Avainsana: Normaali

Punainen lilliputti

Lempielokuvani Kaunis mieli kertoo nobelisti, huippumatemaatikko John Nashin tarinan. Ron Howardin ohjaama elokuva etenee yliopiston kampukselta Pentagonin salaisiin tehtäviin, kunnes...

Maitosodan alkusoitto

Kilpailuvirasto syytti joulukuun lopussa julkistamassaan lausunnossa Valiota tappiollisesta perusmaitojen tukkuhinnoittelusta ja määräsi sen viipymättä korjaamaan tilanteen, eli nostamaan hintaa 30...

Teollisuuden investointiodotukset heikentyivät

Elinkeinoelämän keskusliiton investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuusyritysten investointinäkymät kuluvalle vuodelle ovat huomattavan epävarmat. Investointien odotetaan kääntyvän uudelleen laskuun. Investointitiedustelun mukaan investoinnit kasvoivat...

Valtiosihteeri Raimo Sailas oli 2000-luvun alussa noussut nykyiseen asemaansa, jossa toimitusten valtaenemmistö oli rähmällään hänen edessään. Ei Sailasta voi siitä syyttää.

Sailastunut media

Viimeinen sana Ylen MOT-ohjelma ”paljasti” viime maanantaina, että jopa valtiosihteeri Raimo Sailaksen mielipiteet ovat vain mielipiteitä eivätkä jumalallinen ilmoitus Suomen...

Paperin kulutus on varsinkin Euroopassa laskusuunnassa.

Rakennemuutos vaatii toimia

Ilo puhelinjätti Nokian tulosparannuksesta jäi lyhytaikaiseksi. Nokian ulkoistukset ja irtisanomiset kohdistuvat 1 100:aan tietohallinnossa työskentelevään toimihenkilöön. Nokia saa nyt täyteen vuoden...

Intian sarvikuonovisio 2020-ohjelman tarkoituksena on kasvattaa Assamin sarvikuonokantaa.

Sarvikuonojen ahdinko syvenee Intiassa

Ympäristöjärjestö WWF on huolestunut viimeaikaisesta sarvikuonojen salametsästyksestä Manasin kansallispuistossa Intian Assamin osavaltiossa. Jo kolmas alueelle siirretyistä kahdeksastatoista sarvikuonosta sai surmansa...

UPM sulkee yhden paperikoneen Raumalla. Työpaikkoja on katoamassa 90.

Metsäala perää kilpailukykyä, UPM jakaa potkuja

Metsäteollisuuden työnantaja- ja työntekijäliitot vaativat torstaina yhteisessä kannanotossaan poliittisilta päättäjiltä alan kilpailukykyä tukevia päätöksiä. Melkein samalla kellonlyömällä metsäjätti UPM ilmoitti isoista irtisanomisista Suomessa ja muualla Euroopassa.

Työ on jo loppunut

Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen uusi ylijohtaja Juhana Vartiainen kirjoitti HS:n vieraskynäpalstalla 23.12. 2012 otsikolla ”Työpaikat eivät suomalaisilta lopu”. Kirjoitus oli kuin...

Etlalta laihat eväät

Ei kai ole mikään yllätys, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla tukee tuoreessa kannanotossaan palkkojen nollakorotuksia ja vaatii yhteisöveron alentamista ja eläkeikärajan...

Sivu 629 / 895 1 628 629 630 895

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.