500 sivun tuolla puolen Sikojen lahti huipentuu megalomaaniseen lopputaisteluun Pohjois-Karjalan syvässä metsässä jossain Venäjän rajan lähellä. Vaikutteet Tuomas Lius on todennäköisesti ottanut lukuisista toimintaelokuvista, joissa räjähdykset repivät maata ja takaa-ajot seuraavat toisiaan, mutta alakynnessä oleva vetää pitemmän korren oveluudellaan. Ja on mukana myös annos Sergio Leonen länkkäreiden dramaattisia lopputaisteluja.
Sikojen lahti on Liusin viides etsivätoimisto Hakasta kertova jännäri. Se on jotain aivan muuta kuin mihin suomalaisessa rikoskirjallisuudessa on totuttu. Realismista ei ole tietoakaan, kun Liperissä etsivätoimistoaan pyörittävät Julia Noussair ja Marko Pippurinen panevat tuulemaan. Lähin vertailukohta ovat Antti Tuomaisen komedialliset jännärit, mutta Lius panee paljon härskimmäksi ja brutaalimmaksi, ja kiihdyttää vielä kovemmille kierroksille kuin Tuomainen.
Liusin huumori on monesti oikeasti hauskaa, mutta sitä on liikaa. Teoksessa on paljon viittauksia populaarikulttuuriin. Teenpä minäkin yhden. Tuomas Lius toimii kuin viihdemoguli Spede Pasanen myöhäiskaudellaan. Koomisia tilanteita venytetään loputtomiin ja selitetään niin perin pohjin, että ainakin tämä lukija kyllästyi. Onneksi perinteisessä kirjassa on helppo hypätä yli, kun vitsi jatkuu ja jatkuu.
Komiikasta pitää huolen levottomasti höpöttävä ja vastuuttomasti käyttäytyvä Pippurinen, joka vetää välistä teinityttöjen etsivätoimiston saaman keikan kadonneen papukaijan etsimiseksi, mutta onnistuu huiputtamaan Hakalle myös rahakkaan homman liikemies Tapio Witkan henkivartijana tämän vieraillessa juhlatilaisuudessa Parikkalassa. Se keikka päättyy Witkan pojan Joonaksen sieppaukseen. Lunnaiden sijaan sieppaajat vaativat Witkaa myymään halvalla omistamansa Vaaralahden suojelualueen Eco Milestone -nimiselle yhtiölle. Sieppauksen tekijät toimivat nimellä Vihreä kaarti.
Tuomas Lius pyöräyttää käyntiin yhden Suomen kaikkien aikojen dekkarikarusellin. Siinä riittää rempseää meininkiä, yliampuvan värikkäitä tyyppejä, kantria soittava palkkamurhaaja, kieroja liikemiehiä ja yllättäen kaiken mekastuksen keskellä myös ekologista otetta. Sikojen lahti muistuttaa Carl Hiaasenin ekodekkareita, joita suomennettiin 1990-luvulla, mutta tässäkin tapauksessa Liusilla kaikki on isompaa ja röyhkeämpää.
Sieppausdraaman ensimmäinen käänne ei varsinaisesti yllätä, mutta siinä vaiheessa jäljellä on useampi sata sivua. Se onkin vasta alkua, kun tarinan konnat pettävät toisiaan ja Vaaralahden ikimetsästä löytyy yhtä ja toista arjen yläpuolelle nousevaa karmaisevaa. Ja lisäksi se kadonnut papukaija.
Marko Pippurisesta kuoriutuu kaiken hölötyksensä ja häröilynsä keskellä pätevä toimintasankari, kun on tosipaikka. Egyptiläistaustainen Julia Noussair on viileä huippuammattilainen, joka voi tehdä yhteistyötä Pippurisen kaltaisen sählärin kanssa vain tällaisessa liioitellussa mielikuvitusmaailmassa.
Teoksen alkupuolella ihmettelin, miten tällainen kirja voi olla peräti 550-sivuinen. Kyllä se voi ja sivumäärän mittaluokka on pitkitettyjä huumorikohtauksia lukuun ottamatta perusteltu. Hävyttömän viihdyttävä dekkari, kustantaja mainostaa takakannessa. Pitää paikkansa. Tuomas Liusin mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja ollenkaan. Kaikki tässä teoksessa on yliampuvaa, mutta juuri siksi viihdearvo on huikea ja lopulta kokonaisuus osoittautuu loogiseksi vaikka siihen päädytään todella monen mutkan kautta.
Tuomas Lius: Sikojen lahti. 555 sivua, CrimeTime.
lehti 