Esseistisellä ilmaisulla on erityinen sija kirjailija Eetu Virénin tuotannossa. Hänen teoksiaan luonnehtivat syvä perehtyneisyys yhteiskuntafilosofiseen teoriaan, esteettis-poliittiset risteymät ja poleeminen ilmaisu. Virénille ominainen yhteiskunnallinen ote on läsnä myös hänen uudessa esseekokoelmassaan Esseitä (Tutkijaliitto 2023), jossa hän pyrkii luomaan vastaääniä suomalaisen esseistiikan minäkeskeiselle ilmaisulle.
– Suomalaiset intellektuellimiehet ovat keskittyneet esseissään perinteisesti itseensä ja omiin tuntemuksiinsa. Tämä on aina ärsyttänyt minua, ja olenkin etsinyt esseilleni toisenlaista muotoa.
Esseet sisältää kuusi uutta esseetä sekä joukon aiemmin muualla julkaistuja esseitä, joita Virén on täydentänyt ja muokannut kokoelmaa varten. Teoksen aihepiiri on häkellyttävän laaja. Riippumatta siitä, kirjoittaako antikolonialistisesta elokuvasta, rakkaudesta ja parisuhteista, ystävyydestä, työstä kieltäytymisestä, kirjallisuuden ja kommunismin välisestä suhteesta, Walter Benjaminin, Søren Kierkegaardin ja Henri Bergsonin filosofiasta tai Sapfon runoista, Virén asettaa aina käsittelemänsä ilmiöt yhteiskunnallisiin konteksteihinsa ja kiteyttää ajatuksensa aforistisen kirkkaiksi huomioiksi.
– En ole koskaan hahmottanut asioita tieteenalojen rajojen mukaisesti, vaan kiinnostukseni on kohdistunut laajasti yhteiskunnallisiin konflikteihin sekä vastarinnan, pakenemisen ja piiloutumisen mahdollisuuksiin. Esseemuoto on ollut itselleni luonteva, sillä se antaa kirjoittajalle vapauden kokeilla erilaisia lähestymistapoja, tyylejä ja tekniikoita.
Esseiden eklektisen sisällön lävitse kulkee punainen lanka, jonka säikeet koostuvat kirjailijan aiemmasta tuotannosta tutuiksi tulleista teemoista: työvoiman ja pääoman vastakkaisuudesta, kapitalismin ja porvarillisen minän kritiikistä, prekaarin elämänmuodon analyysistä sekä taiteen poliittisen muutosvoiman etsimisestä.
Irti minästä
Virénin halu irtautua minäkeskeisen esseistiikan perinteestä liittyy länsimaisen subjektikäsityksen kritiikkiin, joka on ollut pitkään elimellinen osa hänen ajatteluaan.
– Syy siihen, miksi yhteiskunnalliset yhteentörmäykset ja konfliktit tapahtuvat nykyään minän alueella, on se, että minästä on tullut työn ja talouden keskipiste sekä tuotantoväline. Taiteilijat eivät enää myy vain teoksiaan vaan myös itseään. Nuorten ja prekaarien ahdistus onkin yhteydessä pyrkimykseen ylläpitää liian eheää käsitystä minuudesta.
Lisääntyvät mielenterveysongelmat, ironisoiva asenne ja syyllisyydentunnot, joista etenkin nuoret, tiedostavat aikuiset kärsivät, ovat Virénin katsannossa yhteydessä voimien sitomiseen itseen. Yksilöllisestä elämänmuodosta on kuitenkin vaikea luopua, sillä käsitys yksilöllisestä toimijuudesta on juurtunut syvälle yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja kulttuurisiin suhteisiimme.
– Talousjärjestelmämme perustuu edelleen kilpailuun. Taiteilijat kilpailevat kavereitaan vastaan apurahoista ja työpaikoista. Vaihtoehtona on lähinnä elää persaukisena. Olennainen kysymys ei mielestäni olekaan, miksi kaikki ovat ahdistuneita, vaan miksi kaikki eivät ole vielä enemmän sekaisin päästään.
Yksilöstä yhteyteen
Porvarillisen minuuden kritiikin ohella Virén kartoittaa reittejä ulos kilpailun ja palkkatyön yhteiskunnasta. Alistettujen välinen solidaarisuus, ilo ja nautinto ovat hänelle kumouksellisia voimia, jotka mahdollistavat sekä minän että maailman muuttamisen. Samalla hän myöntää, että eristyneisyyden murtaminen on vaikeaa, sillä inhimillinen vuorovaikutus on voimakkaasti yksilöllistynyt ja kilpailullistunut.
