Suomalaisten kansalaisliikkeiden toimintaan vuosikymmenien ajan osallistunut ympäristöaktivisti ja kirjailija Risto Isomäki palaa uudessa kirjassaan Maailmanparantajan muistelmat (Into 2023) 1980- ja 1990-lukujen kansalaisliikkeiden saavutuksiin.
Isomäki pitää 1980-lukua suomalaisen kansalaisyhteiskunnan korkeimpana huippuna.
– Liikkeet eivät olleet aina julkisuudessa laajasti esillä, sillä ne kohdistivat energiansa muihin maanosiin. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta vaikutti tuolloin lähes valmiilta, ja vaikka maassamme oli edelleen ongelmia, globaalissa etelässä elävät ihmiset menettivät syvän köyhyyden ja tarpeettoman sairastamisen vuoksi puolet eliniästään. Toiminnan painottuminen köyhiin maihin tuntui tästä syystä luontevalta.
Isomäki ei keskity vain muistelemaan omia tekojaan vaan kuvaa aikakauden kansalaisliikkeiden toimintaa yksityiskohtaisesti. Hänen monipuolista toimintaansa ei voi silti olla hämmästelemättä. Kirjan omakohtaiset osuudet piirtävät esiin kuvan ympäristöaktivistista, jonka toimintaa ohjaavat kekseliäisyys ja pyrkimys keskittyä mahdollisimman suuria vaikutuksia tuottaviin hankkeisiin.
Ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikakaudella ekologisista aiheista kirjoitetaan ymmärrettävästi usein lohduttomin painotuksin, mutta Isomäki tuo kirjassaan esiin, kuinka liikkeet ovat kyenneet muuttamaan yhteiskuntaa ja estäneet monia huolestuttavia kehityskulkuja.
Oman yhteiskunnallisen toimintansa Isomäki aloitti Prosenttiliikkeen parissa. Sen tavoitteena oli nostaa Suomen kehitysapu Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymälle tasolle eli 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tavoite saavutettiin vain hetkellisesti, mutta liike onnistui lisäämään merkittävästi kehitysyhteistyötä tekevien YK-järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen rahoitusta.
Myös muut 1980- ja 1990-luvun liikkeet, joissa Isomäki oli mukana, saivat aikaan huomattavia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Vuosien 1979 ja 2004 välisenä aikana ne edistivät rokotteiden jakelua maailman köyhille lapsille, auttoivat taltuttamaan seksuaalivalistuksen avulla Intian Mumbaissa riehuvan HIV-epidemian, tukivat peltometsäviljelyä Afrikassa edistävää Green Belt Movementia, vauhdittivat Amazonin sademetsien suojelua, osallistuivat Maailman yhteiskuntafoorumin järjestäytymiseen, ajoivat Lapissa läpi erämaalain ja isojen metsäalueiden suojelun sekä toteuttivat monia muita tasa-arvoa, kansanterveyttä ja luonnonsuojelua edistäviä hankkeita.
Yhden asian liikkeitä
1980-luvun kansanliikkeet rakentuivat edellisten vuosikymmenien liikkeiden valamalle perustalle. Ne tekivät laajaa yhteistyötä ammattiyhdistysliikkeiden, poliittisten puolueiden ja muiden massaorganisaatioiden kanssa. Hyvä taloudellinen tilanne helpotti järjestäytymistä: aktivistien ei tarvinnut pelätä työttömyyttä, vaikka opinnot viivästyivät ja toiminta liikkeissä muodosti urapolkuun aukkoja.
Ratkaisevin tekijä 1980- ja 1990-luvun liikkeiden onnistumisille oli Isomäen mukaan kuitenkin se, että ne keskittyivät yhteen asiaan kerrallaan.
– 1980-luvun liikkeet pyrkivät rakentamaan mahdollisimman laajoja koalitioita. Yhden asian liikkeen ajatus saatiin Mahatma Gandhilta. Demokraattisessa yhteiskunnassa se, jolla on suurin koalitio, voittaa äänestykset. Lisäksi yhteistyö eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa voi avata mahdollisuuksia dialogiin sekä helpottaa yhteiskunnallisten konfliktien ratkaisemista sivistyneesti.
Gandhilainen koalitiostrategia voisi Isomäen mukaan edistää myös nykyistä ilmastoliikettä. Ilmastonmuutos uhkaa kaikkien ihmisten elämää.
