1970-luvulla terrorismista tuli uutisten vakioaihe Euroopassa. Otsikoissa shokeerasivat kansallista itsenäisyyttä tavoittelevat järjestöt kuten Irlannin tasavaltalaisarmeija (IRA) ja baskien Euskadi (ETA). Samaan aikaan kumoukselliset vasemmisto-organisaatiot kuten Italian Punaiset prikaatit (BR) sekä Saksan Punainen armeijakunta (RAF) palestiinalaisyhteyksineen nostivat päätään. Alettiin puhua kansainvälisestä terrorismista.
Huolimatta aseellista taistelua käyvien ryhmien (IRA, ETA, BR) logistisista yhteyksistä kansainvälisiin verkostoihin, voidaan edellä mainittujen nähdä toimineen autonomisesti omissa maissaan. Varsinainen kansainvälinen terrorismi, johon usein liitetään palestiinalaisryhmiä, oli rajoitettua ja totteli kylmän sodan logiikkaa. Monet kontaktit solmittiin Neuvostoliiton kautta, Varsovan liiton kontrollin alla.
Maailman ensimmäiseksi julkkisterroristiksi nimitetty venezuelalaissyntyinen Ilich Ramírez Sánchez (s. 1949), paremmin tunnettu nimillä Carlos ja Shakaali, on hyvä esimerkki tästä. On väitetty, että Carlos erotettiin Moskovan Kansojen ystävyyden yliopistosta vuonna 1970 porvarillisen elämäntyylin vuoksi. Legenda lienee juuri sitä, miltä se kuulostaa: peitetarina. Tämän jälkeen hän matkusti Lähi-itään ja liittyi Palestiinan vapautuksen kansanrintamaan (PFLP).
Järjestöjä, jotka toimivat Euroopassa ja Japanissa yhteistyössä operatiivisella tasolla palestiinalaisten kanssa, yhdisti se, ettei heillä ollut käytännön poliittista kosketusta yhteiskuntaansa tai luokkataisteluun. Esimerkiksi RAF:n jäsenet, jotka olivat tyypillisesti melko nuoria, lähtivät ennemmin koulutusleireille Jordaniaan tai Libanoniin kuin tehtaille Dortmundiin. Heidän oli helpompi tehdä asioita muiden – alistettujen – puolesta kuin itsensä.
Carlosin vaimon tarina
In The Dark Room – Pimennossa -dokumentti käsittelee kansainvälistä terrorismia saksalaisen Magdalena Koppin tarinan kautta. Kopp ajautui nuorena Frankfurtin radikaalivasemmistopiireihin sekä Revolutionäre Zellen (RZ) -terroristijärjestöön. Hänestä tuli Carlosin ensimmäinen vaimo sekä hänen tyttäriensä äiti.
Carlos on nostettu suorastaan kulttiasemaan hänen hahmoonsa pohjautuvien elokuvien ja sarjojen kautta. Huolimatta toteuttamistaan lukuisia ihmishenkiä vaatineista terrori-iskuista, nähdään hänet mieluusti karismaattisena johtajana ja aatteen miehenä. Pimennossa näyttää Carlosista puolia, joita ei ole julkisuudessa juuri käsitelty. Hänet kuvataan narsistisena vallankäyttäjänä, joka ei tuntenut armoa tovereitaan eikä perhettään kohtaan.
Koppin ja muun Carlosin lähipiirin sekä toimittajien haastattelujen kautta käydään läpi tapahtumia, jotka kuohuttivat Eurooppaa 1970- ja 1980-luvuilla. Käännekohta, joka teki Carlosista kaikkien tunteman suuruuden, oli yli 60 ihmisen kidnappaus Opecin kokouksessa vuonna 1975, vangittujen joukossa öljyministereitä.
Carlos vaati Itävaltaa julkaisemaan kahden tunnin välein julistusta Palestiinan tilanteesta niin radiossa kuin televisiossakin. Uhkana oli panttivangin tappaminen 15 minuutin välein, joten Itävallan hallitus suostui vaatimukseen.
Uhri vai terroristi?
Pimennossa-dokumentissa epämääräiseksi jää analyysi siitä, oliko Magdalena Kopp poliittisen painostuksen uhri vai omasta tahdostaan ponnistava poliittinen toimija. Kopp puhuu Carlosin jopa raiskaukseen menevistä väkivallantoimista, mutta toisaalta myöntää, että oli hetkiä, jolloin hän olisi voinut irtautua terroristitoiminnasta. Selvää on katkeruus, jonka menneisyys on tuottanut.
Kopp pääsi vapaaksi Carlosin otteesta vasta tämän pidätyksen jälkeen vuonna 1994. Maailman etsityin mies tuomittiin elinkautiseen, jota hän viettää vankilassa Ranskassa. Media on yhä kiinnostunut Carlosista. Hänen röyhkeytensä oikeudenkäynnissä suututti ja kiehtoi ihmisiä. Asianajajansa kanssa naimisiin mennyt mies kirjoittaa edelleen kirjeitä ja antaa lausuntoja medialle.
Tytär tapaa isänsä
Dokumentin keskeiseksi hahmoksi nousee Koppin ja Carlosin vuonna 1986 syntynyt tytär Rosa. Ainoastaan median ja kertomusten kautta isänsä tunteva nyt jo aikuinen tytär lähtee vankilaan kohtaamaan hänelle tuntemattoman miehen, jonka on tavannut viimeksi 5-vuotiaana.
Rosan järkytys on käsin kosketeltava hänen poistuessaan vankilasta. Puolentoista tunnin tapaamisen aikana Carlos kertoilee uroteoistaan, mutta ei kertaakaan kysy mitään tyttärensä elämästä. ”En saanut sanan sijaa”, tytär kertoo hämmentyneenä. Epäselväksi jää, onko aikansa suurin vallankumouksellinen vain oman narsisminsa uhri.
In The Dark Room – Pimennossa tuli elokuvateattereihin pe 15.3. Kansainvälisen tuotannon on ohjannut Saksassa asuva Nadav Schirman ja kuvannut suomalainen Tuomo Hutri.
Laajempi juttu aiheesta ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 15.3.
uutiskirje 
