Historioitsija ja professori Matti Klinge oli huomattava hahmo Helsingin yliopistolla. Julkisena hahmona hän saattoi jakaa mielipiteitä lausuntoja antamalla. Klingen maailmassa akateemikot ja aristokraatit määrittivät tahdin, joten näkemykset eivät aina löytäneet haluttua vastakaikua suuressa yleisössä.
Professori Klinge menehtyi vuonna 2023 lyhyen sairauden jälkeen. Mittava ura yliopiston palveluksessa sekä julkaisujen huomattava määrä ovat varmasti vielä pitkään oppihistoriasta kiinnostuneiden huomion kohteena.
Kustannusosakeyhtiö Siltala julkaisi Klingen päiväkirjoja ja muistelmia ainakin hyllymetrillisen verran. Juuri näissä päiväkirjoissa julkinen Klinge on ehkäpä kiinnostavimmillaan: usein terävä ja mielenkiinnon kohteiltaan laaja-alainen valistaja, toisaalta elitistinen pätijä. Viimeistä, tekeillä ollutta sarjan osaa ei koskaan julkaistu “herra Yliopiston” kuoleman takia.
Viime vuonna kirjamarkkinoille ilmestyi kaksi Klingeen keskittyvää teosta. Toinen näistä on yleisen kirjallisuustieteen emeritusprofessori H.K. Riikosen aiemmin julkaistujen arvioiden perustalle kasattu Klinge (ntamo 2024). Riikosen tekstikokoelma keskittyy nimenomaan päähenkilönsä muistelma- ja päiväkirjatuotannon ruotimiseen. Kritiikit on julkaistu erinäisissä lähinnä akateemisen yleisön julkaisuissa. Mukaan on saatu myös mielenkiintoiset arviot Klingen runoteoksista.
Tällaisen kritiikkikokoelman kirjoittajaksi on vaikea kuvitella kovin montaa muuta kuin täysin palvellutta Riikosta. Kirjallisuustiedettä Helsingissä opiskelleet eivät voi unohtaa professorin tapaa muistella yliopistomaailman hahmoja, joten hänen kiinnostuksensa Klingen tuotantoon on suorassa linjassa oppihistoriallisiin harrasteisiin.
Riikosen tapa lähestyä käsiteltävää aihetta on aina kohtelias. Tekstin sekaan voi mahtua kuivan humoristisia välikommentteja, mutta nämä eivät ole koskaan rienaavia eivätkä tunnu turhanpäiväiseltä huomauttelulta. Näin on myös Klinge-arvioiden kohdalla. Yksityiskohtaisimmillaan Riikosen tutkailut ovat Runeberg- ja Topelius-tutkimusten arvioinnissa.
Pitkin kirjaa vastaan tulee useita hetkiä, joissa Klingen aatokset alkavat selkeästi närästämään kirjoittajaa. Näitä ovat esimerkiksi Klingen omituinen Venäjän imperialismin ymmärtäminen ja ajoittain äyräiltään pursuava pöyhkeys. Tyylilleen uskollisesti Riikonen ei kuitenkaan päädy juuri koskaan varsinaisesti korjailemaan asioita, ellei kyse ole jonkin tutkimuksellisen seikan sivuuttamisesta.
Kokoelma on tasapainoinen ja erittäin tervetullut lisä Klingeä käsittelevässä kirjallisuudessa. Riikonen itse korostaa tutkimuskohteensa tapaa tuoda esiin kirjallisuushistoriaa, ja tämä puoli saakin kattavasti huomiota.
Mielenkiintoinen, mutta hieman kapeaksi jäävä osio kirjassa on Riikosen oma selonteko suhteestaan professori Klingeen. Suuria paljastuksia tai meheviä juoruja ei ole luvassa – niiden paikka on huomiohakuisemmissa teoksissa.
H.K. Riikonen: Klinge. Kirjoituksia tutkijan, tarkkailijan ja muistelijan 2000-luvun tuotannosta. 352 s. ntamo, Helsinki 2024.
lehti 