Harvinaisen onnistuneesti rikoksen, makaaberitkin murhat ja komedian teoksissaan yhdistävä Antti Tuomainen on noussut yhdeksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä kirjailijoista. Hänen kirjojaan julkaistaan yli 30 maassa. Suomessa Mies joka kuoli -dekkarista on tehty tv-sarja ja Pikku Siperiasta sovitettua kansainvälistä elokuvaa odotetaan Netflixiin ensi vuonna.
Tuomainen on sikäli poikkeuksellinen dekkaristi, että hän ei yleensä kirjoita sarjaa. Poikkeuksen teki Jäniskertoimesta alkanut kolmen kirjan hilpeä kimara.
Juuri ilmestynyt Tappokeli on jälleen itsenäinen teos. Se on pieni helmi absurdeista tapahtumista ja ystävyyden voimasta. Tappokeli ei niinkään naurata, mutta nostattaa hymyä huuliin. Teos on enemmän tunnelmallinen kuin jännittävä, vaikka ruumiitakin tulee.
Tuomainen kirjoittaa yleensä jokamiehistä, jotka joutuvat sattuman kauppaa outojen rikosten pyörteisiin. Tappokelissä hän postimies Ilmari Nieminen, joka haluaa avioeron jälkeen ostaa tyttärelleen joululahjaksi pianon. Rahaa hänellä ei siihen ole, mutta sitä on luvassa kunhan Ilmari kuljettaa Kilpisjärvelle sohvan. Jouluaattoon on kuusi päivää. Siinä ajassa keikan ehtii tehdä.
Vilunkiyrittäjä Leinoselta Ilmari Nieminen saa bensarahat ja alle kolhon Thames-merkkisen brittiläisen pakettiauton. Matkaseuraksi osuu Antero Kuikka, jonka kanssa Ilmari pelasi lapsena jalkapalloa samassa joukkueessa. Kilpisjärvelle on tarkoitus ajaa Ilomantsin ja Vaasan kautta.
Peräänsä sohvankuljettajat saavat Otto Puolanka -nimisen rikollisen sekä kommunistit Erkki Liljalammen ja Anneli Kukkorinteen. Puolanka haluaa sohvan ties mistä syystä. Kommunistikaksikko siksi, että sitä tarvitaan vallankumouksen edistämiseen.
Eletään vuotta 1982, jolloin kaikki oli kovin toisin kuin nyt.
Tuomaisen matkalla-dekkarissa koetaan takaa-ajoja ja väijytyksiä, ammuskeluakin. Ne ovat välineitä Tappokelin ytimeen. Tappokeli on hiljaisesti hymyilyttävä kertomus ystävyyteen kasvamisesta ja ystävyyden voimasta. Hectorin laulua muunnellen: kaikki tahtoo ystävän.
Ilmari ja Antero ylittävät matkallaan välillään olleen epäluulon muurin ja kasvavat toisiaan täydentäväksi ja arvostavaksi parivaljakoksi. Sitä tarvitaan, jotta he selviäisivät takaa-ajajistaan, joista Otto Puolanka kaahaa Saab 96:lla ja kommunistit tietysti Ladalla.
Myös Erkki Liljalampi ja Anneli Kukkorinne huomaavat tarvitsevansa toisiaan muutenkin kuin puolue- ja taistelutovereina. Ystävää kaipaa myös Otto Puolanka, mutta onko hänestä rujon ja väkivaltaisen luonteensa takia vastaanottamaan tai jakamaan ystävyyttä?
Tuomaisen tarina soljuu kuin joulukuinen lumisade. Kielessä on jotain erityisen hienovaraista. Paikoin rankoista käänteistään huolimatta Tappokeli on poikkeuksellisen kaunis rikosromaani. Antti Tuomaisen tavaramerkkeihin kuuluu musta huumori, mutta tällä kertaa hän on uudistanut ilmaisuaan. Tarina on lempeä kuin joulusatu. Tappokeli on koskettavinta Tuomaista. Tunne suorastaan tihkuu siitä.
Antti Tuomainen: Tappokeli. 269 sivua, Otava.
lehti 