Yhdysvaltain vaalitulosta analysoidaan lähipäivinä runsaasti. Eilinen uutisointi toi mieleeni tapahtumat kahdeksan vuotta sitten. Donald Trumpin valinta aiheutti aitoa tyrmistystä ennen kaikkea siksi, että hänen valintaansa ei koskaan aidosti uskottu. Se oli (keskiluokkaisen ja liberaalin) poliittisen mielikuvituksen ulkopuolella.
Trumpin valintaa 2016 pidettiin suurena havahtumisen hetkenä. Vuonna 2024 paljastui, että yllätymme yhä uudelleen trumpilaisen mielenmaiseman vahvuudesta ja levinneisyydestä.
Emme ole vieläkään oppineet toimimaan maailmassa, jossa kansan enemmistölle tärkeimmät kysymykset eivät liity sivistykseen, ilmastoon tai ihmisoikeuksiin. Tai kulttuuriin.
Entä jos kulttuurista ja taiteesta leikataankin, koska sitä ei koeta uhkana, vaan turhana?
Taideyliopistolla lanseerattiin alkusyksystä uusi kannatustuote. Musta lippis, jossa lukee Make art great again. Taidetta juhlistava meemi-lippis jaksoi naurattaa hetken. Tänään se on malliesimerkki siitä, kuinka niin sanotulla vasemmistolaisella kulttuuriväellä on vielä paljon tehtävää poliittisen tilanneanalyysin päivittämiseksi.
Sillä ei ole väliä, kenen käsien tai millaisen työryhmän läpi tämä lippis on mennyt. Oleellista on tunnistaa, että prosessin aikana ei ole selvästi pohdittu tarpeeksi, millaisia merkityksiä se alkaa kantaa jos Trump voittaa. Vai ajateltiinko, ettei Trump voi voittaa?
Hiljainen addressi
Olen seurannut surumielisenä Sakset seis! -addressin allekirjoitusmääriä. Sen esittelytekstissä viitataan Suomessa vuonna 1899 kerättyyn Suureen addressiin, jolla vastustettiin helmikuun manifestia, eli suomalaisten oikeuksien kaventumista sortovuosina. Suuri addressi keräsi yli 500 000 nimeä, eli lähes kolmasosa kansasta allekirjoitti sen. Yhdessätoista päivässä. Tällä hetkellä allekirjoituksia on kasassa vajaat 39 000. Edes opposition kannattajia ei ole saatu vielä addressin taakse. Addressi on ollut auki kuukauden.
Se kansa, johon me nyt vetoamme, ei ole viime vuosina rynnännyt kaduille puolustamaan kulttuuria, kun leikkauksista on uutisoitu. Miksi?
Entä jos kulttuurista ja taiteesta leikataankin, koska sitä ei koeta uhkana, vaan turhana? Kumpi on pahempaa?
Jos rinnastamme demokraattisesti muodostetun hallituksemme tekemät kulttuurileikkaukset sortovuosiin, pelkään, että olemme hakoteillä. Pelkään, että kulttuuriväki tekee samankaltaisia virheitä kuin demokraattipuolue Yhdysvalloissa.
Jos taiteilijat eivät pysähdy pohtimaan, mitkä kysymykset saavat suomalaiset liikkeelle, mistä he ovat huolissaan, miten he äänestävät, käyttäytyvät ja kuluttavat, emme tule saamaan selvyyttä siihen, miksi he antoivat suomalaisen taiteen ja kulttuurin kuolla.
Meidän on uskallettava kysyä: miksi taiteemme ei ollut heistä suuremman taistelun arvoista?
Tutkija Riie Heikkilän kulttuurisosiologinen tutkimus vuodelta 2023 osoittaa, että kulttuuriin osallistumatttomuus kytkeytyy vahvasti sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Yhä valikoidumpi joukko kuluttaa taidetta ja kulttuuria Suomessa.
Heikkilän tutkimus osoittaa, että myös niin sanottu kulttuurivihamielisyys on kasvussa: “Suomessa voi pitää huolestuttavana tai yllättävänäkin sitä, että niin sanottujen matalien statusten ryhmissä on niin äärimmäisiä ja polarisoituneita suhtautumistapoja kulttuuriosallistumiseen.” Miksi nämä ihmiset puolustaisivat taidetta leikkausten edessä?
Suuri addressi kerättiin kiertämällä ovelta ovelle. Ihmisiä kohtaamalla.
Ehkä olisi aika koittaa jotain samanlaista?
Kirjoittaja on teatteritaiteen opiskelija ja kulttuuripolitiikan moniottelija.
lehti 