Maagista realismia kuohuvassa 1930-luvun Havannassa
Eroica-romaanin nykyhetki kestää 45 minuuttia, saman verran kuin Beethovenin kolmannen sinfonian esittäminen.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Eroica-romaanin nykyhetki kestää 45 minuuttia, saman verran kuin Beethovenin kolmannen sinfonian esittäminen.
”Kansalaiset kokevat julkisen sektorin toimivan pääsääntöisesti kustannustehokkaasti.”
”Nollatyösopimus olisi edelleen työntekijälle turvaton ja täysin kohtuuton tapa teettää työtä.”
”On käsittämätöntä, että vaikka lääkkeiden omavastuut ovat meillä jo moniin länsimaihin verrattuna korkeita, hallitus silti päätti ottaa käyttöön 50 euron alkuomavastuun.”
Oikeisto–vasemmisto -akseli ei puhuttele alle nelikymppisiä. Arvot ja ideat ratkaisevat.
Karibialla sijaitsevassa Barbadoksen saarivaltiossa on ryhdytty suitsimaan maailman korkeimpia sähkönhintoja. Samalla maan energiataloutta väännetään vähäpäästöisempään suuntaan. Vajaan 300 000 asukkaan...
Sateinen kesä vei monelta nuorelta työkokemukset ja ansiot.
Katkeraa viiniä (Sour Grapes, 2016) on seikkaperäinen esitys siitä, miten pitkälle taitava väärentäjä voi päästä, kun ympärillä pörrää riittävästi hyväuskoisia...
Tämän kirjoittaminen KU:n arvoisille mielipidesivuille on ollut mielessäni pitkään, jo ennen vihreän liiton ”historiallista gallup-kannatusta”. Nyt on kyse vasemmistoliitosta, ei...
Mato Grosson viljelijät vakuuttavat, että lisämaata riittää ilman metsänhakkuita.
Siitä on nyt 13 vuotta, kun perheeni tuli Iranista Afganistaniin. Vanhempani olivat vielä lapsia, kun heidän vanhempansa pakenivat Iraniin sotaa...
Uusi kirja dokumentoi palestiinalaisten sorron ja eristämisen huolellisesti.
Göstä Sundqvist lauloi heikommassa asemassa olevista, mutta kielsi olevansa erityisesti kenenkään puolella.
Oman elämän hallinta ja tunne siitä, että omilla valinnoilla on merkitystä, vaikuttavat voimakkaasti siihen, miten turvalliseksi tai turvattomaksi ihminen tuntee...
Pakolaisvirrat ovat tuoneet teillemme liikkujia, joita siellä ei takavuosina ollut. Vieraus aiheuttaa ihmissuhteissa varautuneisuutta, jopa pelkoa. Menneinä kolmikymmenluvun pulavuosina omat...
Horisontti SAK julkisti viime viikolla tavoitteensa syksyn neuvottelukierrokselle. Yksi neljästä kattoteemasta oli nollatuntisopimuslaisten aseman parantaminen. Tähän pääsemiseksi SAK:n jäsenliittojen on...
Puola ja Saksa kiistassa jättiläismäisistä sotakorvauksista.
Vaikeimmin tavoitettavia ovat omakustanteet.
Donald Trump on rasismissaan isänsä poika. Fred Trump pidätettiin yhdeksän vuosikymmentä sitten New Yorkissa Ku Klux Klanin kannattajien ottaessa yhteen...
Politiikan syksyn iso kysymys on ensi vuoden budjetti ja sen vaikutukset eri asemassa olevien suomalaisten toimeentuloon. Mielipidemittauksissa kokoomus porskuttaa eteenpäin...
Heinäkuun 18:ntena 1917 hyväksyttiin valtalaki, jossa eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi. Vain ulkopolitiikka ja sotilaskysymykset jäivät Venäjän hallintoon. Lopullinen valta...
Liitto haluaa myös perhevapaauudistuksen käyntiin.
Liikakansoittuminen, sodat, nälänhätä ja erilaiset ympäristökriisit ajavat ihmisiä pois paremman elintason ja elämän lähteille. Onko heidän turvallisempi ja parempi elää...
