Keskeisimmät työnantajajärjestöt ovat ajaneet suomalaisia työmarkkinoita pois keskitetyistä sopimuksista ja kohti paikallista sopimista jo vuosikymmeniä. Myös työnantajaleirin argumentit ja puhetapa ovat säilyneet pitkälti samoina muuttuvista olosuhteista ja politiikan suhdanteista riippumatta. Tänään Helsingissä julkaistiin aihetta käsittelevä raportti Missä mennään, Eteläranta? Työnantajapuolen toiminta ja tavoitteet työmarkkinoiden murroksessa, jonka on kirjoittanut historiantutkija, FT Maiju Wuokko. Hän on liike-elämän poliittiseen toimintaan ja etujärjestöihin erikoistunut poliittisen ja yrityshistorian tutkija.
Raportissaan Wuokko avaa työmarkkinoiden murrosta tarkastelemalla työnantajapuolen toimintaa ja tavoitteenasettelua vuoden 2016 kilpailukykysopimuksesta Orpon hallitusohjelmaan. Raportin on julkaissut Teollisuuden palkansaajat TP ry, ja se on osa TP:n Edistys-julkaisusarjaa.
Analyysin perusteella työnantajapuolen tavoitelista sisältää ristiriitaisia toiveita: yhtä aikaa hajauttamista ja keskitettyä koordinointia, vientivetoista palkkamallia ja yritystason liikkumavaraa sopimiseen. EK on tavoitellut koordinoitua hajauttamista eli työnantajapolitiikkaa, jossa valta on periaatteessa alakohtaisilla liitoilla, mutta jossa keskusjärjestö valvoo liittojen linjausten yhdenmukaisuutta. Raportissaan Maiju Wuokko esittääkin kysymyksen, tuleeko EK tarkoittamattaan hajauttamaan itsensä hajalle.
”Jossain vaiheessa työnantajat eivät voineet enää pyörtää puheitaan oman uskottavuutensa säilyttämiseksi.”
Toinen EK:n vaikuttamisen väylä kulkee poliittisten päättäjien ja lainsäädäntöuudistusten kautta, mutta työmarkkinaosapuolten välisistä neuvotteluista ja kompromisseista työnantajat pyrkivät irtautumaan.
Jotain vanhaa, vähän uutta
Maiju Wuokko kertoo yllättyneensä siitä, miten vaikeaa oli saada kokonaiskuvaa haltuun näin hiljattain tapahtuneesta kehityksestä.
– Historiantutkijana minulla on yleensä turvallinen, edes muutaman kymmenen vuoden etäisyys tapahtumista, Wuokko sanoo.
Hän kertoo tutkimustaan tehdessään yllättyneensä myös siitä, miten tuttuja työnantajapuolen vuosikymmenten takaisten puheiden sisällöt ja retoriikka sanavalintojaan myöten ovat.
– Aina 1950-luvulta lähtien samat kielikuvat ja tavoitteenasettelut toistuvat työnantajajärjestöjen puheissa vuosikymmenten ajan, Wuokko sanoo.
Hänen mukaansa tuskastuttiin jo 1980-luvulla siihen, että keskitetyt työehtosopimukset eivät palvelleet kaikkia aloja ja yrityksiä riittävän yksilökohtaisesti. Keskitettyjä sopimuksia pidettiin elinkeinoelämän järjestöissä jo tuolloin liian laajoina, yksityiskohtaisina ja kalliina.
– Keskitetyt sopimukset olivat työnantajien mielestä ”one size fits all -meininkiä”, jossa yksittäisten yritysten toivomukset sivuutettiin kokonaisuuden edeltä, Wuokko sanoo.
On kuitenkin muistettava, että keskitettyjä sopimuksia ei koskaan tehty katkottomasti.
– Välissä oli aina liittotason sopimuksia jo männä vuosikymmenillä. Ne kuitenkin osoittautuivat vielä kalliimmiksi, ja kaiken lisäksi työrauha oli liittokierroksilla todella heikko. Osittain sen takia työnantajat taipuivat aikanaan tekemään keskitettyjä sopimuksia työehdoista, Maiju Wuokko kertoo.
Nyt elinkeinoelämän mitta on kuitenkin täynnä, ja keskitettyjen sopimusten aika on työnantajien puolelta julistettu päättyneeksi – ainakin toistaiseksi. Elinkeinoelämän keskusliitto EK päätti toukokuussa 2008 luopua keskitetystä tulopolitiikasta. Vuonna 2015 EK muutti sääntöjään ja käytännössä teki itselleen mahdottomaksi osallistua neuvotteluihin keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista.
– Tuolloin kerta kaikkiaan niin monen kymmenen vuoden aika kertyneet paineet alkoivat purkautua. Jossain vaiheessa työnantajat eivät voineet enää pyörtää puheitaan oman uskottavuutensa säilyttämiseksi. Ehkä hajauttamisen ja paikallistasolle viemisen paine kasvoi niin suureksi, koska sitä kypsytettiin 1980-luvun alusta asti, Maiju Wuokko tuumii.
Hänen mukaansa työnantajapuolella on käynnissä tällä hetkellä aika vahva vyörytys ydintavoitteilleen, eli paikalliselle sopimiselle ja vientivetoiselle työmarkkinamallille.
– Työnantajilla ei kuitenkaan ole selviä argumentteja sen tueksi, miksi ajetaan juuri niitä. Toivoisin enemmän keskustelua siitä, minkä takia yhteistyö, neuvottelut ja kompromissit ovat aikansa eläneitä toimintamalleja, Wuokko sanoo.