä. Suuntaus on yleiseurooppalainen.
– Velka on kasvanut kaikkialla, joissain maissa enemmän, joissain vähemmän. Suomi edustaa keskikastia. Ne, jotka haluavat nykyisessä tilanteessa tiukkaa talouskuria, haluavat myös alhaisempaa talouskasvua, sanoo poliittiseen talouteen erikoistunut väitöskirjatutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta.
Oppositio vetoaa siihen, että Suomen julkinen talous on velkaantunut muita Pohjoismaita nopeammin. Ronkainen muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsilla on oma kelluva kruununsa, jonka heikentyminen on auttanut sen taloutta nousemaan kriiseistä. Suomella euromaana ei ole tätä mahdollisuutta.
Jos huomioidaan myös yksityiset velat, Ruotsin kansantalous on kuitenkin kokonaisuudessaan Suomea velkaantuneempi.
Nuukuus on Suomessa suosittua
Valtion velka ja budjettikurin tarve nousevat Suomessa erityisen herkästi vaaliteemoiksi. Kenties räikeimmin tämä näkyi vuoden 2015 eduskuntavaalien alla, jolloin valtava velkakello tikitti MTV3:n vaalikeskustelustudion seinällä. Median lähtökohtana keskusteluissa olivat valtiovarainministeriön virkamiesraportin madonluvut. Elvytyslinjaa ajanut vasemmistoliitto jäi yksin ja altavastaajaksi.
– Historiallisesti Suomessa on vasemmalta oikealle kannatettu tarkan markan politiikkaa ja fiskaalista konservatismia. Suomessa on suosittua tällainen puhe, että ollaan nuukia, ei törsätä, pidetään omista asioista huolta. Kovat talouspuheet ovat suosittuja, Antti Ronkainen kuvailee.
Puheet jäävät kuitenkin usein abstraktille tasolle. Näiden vaalien alla erityisesti kokoomus on profiloitunut tiukan talouslinjan ajajana ja ilmoittanut tavoittelevansa kuuden miljardin euron sopeutusta valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien talouteen. Perussuomalaiset on linjannut epämääräisesti 2–4 prosentin sopeutuksista useimmille hallinnonaloille, minkä on tulkittu tarkoittavan noin 1,6–3,3 miljardia euroa tulevalla vaalikaudella.
– Kun aletaan yksilöidä, mistä leikataan, ei olekaan niin helppoa sanoa, että leikataan sosiaaliturvasta, eläkkeistä, sosiaali- ja terveyspalveluista tai koulutuksesta. Vaikeaa tulee olemaan ilman näitä asioita saada tuollaisia leikkauspotteja kasaan, Ronkainen lisää.
Vasemmisto korostaa oikeudenmukaisuutta
Kova, abstrakti talouskuripuhe onkin Ronkaisen mukaan ennen kaikkea identiteettipolitiikkaa. Vaikka oikeistopoliitikot puhuvat tarpeesta tehdä ikäviä ja epäsuosittuja päätöksiä, puheet ovat heidän kannattajilleen usein varsin mieluisia.
– Talouskuripuheessa viestitään suhtautumisesta talouteen, mutta ei niinkään kerrota, mikä on pitemmän aikavälin tavoite tai miten tiukka budjettikuri ylipäänsä auttaa nykyisessä tilanteessa, Ronkainen sanoo.
– Suomalaiset äänestäjät näyttävät pitävän tiukan talouskurin ideasta, mutta hymy hyytyy viimeistään siinä vaiheessa, kun kovat päätökset koskevat itseä ja osuvat omaan elintasoon. On mielenkiintoinen sosiologinen kysymys, miksi ihmiset äänestävät omia etujaan vastaan.
”On mielenkiintoinen sosiologinen kysymys, miksi ihmiset äänestävät omia etujaan vastaan.”
Valtiontalouden tasapainottaminen sinänsä on laajasti jaettu tavoite, mutta keinot poikkeavat vasemmiston ja oikeiston välillä. SDP ja vasemmistoliitto ovat omia keinojaan esitellessään korostaneet oikeudenmukaisuutta. Vasemmistoliiton vaaliohjelmassa arvioidaan sopeuttamistarpeeksi kolme miljardia euroa vuodessa. Kun lisäksi esitetään 1,5 miljardin lisämenoja, tasapainottavia toimia tarvitaan 4,5 miljardin edestä. Tästä 2,5 miljardia tulisi verouudistuksista, 500 miljoonaa menosäästöistä ja 1,5 miljardia työllisyyden ja tuottavuuden parantumisen kautta.
Luokkapolitiikka näkyy kokoomuksessa
Menosäästöjen tarve esitetään usein ideologisesti arvovapaana asiana, kansakunnan etuna. Ronkainen toteaa, että taustalla on myös luokkapolitiikkaa. Huolimatta tiukan budjettikurin vaatimuksistaan kokoomus esittää ansiotuloverotuksen alentamista kaikissa tuloluokissa, mikä vähentää valtion tuloja.
– Jos tällaisessa tilanteessa ollaan valmiita antamaan myös kaikkein rikkaimmille veronkevennyksiä, siinä on selkeä luokkapoliittinen intressi, Ronkainen korostaa.
Yhtenä perusteluna veronkevennyksille kokoomuksella on kannustaminen työntekoon, mihin liittyy myös sosiaaliturvan kiristäminen.
– Mutta eiväthän valmiiksi hyvävaraiset ihmiset kannustimia tarvitse, joten kyseessä on heille annettu kädenojennus, Ronkainen toteaa.
