Jussi Virkkunen: Toivo, kirjoitit eilen kommentin Ylen kerran kuussa julkaiseman gallupin tiimoilta. Pidit 10,9 prosentin kannatusta huikeana. Mutta eikö puolueen kannatus tullut alaspäin heinäkuun mittauksesta, voiko tulosta siis pitää huikeana?
Toivo Haimi: Onhan se huikea, jos katsoo siitä näkökulmasta, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa vasemmistoliitto sai 7,1 prosenttia annetuista äänistä.
Tietenkin aina on muistettava, että yksittäinen gallup ei kerro juuri mitään, vaan on katsottava kannatuksen pitemmän aikavälin kehitystä. Vasemmistoliiton kohdalla asia on niin, että puolueen kannatus on tullut tasaisesti ylöspäin koko Petteri Orpon (kok) hallituksen kauden ajan.
Kyse on siis aina näkökulmasta. Ja tästä näkökulmasta katsottuna pysyn arviossani: 10,9 prosentin kannatus on huikea. Tai ainakin melkoinen, jos sanavalintoja halutaan viilata.
Entäpä Jussi, mihin sinun erotuomarinkatseesi kiinnittyi, kun katsoit tämän viikon gallup-käppyröitä?
JV: Näinhän se on. Kun trendiä katsoo, näkyy vasemmiston kannatusnousu selvästi. Heinäkuussa puolueen kannatus oli tosiaan Ylen kannatusmittaushistorian korkein– se on melkoista.
Oma katseeni kiinnittyi ilonpilaamiseen. Kokoomuksen ykkössija on oikeasti kova saavutus Petteri Orpolta. Tästä puhuin myös eilen julkaistussa Kaikki Uusiksi -podcastimme jaksossa.
Orpo voitti vaalit pitkälti julistamalla, että on aika panna velkaantuminen kuriin. Kuten tuore budjettiehdotus osoittaa, ei sitä olla laittamassa kuriin. Velkaantuminen jatkuu, mutta kokoomuksen kannattajia ei kiinnosta. Eikä se mikään ihme ole, koska hallitus ei tarjoa keppiä hyväosaisille.
Perussuomalaisilla näyttää myös nykyään olevan noin 15 prosentin peruskannatus. Jos asioita tarkastelee vasemmistolaisesta näkökulmasta, on se huolestuttavan korkea.
Mutta palataan vielä vasemmistoon. IS:n erikoistoimittaja Timo Haapala julisti kommentissaan vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin kuplan puhjenneen, kun vasemmiston kannatus notkahti hieman alaspäin. Se vaikuttaa aika rohkealta johtopäätökseltä. Vai oletko kanssani eri mieltä?
TH: Rohkenen olla eri mieltä herra Haapalan kanssa. Notkahdus tuli yhdessä gallupissa ja tilanteessa, jossa pitkän aikavälin käppyrä osoittaa ylöspäin.
Mitä kuplan puhkeamiseen tulee, olen siitäkin eri mieltä. Voisimme puhua kuplan puhkeamisesta, jos Li Andersson olisi julkkisehdokas vailla poliittista substanssia, ja jos vasemmistoliiton kannatus olisi pelkästään Li Anderssonin persoonallisuuden tai yksityiselämän varassa.
Anderssonin kohdalla tilanne täysin päinvastainen: pelkkää substanssia ilman höttöä. Anderssonia kannatetaan hänen edustamiensa asioiden, ei hänen yksityiselämänsä vuoksi. Ja hänen edustamansa asiat ovat vasemmistoliiton edustamia asioita.
Sos.-dem. puolueen varapuheenjohtaja Matias Mäkynen sanoi mielestäni osuvasti:
”Li Anderssonin ennätys ei kerro persoonan tai henkilön korostumisesta. Andersson ei paistattele mediajulkisuudessa henkilönä, vaan asioilla ja selkeällä poliittisella linjalla ja argumenteilla. Li Anderssonin valtava äänimäärä on asiapolitiikan voitto populismista.”
Li Anderssonin ennätys ei kerro persoonan tai henkilön korostumisesta.
Andersson ei paistattele mediajulkisuudessa henkilönä, vaan asioilla ja selkeällä poliittisella linjalla ja argumenteilla.
