Lavastaja on porilaisen Arttu Tuomisen kymmenes dekkari ja kuusiosaisen Delta-sarjan synkkääkin synkempi päätös. Myös Tuomisen neljä ensimmäistä teosta muodostivat Muistilabyrintti-nimisen kokonaisuuden.
Delta-sarjan viiden edellisen osan neljässä teoksessa Tuominen otti lähitarkasteluun yhden rikostutkijan kerrallaan. Jari Paloviidan, Henrik Oksmanin, Linda Toivosen ja rikososaston päällikön Susanna Mannerin taustoista nousi esiin traumaattisia kokemuksia ja vaiettuja asioita, jotka vaikuttivat heidän työhönsä.
Paloviita peukaloi Verivelassa, todisteita suojellakseen lapsuuden ystäväänsä, Oksman salasi Hyvityksessä olleensa naiseksi pukeutuneena homobaarissa vähän ennen kun siellä räjähti ja Manner suojeli Vapahtajassa rikollisille poluille eksynyttä poikaansa laittomin keinoin.
Nyt Tuominen laittaa tutuiksi tulleet poliisit kuolemanvaaraan johdattamalla heidät kohtaamaan Harriksi itseään kutsuvan murhaajan.
Harri ei ole tavallinen murhaaja. Hän on sellainen mestari, joita esiintyy vain dekkareissa. Harri murhaa ihmisiä, palsamoi ruumiit, asettaa ne tiettyyn asetelmaan ja lavastaa huolellisesti myös ympäristön menneen maailman esineillä. Ensimmäiset uhrit ovat perhe, joka istuu kotoisasti sohvalla katsomassa Kulkurin valssi -elokuvaa.
Harri pitää myös huolen siitä, että poliisi löytää uhrit nopeasti. Murhatut ovat osa suurempaa näytöstä.
Asetelma muistuttaa Henning Mankellin Wallander-dekkaria Askeleen jäljessä. Siinä murhaaja teki asetelmia historiallisiin pukuihin pukeutuneiden nuorten ruumiista. Tuomisen dekkarissa Lavastaja on koko ajan askeleen tai kaksi edellä. Hän ohjailee poliiseja haluamaansa suuntaan ja saa nämä toimimaan juuri sillä tavalla kuin tahtookin.
Mitä pidemmälle juttu etenee, sitä selvemmäksi käy, että poliisin Lavastajaksi kutsuma murhaaja lähenee Delta-sarjan ydinnelikkoa. Rikospoliisit ovat tietämättään roolihenkilöitä Lavastajan suuressa näytöksessä. Harri itse kertoo siitä kirjan osastojen alkuluvuissa.
Lukijan tehtävä on jännittää, miten heidän käy nyt, kun jokainen on saanut elämänsä kuntoon ja rauhan itselleen. Jari ja Linda toistensa kanssa, Henrik Oksman järjestyspoliisi Pasin kanssa ja Susanna Mannerin poika suunnittelee opintoja ja elämäänsä eteenpäin.
Vaikka Delta on sarja, siinä ei ole tippaakaan sarjatuotannon makua. Jokainen teos on erilainen. Niin myös Lavastaja. Se on jo kokeneen, mutta kaikkea muuta kuin kaavoihinsa kangistuneen kirjoittajan huippuluokan näytös siitä, että kun osaa, voi tehdä mitä vaan. Jännitys tiivistyy hetki hetkeltä kohti odotettavissa olevaa suurta paukkua, joka ei kuitenkaan jää teoksen viimeiseksi sanaksi.
Lavastaja on jännityksen mestarin työtä, mutta ei kuitenkaan tärähdä samalla tavalla tajuntaan kuin realistisemmat sarjan aikaisemmat osat. Kuten sanottu, Lavastajan kaltaisia rikollisia huippuneroja esiintyy vain tällaisissa rikoskirjoissa. Viime vuosien pohjoismaisissa dekkareissa liikaakin. Ansioistaan huolimatta Lavastaja maistuu teoreettiselta. Arttu Tuominen näyttää, että häneltä luontuu nordic noirkin, vaikka sen kultakausi on ohi. Lavastaja viihdyttää, mutta ei kouraise.
Arttu Tuominen: Lavastaja. 320 sivua, WSOY.
lehti 