Kun kokoomuslaiset puhuvat vaikeiden päätösten tarpeesta, he siis tarkoittavat vaikeita päätöksiä erityisesti pienituloisille, mutta ei pääosin hyvätuloisille omille kannattajilleen.
Ulkoisia paineita menolisäyksille
Vaikka talouskuri on jälleen keskeinen vaaliteema, jota oikeistopuolueiden lisäksi varsinkin media nostaa näkyvästi esiin, tilanne on muutoin varsin erilainen kuin vuonna 2015, Ronkainen vertaa.
– Koronapandemian vaikutukset, sota Ukrainassa, Venäjä-pakotteiden seuraukset Euroopan energiamarkkinoilla, elintason lasku inflaation ja koronnostojen seurauksena, Ronkainen listaa ajankohtaisia taustatekijöitä.
– Taloudellista epävarmuutta, joka näkyy konkreettisesti jo kukkarossa, on nyt enemmän. Ihmiset varmaankin puntaroivat tarkemmin eri linjoja vasemmiston ja oikeiston välillä.
Nykyiseen tilanteeseen liittyy vahvasti myös tarve nopeisiin ilmastotoimiin ja ekologiseen siirtymään.
– Ilmastopolitiikan suhteen EU-komissio arvioi jo ennen Ukrainan sotaa, että vuosittain tarvitaan jatkuvasti yli 500 miljardia euroa julkisia ja yksityisiä investointeja seuraavan kymmenen vuoden ajan, jotta EU saavuttaa omat ympäristötavoitteensa. Julkista puolta tarvitaan vetoapuna. Irtikytkeytyminen Venäjästä on lisännyt nyt entisestään painetta panostaa ilmastoinvestointeihin, Ronkainen muistuttaa.
Lisäksi puolustusmäärärahat tulevat nousemaan muun muassa Nato-jäsenyyden myötä ja energia- ja elintasokriisi vaativat erilaisia tukipaketteja. Myös taloudellinen suurvaltakilpailu vaikuttaa Suomeenkin niin, että paineet uusiin yritystukiin kasvavat.
– EU-komissio on esimerkiksi muuttamassa valtiontukisäännöksiä niin, että EU-maat saavat tukea omia alojaan enemmän, jotta esimerkiksi vihreitä investointeja ei ala siirtyä Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa on tehty laki, jonka nojalla tuetaan maassa tapahtuvia ympäristöinvestointeja erilaisilla tuilla ja verohelpotuksilla.
– On rakenteellisesti erittäin suuret paineet julkisten menojen kasvattamiselle. On vaikea nähdä, miten mikään hallitus, oli se oikeistolainen tai vasemmistolainen, pystyisi pysäyttämään tämän kehityksen, koska se on täysin meistä riippumatonta, Ronkainen sanoo.
Talouslinja muuttunut EU:ssa
Ronkainen kuvaa nykyistä tilannetta monikriisiksi. Tässä valossa pelkkä velka-asteeseen tuijottaminen ei anna oikeaa kuvaa asioista.
– Vierastan sitä, että katsotaan vain yhtä numeroa, kuten velan suhdetta bruttokansantuotteeseen. Ei siitä voi paljon päätellä talouden tilasta tai siitä, miten se on varautunut monikriisiin vastaamiseen.
EU:ssakin on tapahtunut isoja talouspoliittisia muutoksia. Koronapandemian yhteydessä otettiin ensimmäistä kertaa yhteisvelkaa, ja nyt puhutaan jo uudesta velasta Venäjän energiasta irtaantumisen vuoksi. Sääntökehikkoa, jossa valtioiden budjettivaje on rajattu 3 prosenttiin ja velkaantuminen 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta, ollaan uudistamassa. EU-komissio on arvioinut investointitarpeen suureksi. Myös rahapolitiikassa on alettu kyseenalaistaa Euroopan keskuspankin kahden prosentin inflaatiotavoitetta.
– Uudessa tilanteessa paluu vanhoihin tiukkoihin talouspolitiikan ja rahapolitiikan sääntöihin voi johtaa suuriin virheisiin ja hyvin tuhoisaan politiikkaan, Ronkainen varoittaa.
Suomessa vaalitaan mennyttä
Ronkainen itse joutui myrskyn silmään viime syksynä, kun pääministeri Sanna Marin siteerasi twiitissään hänen kolumniaan, jossa hän kritisoi EKP:n koronnostoja ylireagoinniksi.
– Twiitistä noussut laaja keskustelu ilmensi sitä, että rahapolitiikka kiinnostaa ja sen ideoista ja paradigmoista käydään suurta kamppailua, Ronkainen kommentoi.
Tiukan raha- ja finanssipolitiikan ideat, joita Suomessa edelleen vaalitaan, perustuvat Ronkaisen mukaan menneeseen paradigmaan. Myöskään ajatus, että poliitikot eivät saisi keskustella rahapolitiikasta, ei nykytilanteessa toimi.
– Se on pysyvien hyvien nousukausien ajattelua, jossa keskeinen ongelma oli, ettei talous ylikuumenisi. Nykyisessä monikriisissä, johon liittyy energiakriisi, ilmastonmuutos, inflaatio ja geopoliittinen myllerrys, koordinaatiota täytyy olla enemmän.
Suomen eduskunnan vaikutusvalta EKP:n rahapolitiikkaan tarkoittaa käytännössä Suomen Pankin johtajan nimittämistä, mutta finanssipolitiikan lisäksi siitäkin on Ronkaisen mukaan tärkeää käydä keskustelua eduskuntavaalien yhteydessä.
uutiskirje 
