Jussi Virkkunen: Toivo, oletko huomannut, että eurovaalien jälkeen Hakaniemessä on roihunnut saunapalo? Millä mielin olet seurannut demarien tilannetta?
Toivo Haimi: Jo vain, Jussi!
Ilmeisesti sosiaalidemokraatit käyvät läpi nyt samaa prosessia, jossa vasemmistoliitto ja vihreät olivat viime kevään eduskuntavaalien jälkeen. Toki suuremmalla puolueella on suurempi itsetunto, ja sen päälle käy, jos jää vasemmistoliiton jalkoihin kaksissa vaaleissa peräkkäin.
Nähdäkseni demareiden sisäinen kinastelu liittyy siihen, onko SDP siirtynyt Antti Lindtmanin johdolla liikaa keskelle ja vieraannuttanut punavihreitä kannattajia, vai eikö se ole siirtynyt tarpeeksi keskelle, jolloin puolue on vieraannuttanut esimerkiksi kokoomukseen pettyneitä liberaaleja kaupunkilaisia, jotka voisivat hyvinkin olla demari curious.
Näetkö asian samalla tavalla?
JV: Näinhän se on. Demarien tilannetta mutkistaa tietynlainen paradoksi. On järkevää ja loogista yrittää hakea kannatusta niin kutsutun punavihreän blokin ulkopuolelta. Mekin olemme paljon puhuneet, kuinka SDP, vihreät ja vasemmistoliitto saavat aina vaaleissa noin 35 prosentin kannatuksen. Toki nyt eurovaaleissa tulos oli tuota paljon parempi.
Ongelma demareille tulee siitä, että punavihreässä blokissa on parisataa tuhatta äänestäjää, jotka liikkuvat ketterästi puolueiden välillä. Ilman näitä ääniä demarit eivät voi vaaleja voittaa.
Vasemmistoliitto näytti eurovaaleissa, että nämä äänet ovat myös sen saatavissa. Paljon puhuttu kannatuspotentiaali toteutui viimein, nyt on vasemmistoliiton vuoro yrittää pitää näistä liikkuvista äänestäjistä kiinni.
Toivo, näetkö riskinä, että punavihreiden keskinäinen vääntö voisi koventua eurovaalien jälkeen?
TH: Näen kyllä. Lienee perusteltua sanoa, että äänestäminen on Suomessa blokkiutunut, mutta puolueet eivät – ainakaan vielä.
Kannattajat kyllä liikkuvat vaalista toiseen luontevasti SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton välillä, mutta eivät liiku juurikaan tämän blokin ulkopuolelle. Lisäksi porvarileiri on sementoinut itsensä melko tiukkaan – kannatus ei lipsu oikealta vasemmalle.
Sosiaalidemokraateilla on epäilemättä suuri houkutus suunnata viestinsä sille porukalle, joka varmasti äänestää jotain kolmesta punavihreästä puolueesta. Toisaalta samoista kannattajista kilpailevat myös vihreät ja vasemmistoliitto. Vääntö voi koventua varsinkin Etelä-Suomen kaupungeissa. Vaikea sanoa, kuka siinä väännössä voittaa, jos puolueiden yhteenlaskettu kannatus ei parane.
Onko sittenkään järkevää nyrkkeillä samassa punaisessa nurkassa keskenään ja jättää porvaripuoli rauhassa voittajaksi?
Ehkäpä parempi olisi, jos punavihreät puolueet laatisivat yhteisen strategian tulevaisuutta varten. Tai jopa sanoisivat ääneen sen, minkä äänestäjät jo tietävät: punavihreät puolueet muodostavat blokin, jonka pohjalle on luonnollista tehdä hallitusyhteistyötä. Mielestäni puolueet voisivat jopa laatia seuraavia eduskuntavaaleja varten yhteisen ohjelman. Se olisi samalla puolivalmis hallitusohjelma, joka kädessä voi tallustella Säätytalolle.
Tällainen ilmaveivi olisi tietysti kauhistus sille sinipunademareiden joukolle, joka suhtautuu myönteisesti hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa. Myös vihreissä on edelleen ihmisiä, jotka torjuvat ajatuksen vihreistä vasemmistopuolueena.
Mitä ajattelet näistä näkemyksistä?
JV: Alatko tässä viritellä vasemmisto yhteen -hanketta?