– Liikkeiden ei kannata keskittyä lähimpiin liittolaisiin, joiden ajatukset ovat jo valmiiksi samansuuntaisia. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen supertuplajättipotit toteutuvat silloin, kun onnistutaan muuttamaan sellaisten tahojen toimintaa, jotka ovat osa ongelmaa.
Nykyisten liikkeiden haasteista
Isomäki on saanut vuosikymmeniä jatkuneen työnsä aikana todistaa, kuinka kulttuuriset muutokset ovat vaikuttaneet liikkeiden toimintaedellytyksiin. Kasvava taloudellinen epävarmuus on vaikeuttanut omistautumista kansalaistoiminnalle. Yhteiskunta on muuttunut kilpailuhenkisemmäksi. Entistä useammat kärsivät yksinäisyydestä ja kokevat riittämättömyyttä. Digitaalinen teknologia on kärjistänyt eristäytymiskehitystä entisestään ja muodostanut liikkeiden järjestäytymiselle uudenlaisia haasteita.
– Somessa kaikki joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan. Tämä vaikeuttaa kollektiivista ajattelua ja lisää oman navan tuijottelua. Verkossa konfliktit kärjistyvät helposti, mikä voi vieraannuttaa ison osan mahdollisista liittolaisista. Lisäksi algoritmit syöttävät ihmisille juuri niitä ajatuksia, joita he haluavat kuulla. Mielipiteet jyrkentyvät, ja kompromissien tekeminen vaikeutuu.
”Useimmilla nuorilla ei ole ollut mahdollisuutta olla osa jotain itseään suurempaa.”
Isomäki pelkää, että verkostoitumisen siirtyminen internetiin saattaa heikentää henkilökohtaisiin verkostoihin liittyvää osaamista. Teoriassa ihmiset ovat superverkottuneita, mutta käytännössä he ovat eristyneempiä ja yksinäisempiä kuin koskaan aiemmin.
– Nykynuorten kannalta tilanne on oikeastaan aika surullinen, sillä useimmilla nuorilla ei ole ollut mahdollisuutta olla osa jotain itseään suurempaa. Merkittävään kansanliikkeeseen kuuluminen on yksi elämän hienoimmista kokemuksista.
Tulevaisuus riippuu liikkeistä
Kansalaisyhteiskunnan olisikin Isomäen mukaan herättävä, sillä nykyisiä yhteiskunnallisia ja ekologisia ongelmia ei ole mahdollista ratkaista puhtaan markkinavetoisesti. Isomäki antaa kirjassaan lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka kansalaisliikkeet ovat onnistuneet vaikuttamaan yhteiskuntaan myönteisillä tavoilla esimerkiksi väestöräjähdyksen, lapsikuolleisuuden, haitallisten lääkkeiden ja äidinmaitokorvikkeiden edesvastuuttoman markkinoinnin kaltaisten ongelmien kohdalla.
Polttavin ongelma tällä hetkellä on tietenkin ilmastonmuutos.
– Olemme edelleen menossa kohti eräänlaista maailmanlopun skenaariota. Kun meret lämpenevät kasvaneiden kasvihuonekaasupitoisuuksien seurauksena ja kun Arktisten alueiden ikiroudan, Amazonin ja Afrikan hiilivarastot vapautuvat, suuri osa maapallosta uhkaa muuttua elinkelvottomaksi. Liian korkealle kohonneiden lämpötilojen ja kasvavan ilmankosteuden yhdistelmä on tappava.
Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Isomäki toteaa, että ihmiskunnalla on ensimmäistä kertaa historiassaan käsissään kaikki tarvittavat palaset ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi muutaman vuoden sisällä. Teknologiset ratkaisut eivät kuitenkaan yksin riitä. Korjausliike vaatisi myös poliittista ja kulttuurista muutosta.
– Ilmassa on jo merkkejä uudesta kansanliikkeiden aallosta. Esimerkiksi Elokapinan kansalaistottelemattomuuskoulutuksiin on osallistunut pelkästään Suomessa tuhansia ihmisiä. Järjestöjen toimintaan on tullut mukaan entistä enemmän nuoria. Ihmiset ovat alkaneet etsiä mahdollisuuksia muuttaa yhteiskuntaa. Liikkeiden haasteena on kyetä rakentamaan suuria liittoumia ja keskittää voimavaransa pitkäjänteiseen toimintaan.
uutiskirje 