– Ihmisten seurassa oleminen ja hymyileminen on muuttunut rankaksi duuniksi. Esimerkiksi yhteiskeittiön kaltaisia yhteisöllisiä järjestelyjä on usein hankala toteuttaa, sillä ihmisten on vaikea olla toistensa seurassa. Korona-aikana monet kokivat huojentavaksi vetäytyä maskin taa, joka piilotti ilmeet ja eleet.
Virén korostaa ystävyyssuhteiden vapauttavaa merkitystä. Hän kirjoittaa: ”Ystävä on se, jonka kanssa voi samaan aikaan olla vapaasti itsensä ja erilainen kuin on.”
– En usko, että ystävyys itsessään on poliittisesti kumouksellista, mutta ystävinä voimme harjoitella toisella tavalla elämistä. Ystävyyssuhde voi vahvistaa kykyämme muuttaa myös muunlaisia suhteita.
”Keskustelu on typistynyt väittelyyn siitä, tulisiko talouskasvua toteuttaa ympäristöystävällisesti vai ei.”
Virénin käsitys ystävyydestä eron harjoittamisena muistuttaakin alistettujen yhteisöjen autonomista järjestäytymistä, jota Virén on tutkinut jo pitkään. Hän on painottanut voimakkaasti etenkin työväen roolia historiaa eteenpäin vievänä voimana. Työväen kieltäytyminen työstä ja vallitsevista työvoiman organisoimisen muodoista on edistänyt esimerkiksi uusien tuotantovälineiden käyttöönottoa. Nykyään työstä kieltäytymisellä on kuitenkin paha kaiku.
– Moralistinen suhtautuminen työstä kieltäytymiseen liittyy palkkatyöyhteiskunnan kriisiin. Kun palkkatyö lakkasi tarjoamasta kasvavalle väestönosalle parempaa toimeentuloa ja turvattua tulevaisuutta, sen merkitys yhteiskunnallisessa tuotannossa alkoi hiipua. Niinpä työstä on tullut uskonkappale, jonka pyhyyttä kaikkien on toisteltava ja tunnustettava.
Pääomalle lisäarvoa tuottavan työn varaukseton ylistäminen on Virénille esimerkki asioista, jotka otetaan nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa itsestäänselvyyksinä.
– Keskustelu on typistynyt väittelyyn siitä, tulisiko talouskasvua toteuttaa ympäristöystävällisesti vai ei tai tulisiko työpaikkoja luoda elvyttämällä vai leikkaamalla. Yhteiskunnallisen tuotannon päämäärä, pääoman arvonlisäys, hyväksytään jopa vasemmistolaisissa skenaarioissa annettuna. Meidän tulisi ryhtyä todella pohtimaan, mitä ja ketä varten teemme työtämme ja elämme elämäämme.
Kirjallisuuden kumouksellinen voima
Kirjallisuudella on oma roolinsa poliittisen mielikuvituksen laajentamisessa. Se, että kieli ja ihmisten väliset suhteet ovat nousseet taloudellisen tuotannon keskiöön, korostaa entisestään kirjallisuuden merkitystä. Virén pitääkin taidetta alueena, jossa voimme edelleen tutkia ja kokeilla ihmisen kielellisiä kykyjä.
Edellisessä teoksessaan Vallankumouksen asennot: Brecht, Benjamin ja kysymys estetiikan politisoimisesta (Tutkijaliitto 2022) Virén esitti, että taiteen poliittinen muutosvoima ei perustu niinkään tietyn ideologian julistamiseen vaan ilmaisussa, muodossa ja tekniikoissa tehtyihin kokeiluihin, jotka muuttavat kokemisen ja aistimisen ehtoja.
– Ideologiaa saarnaava mutta perinteisiin ilmaisumuotoihin sitoutunut kirjallisuus on muuttunut työmarkkinapalveluksi. Kirjailija voi julistaa olevansa kommunisti parantaakseen asemiaan apurahakilpailussa ja jatkaa elämäänsä vanhaan tapaan. Liberaalin median taidepoliittinen keskustelu kääntyykin helposti yksilöiden syyllistämiseksi. Jotta taide olisi kumouksellista, sen olisi kyettävä muuttamaan päivittäisiä suhteitamme ja tapojamme havaita asioita.
uutiskirje 