Andien ylängöillä eteläisessä Perussa elävä pienviljelijä Paulina Locumbe, 42, oppi jo lapsena, miten perinteisin menetelmin korjattiin ja kuivattiin satoa. Se on yksi keino, jolla hän torjuu miljoonia perulaisia purevaa ruokaturvan heikkenemistä.
– Minulla on varastoituna tarwia, herneitä ja kuivattuja papuja kuuden vuoden tarpeiksi. Söimme niitä pandemian aikana ja syömme niitä taas, sillä sateiden puutteen vuoksi en ole kylvänyt mitään enkä tänä vuonna voi korjata satoa, Locumbe sanoo.
Tarwi, joka tunnetaan Andeilla myös nimellä chocho, on ravintoarvoltaan soijapapuja parempi lupiinilajike (Lupinus mutabilis). Sitä käytetään sekä tuoreena että kuivattuna ja säilöttynä.
Paulina Locumbe elää Urpayn kylässä yli 3 100 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella Cuzcon maakunnassa. Häneen on monien muiden perheviljelijöiden tavoin iskenyt kriisien suma, joka on pienentänyt satoja ja vaarantanut ruuan saannin. Pienviljelijöitä on Perussa yli kaksi miljoonaa, ja 30 prosenttia heistä on naisia.
Nälkäisten määrä kasvoi pandemian aikana
YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö Faon tammikuussa julkaisemassa tutkimuksessa arvioidaan, että vuonna 2021 Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 93 miljoonaa ihmistä kärsi vakavasta ruokaturvan puutteesta. Kahdessa vuodessa määrä oli kasvanut lähes 30 miljoonalla.
Etelä-Amerikassa tilanne oli hälyttävämpi kuin Keski-Amerikassa ja Karibialla. Faon viime vuoden elokuussa antaman varoituksen mukaan Perussa lähes puolet väestöstä kärsi ruokaturvan puutteesta. Nälkäisten määrä kasvoi pandemian aikana, kun köyhyys lisääntyi ja terveellisen ruokavalion noudattaminen vaikeutui.
Andien ylänköjen naiset pärjäävät äitiensä ja isoäitiensä väittämällä tiedolla. Sen käytäntöön soveltaminen takaa heille päivittäisen ruuan, vaikka maataloutta uhkaavat erilaiset häiriötekijät äärimmäisistä sääilmiöistä poliittiseen kriisiin, joka on jättänyt maanviljelijöiden asiat entistä pahempaan paitsioon.
Marsuista saa ruokaa ja lannoitetta
Pienviljelijä Yolanda Haqqehua asuu Muñapatan maalaisyhteisössä ja kasvattaa pikkutilallaan marsuja. Marsut ovat Andeilla olleet muinaisajoista lähtien ravinteikas proteiinin lähde.
– En myy niitä, vaan syömme ne itse. Kokkaan marsuja syntymäpäiviksi ja aina kun tarvitsemme lihaa, varsinkin kahdeksanvuotiaalle tyttärelleni Mayra Abigailille. Käytän myös niiden jätöksiä luomulannoitteena viljelyksilläni, Haqqehua selittää.
Haqqehuaa huolettaa öljyn, riisin ja sokerin hinnannousu. Hän on omana ratkaisunaan monipuolistanut viljelmiään sekä alkanut itse jalostaa joitakin ruoka-aineita.
– Kasvatan kasviksia kasvihuoneessa ja pellolla. Minulla on retiisejä, pinaattia, valkoruohosipulia, lehtimangoldia, punasalaattia, härkäpapuja, herneitä, persiljaa ja korianteria.
Elämänmittainen oppi
Haqqehua kasvattaa myös perunoita ja maissia, mutta niistä hän ei odota alkuunkaan yhtä hyvää satoa kuin viime vuonna. Sääolot eivät vuoden ensimmäisinä kuukausina ole olleet suosiollisia.