Pintaa syvemmältä Donald Trumpin vävy, 36-vuotias Jared Kushner, on lyhyessä ajassa onnistunut mullistamaan Lähi-idän geopolitiikkaa. Yhdysvaltain presidentin Lähi-idän-politiikan pääneuvonantajana Kushnerilla...
”Terrorismin päätavoitteena on lietsoa pelkoa ja vastakkainasettelua.”
Suomalainen jalkapallo menetti viime viikolla suuren vaikuttajan Palloliiton puheenjohtajan Pertti Alajan menehdyttyä syöpään 65 vuoden iässä. Alaja oli puhunut julkisuudessakin...
Lohjan vasemmistoryhmä kasvoi samankokoiseksi Vihreiden valtuustoryhmän kanssa.
Viimeinen sanaÄiti, mitä pantavannäköinen tarkoittaa? tyttö kysyy. Raitiovaunussa oli kommentoitu – taas kerran. Reipas ja itsenäinen 11-vuotias tyttö, nätti kun mikä,...
Turussa tapahtui viikko sitten se, mitä tiedettiin odottaa ja pelätä. Vaikka Suomi on surullisen kuuluisa väkivaltahistoriastaan, on kautta Euroopan levinneen...
Kaupunki hylkäämässä hallituksen päätökset varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamisesta.
Australian mallin on tarkoitus pelotella haavoittuvassa asemassa olevia.
Eläke-etuja on heikennetty monin tavoin viime vuosina.
Taustaselvitysten julkistusta pidetään hyvänä askeleena.
”Liittokierroksella asia sovitaan työehtosopimuksissa”.
Noin 200 asentajaa Delta Auton, Delta Motor Groupin ja Kia Motors Finlandin ja niiden aputoiminimien korjaamo- ja asennustöissä lopettaa työnsä ensi yönä.
”Julkisuudessa on esitetty hyvin kyseenalaisia ja ihmisoikeuksia rajoittavia keinoja.”
Vasemmistonuorten Zidan kysyy haluaako sisäsisäministeri Risikko tuhlata poliisien resursseja auttajien kyttäämiseen.
STTK:n hallituksen mielestä palkansaajien tuloverotuksen kiristyminen on estettävä vuoden 2018 veroratkaisuilla.
Kuuban tarina (The Cuba Libre Story, 2016) on varmasti mannaa niille, jotka vaikuttuivat äskettäisestä Euroopan juutalaisten tarinasta. Sen tavoin saksalais-ranskalais-venäläinen...
Osa kaupoista ei ole varautunut väkivaltaan.
Miljoonia yhä evakossa rajojen sisä- ja ulkopuolella.
Aikuisille tarkoitetut joustavat opiskelumahdollisuudet ja aikuisten taitotakuu sisältyvät OAJ:n maan hallitukselle jättämiin budjettiehdotuksiin.
Seminaarissa pohdittiin uuden työn markkinoita.
Kylpylähotelli Kuntorannassa Varkaudessa raikuu rytmimusiikki torstaista sunnuntaihin Rytmiä Elämään -tapahtumassa. Kyseessä on eläkeläisten yhteinen kokoontuminen ja hauskanpito musiikin, huumorin ja...
Peter Walleniuksen dokumentin Tahdon terapiaa (2016) alussa tavataan Väestöliiton tiloissa vaitonainen nelikko. Kuusi vuotta naimisissa olleet Jukka ja Kristiina tarvitsevat...
Englantilainen mini- ja jännityssarja Prey (2014) nähtiin edellisen kerran viime vuoden alkupuolella. Takaa-ajettu-genren ystävä ei jätä uusintakierrosta väliin, sen verran...
Kun Laura Huhtasaari julistettiin perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi, tulin mietteliääksi. Tuo ”Rajat kiinni” -ideologia ja ahdas nationalismi on vaarallista. Tietysti EU:ssakin on...
Viikon kysymys Turun torilla ja Puutorilla viime perjantaina tavalliset ihmiset joutuivat puukon kanssa riehuneen marokkolainen nuoren miehen uhkaamiksi ja uhreiksi.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.