Punavihreä blokki olisi helposti suurin porukka, mutta hallitukseen tarvittaisiin kavereita. Mistä ne löytyisivät? Keskusta ei viime kauden kaltaiseen viritykseen vähään aikaan lähde, se on varmaa.
Blokkiutuminen on toki jo käynnissä, sen todisti viime eduskuntavaalit ja niistä tehty laaja tutkimus. Suomalaiset ovat jakautumassa koko ajan vahvemmin kahteen leiriin. Tällä hetkellä ongelma on, että oikeistoblokki on ainakin vielä suurempi. Jos punavihreästä blokista tehtäisiin virallinen vaalihanke, miksi oikeisto ei tekisi samoin? Sitten ihmeteltäisiin patamustaa oikeistohallitusta.
On helppoa sanoa, että vasemmisto sai vaalivoiton Li Anderssonin mielettömän henkilökohtaisen suosion ansiosta. Se on tietysti osin totta, samalla jää piiloon Anderssonin ajamat asiat. Hänellä oli selvin oma ja samalla puolueen linja Gazan karmeaan tilanteeseen, ihmisoikeuksiin kuten rajalakiin, moniin EU:n edessä oleviin ongelmiin sekä äärioikeiston nousuun.
Henkilökohtainen suosio kyllä näytteli roolia, mutta niin teki myös vasemmiston linja.
TH: En suinkaan, pois kaikenlainen mattiviialaismainen puuhastelu minusta! En kannata puolueiden yhdistämistä tai edes vaaliliittoja, koska niissä olisi enemmän hävittävää kuin voitettavaa.
Sen sijaan olisi aivan järkevää suhtautua vaaleihin – eli valtaan pääsyyn – taktisemmin. Niin äänestäjät jo tekevät. Jos punavihreät puolueet malttaisivat olla houkuttelematta samaa äänestäjäkuntaa vaalista toiseen, vaan katsoisivat myös oman boksinsa ulkopuolelta, voisi punavihreä blokki kokonaisuudessaan kasvaa.
Voisin hyvinkin kuvitella, että Suomessa on ainakin jonkin verran liberaalisti ajattelevia kaupunkilaisia, jotka sosiaaliliberaalin vaihtoehdon puutteessa äänestävät vaalista toiseen kokoomusta. Oikeanlaisella kampanjalla ja ehdokasasettelulla näiden ihmisten päitä voidaan kääntää pois oikeistosta. Jos halutaan oikeaa muutosta, pitäisi tavoitteena olla nimenomaan punavihreän blokin kasvattaminen.
Paitsi tietenkin, jos tavoitteena on sinipunapohjainen hallitus kokoomuksen kanssa. Mutta eiväthän demarit sellaista voi haluta, eiväthän?
”Onko järkevää nyrkkeillä samassa punaisessa nurkassa keskenään ja jättää porvaripuoli rauhassa voittajaksi?”
JV: Annan lopuksi vielä vastauksen Demokraatin kollegallemme, joka kysyi, mitä vasemmisto aikoo voitollaan tehdä.
Toivottavasti sillä tehdään paljon hyvää. Li Andersson on jo laittanut hihat heilumaan Brysselissä, ja uutta, nykyaikaista vasemmistoryhmää ollaan perustamassa vanhan ja ummehtuneen GUE/NGL:n tilalle.
Vasemmistoliitossa on nyt melkoisesti schwungia, mistä osoituksena eurovaalien jälkeen jatkunut jäsenryntäys. Se lupaa hyvää. Samalla se osoittaa, että viestille on paljon kysyntää.
Tietysti murskavoitto on aina vaarallinenkin, koska se voi helposti ajaa itsetyytyväisyyteen. Edessä on todella paljon työtä, että seuraavissa vaaleissa voidaan lunastaa odotukset uudestaan. Tästä kirjoitamme tarkemmin viikonloppuna julkaistavassa vaalianalyysissamme.
TH: Väitän, että se analyyši kannattaa jokaisen vasemmistoliitosta kiinnostuneen lukea.
Ja jos olen tulkinnut yhteiskuntamme ilmapiiriä oikein, on vasemmistoliitosta kiinnostuneita ihmisiä nyt suloisessa Suomessamme huomattavasti enemmän kuin pari viikkoa sitten.
lehti 