– Onneksi minulla on riittävästi perunoita. Jotta ne eivät pilaantuisi, teimme niistä chuñoa. Sitä me nyt syömme, Haqqehua sanoo. Chuño on eteläisen pallonpuoliskon kesäkuun vuoristopakkasissa kuivunutta perunaa, joka oikein säilytettynä pysyy syömäkelpoisena vuosikausia.
– Pidän sitä tiiviisti suljetuissa ämpäreissä. Kuivaan myös herneitä ja maissia, jota syömme keitettynä tai paahdettuna. Meillä on oma varmuusvarasto, Haqqehua kehaisee.
Parhaiden maissintähkien valinta ja säilöntäprosessi ovat tulosta elämänmittaisesta oppimisesta.
– Vanhempani tekivät nämä asiat tietyllä tavalla, opettivat ne meille ja me jatkamme samalla tavalla. Näillä keinoilla autamme toinen toistamme saavuttamaan ruokaturvan. Ilman niitä meillä ei olisi mitään syötävää, Haqqehua selittää.
Andien naiset avainasemassa
Agronomi Janet Nina Cusiyupanqui, 34, on kaksikielinen (espanja ja ketšua) alkuperäiskansaan kuuluva nainen, joka opiskeltuaan Costa Ricassa palasi kotiseudulleen jakamaan uutta tietoaan. Tällä hetkellä hän tarjoaa teknistä apua feministisen kansalaisjärjestön Cuzcossa pyörittämän agroekologisen koulun sadalle oppilaalle.
– Maanviljelijöille vuosi 2022 oli kauhea. Oli vesipulaa, raemyrskyjä, hallaa ja tuholaisten ja kasvitautien lisääntymistä. Nämä tekijät vähentävät 40-50 prosenttia maissin, perunan, vihannesten ja kvinoan sadosta, Cusiyupanqui kertoo.
Andien alkuperäiskansojen naiset ovat hänen mukaansa avainasemassa, kun pyritään ruokaturvaan.
– He tietävät, miten käsitellä ja säilöä ruokaa. Se on avainstrategia tällaisina kriisihetkinä. Kun tietoon lisätään vielä agroekologisten tekniikkojen hallinta, he kykenevät tuottamaan monipuolista, terveellistä ja puhdasta satoa, Cusiyupanqui selittää.
Vaikka sadot sinänsä jäisivätkin pieniksi, viljelmät ovat monipuolisia, joten naisten riippuvuus markkinoista vähenee. Lisäksi yhteisöjä tukee perinteinen vaihtokauppa.
Kaikkien aikojen raekuuro
Luzmila Rivera ei ollut elämänsä 53 vuoden aikana nähnyt yhtä karmeaa raekuuroa. Helmikuussa, vähän ennen karnevaaliaikaa taivaalta satoi marmorikuulaa isompia jääkimpaleita, jotka tuhosivat kaiken alleen sattuneen.
– Rakeet runtelivat taloni peltikattoa loputtomalta tuntuvan varttitunnin ajan. Katto tuli täyteen reikiä. Rakeita on satanut ennenkin, mutta ei ikinä tällä voimalla. Tarwin kukat lakosivat, emmekä me saa satoa, Rivera valittaa.
Loppuvuodesta kylvämistään perunoista Rivera sen sijaan odottaa hyvää satoa huhti-toukokuussa. Muiden Cuzcon alueen ylänköjen pienviljelijöiden tavoin hänkin säilöö satoaan.
– Minulla on vielä viime vuodelta kuivattua maissia. Valitsen aina parhaat tähkät siemeniä ja syömistä varten. Säilön myös härkäpapuja, jotka ovat valmiita säilöön viikon ilmakuivauksen jälkeen.
– Keitän härkäpavuista muhennoksen kuin ne olisivat linssejä tai kikherneitä. Laitan niitä keittoon tai syömme niitä aamiaiseksi keitetyn maissin kera. Se on hyvin maukasta ja terveellistä.
lehti 