Li Anderssonin valtava äänimäärä on asiapolitiikan voitto populismista.
— Matias Mäkynen (@matiasmakynen) June 10, 2024
[/dorishmtl]
Siksi suhtaudun puheisiin ”kuplan puhkeamisesta” terveellä skeptisyydellä. Li Anderssonin kannatuksessa on kyse vasemmistoliiton politiikan kannatuksesta. Häntä seuraavalla puoluejohtajalla ei pitäisi olla mitään hätää, jos tämä jatkaa valitulla polulla.
Jussi, olenko turhan optimistinen arviossani?
JV: Synkkinä aikoina optimismille on todellakin tilausta. Samalla pitää muistaa maltti.
Juuri nyt vasemmistolla pyyhkii erittäin hyvin. Linja on selvä, puolueessa on imua ja vastassa on kovaa leikkauspolitiikkaa tekevä oikeistohallitus.
Samaan aikaan on hyvä muistaa, että esimerkiksi vihreillä meni 2010-luvun puolivälissä todella kovaa. Nyt puolueen kannatus on selvästi vasemmiston alapuolella. Tämäkin varoitusmerkki on sanottu useasti.
Syksyllä edessä ovat jälleen tutut väännöt eduskunnassa oikeistohallituksen kanssa. Teemat eivät juuri muutu, siksikin on mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan vasemmiston kannatus kehittyy.
Eikä kauan mene, kun vaalityö jälleen alkaa. Keväällä odottavat kunta- ja aluevaalit. Siellä odottaa keskustelu todennäköisesti teemalla "katoavatko palvelut ja romahtaako koulutus".
TH: Niin. Eri asia sitten onkin, ovatko ensi kevään vaaliteemat millään tavalla sidoksissa todellisuuteen.
Yhdysvalloissa huomattiin alkukesästä, että ihmisten käsitys todellisuudesta riippuu heidän poliittisista mieltymyksistään.
67 prosenttia Trumpin äänestäjistä uskoi toukokuussa, että USA:n talous oli taantumassa – todellisuudessa maan taloudella meni paremmin kuin pitkään aikaan, ja työttömyys oli alimmillaan liki 50 vuoteen. 80 prosenttia Trumpin äänestäjistä uskoi, että inflaatio oli kiihtymässä. Todellisuudessa Yhdysvaltojen inflaatio on hidastumassa.
Suomi ei ole USA, mutta ounastelen ilmiön olevan globaali. Se taas vaikeuttaa entisestään politiikan tekemistä, siitä keskustelemista ja edes politiikan ajattelemista.
Yksi väittää kaiken olevan kauheaa ja meidän olevan turmion tiellä, toinen taas sanoo kaiken olevan tiptop ja suunnan olevan oikea. Kysymys kuuluu: miten käydä vaikkapa vaalikamppailua, jos ei ole jaettua ja yhteisesti hyväksyttyä käsitystä todellisuudesta?
JV: Niinpä, ja onhan asia juuri niin kuin ounastelet. Suomessakin ihmisten käsitys todellisuudesta on erkaantunut. Mainitaan tässä nyt vaikka suomalainen maahanmuuttokeskustelu.
Perussuomalaisten maalaama kuva dystooppisesta palavien ghettojen Suomesta uppoaa seuduilla, joilla ei maahanmuuttajia juuri asu. Pääkaupunkiseudulla tilanne onkin sitten toinen. Alueella asuu paljon maahanmuuttajia, ja perussuomalaisten kannatus on huomattavasti alhaisempi. Ja sama ilmiö näkyy ympäri Eurooppaa.
Sama ilmiö on näkynyt kesällä vellonneessa Yle-keskustelussa. Mutta siitä en aio puhua sen enempää.
TH: En toki halua asettaa liikaa paineita, mutta meidän ammattikunnallamme on tässä iso vastuu. Jos yksi väittää että ulkona sataa ja toinen väittää, että on poutaista, on toimittajan tehtävä mennä ulos ja katsoa, millainen sää on.
Tietysti on eri asia, haluaako kukaan enää siinä vaiheessa kuulla sitä – puhumattakaan siitä, että maksaisi siitä.
lehti 