Avainsana: Normaali

Paavo Väyrynen lopettelee yhtä kampanjaa ja aloittelee seuraavaa.

Väyrynen kävi jo kaikissa kunnissa

Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä Paavo Väyrynen vierailee keskiviikkona Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa yhteensä kuudessa kunnassa. Korsnäsin ja Karijoen tilaisuuksien jälkeen hän...

Työläistavara

Köyhät ansassa 7 Pääoman edellytyksenä on palkkatyö, joka perustuu työläisten keskinäiseen kilpailuun. Siksi kapitalismi toimiikin vain teollisuuskapitalismina. Finanssikapitalismin vallitessa työläisestä...

Tilaajavastuusta ketjuvastuuseen

Horisontti Harmaan talouden ja talousrikollisuuden kuudes torjuntaohjelma hyväksyttiin 19. tammikuuta. Ohjelman tavoitteiden saavuttaminen edellyttää isoja päätöksiä, kuten ketjuvastuuta veroista yli...

STTK vaatii väkeä vanhustenhoitoon

STTK:laiset toimihenkilöjärjestöt pitävät välttämättömänä vanhuspalvelulain säätämistä, jonka valmistelu on nyt loppusuoralla. Laki selkeyttää ja vahvistaa ikääntyneiden oikeutta peruspalveluihin ja oman...

Työelämän stressi lisääntyy

Työperäisestä stressistä kärsivien ihmisten määrä lisääntyy seuraavan viiden vuoden aikana, uskoo neljä viidestä eurooppalaisesta työntekijästä. Yli puolet arvelee stressin lisääntyvän...

Tanja Nieminen Henkien talon lumouksessa.

Huojuva Henkien talo

Terhi Tuominen on tarttunut suureen haasteeseen kääntäessään teatterialan opintojen lopputyönä Isabel Allenden romaanin Henkien talo näyttämölle. Chilen historiaa käsittelevä teos...

Sanojen saalistajat

Amerikkalainen toimittaja A. J. Jacobs luki Encyclopedia Britannican kannesta kanteen, mistä innostuneena suomalainen maisteri Minna Lindgren kahlasi lävitse Uuden tietosanakirjan,...

Joel Haahtela.

Joel Haahtela harhailun maailmoissa

Joel Haahtela toteuttaa lupauksensa. Hän irrottautuu kahdeksannessa teoksessaan aikaisemmasta kirjoittajahahmostaan. Syyksi hän ilmoittaa halunsa lähteä välillä kokeilemaan jotain uutta. Haahtela...

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson havainnollisti viime marraskuussa, mitä perustulo hänelle tarkoittaisi.

Vasemmistonuoret ei syyllistä ketään

Anne Huotari käsittelee Vasemmistonuorten Massit massoille -perustulokampanjaa kolumnissaan Aktiivinen perustulo (Viikkolehti 23.3.). Kolumnin lopussa Huotari kirjoittaa solidaarisuuden näyttävän olevan vanhanaikaista.

Kamppailu jatkuu

Hallitus teki ohjelmaneuvotteluiden jälkeen ehkä tärkeimmän linjanvetonsa viime viikolla, kun se päätti valtiontalouden menokehyksistä tuleville vuosille. Vasemmisto sai kamppailtua läpi...

Sivu 690 / 899 1 689 690 691 899

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.