Yritykset muodostaa Kreikkaan vaalien jälkeinen hallitus ovat kariutuneet kahdesti. Ensin tehtävän totesi mahdottomaksi konservatiivijohtaja Antonis Samaras, sitten suurimman vaalivoittajan Syrizan puheenjohtaja Alexis Tsipras. Jos myös Pasokin Evangelos Venizelos lyö hanskat tiskiin loppuviikon aikana, ovat edessä uudet vaalit kesäkuussa.
Nykyisillä voimasuhteilla Kreikka on umpikujassa. Puntit leikkauksiin sitoutuneiden vanhojen valtapuolueiden ja niitä vastustavien vaalivoittajien välillä ovat liian tasan enemmistöhallituksen muodostamiseksi.
On vaikea nähdä, miksi kreikkalaiset taipuisivat antamaan ensi kuussa valtakirjan ”sosiaalisen verenvuodatuksen” – kuten maan ”tukemista” on myös kutsuttu – jatkamiselle. Sinä aikana kun Kreikkaa on pelastettu, on työttömyys maassa noussut noin 20 prosenttiin, julkinen velka jatkanut kasvuaan eikä budjettivaje ole supistunut kuin nimeksi.
Kohl halusi Italian euroalueeseen ensimmäisten joukossa poliittisista syistä.
Ensimmäiset yksitoista maata euromaiden kerhoon hyväksyttiin toukokuussa 1998. Kreikka ei ollut siinä joukossa, mutta tilastoväärennöksillä ja eurosääntöjen luovalla tulkinnalla se pääsi mukaan myöhemmin.
On erittäin todennäköistä, että kesällä alkaa prosessi, joka johtaa sen eroon. Siitä voi tulla Kreikalle uusi alku, mutta aluksi kreikkalaisia odottavat vielä kovemmat ajat. Millä rahalla maa maksaa esimerkiksi seuraavat eläkkeet?
Euron hajoaminen olisi dramaattinen tapahtuma Euroopan yhdentymisen pitkässä historiassa. Saksassa tällä viikolla julkistetut asiakirjat osoittavat kuitenkin, että perustavaa laatua olevat ongelmat leivottiin yhteisvaluutan sisälle jo sitä synnytettäessä.
Der Spiegel -lehden julkistamat asiakirjat koskevat Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin suhtautumista Italian eurojäsenyyteen. Kreikan tavoin Italialla ei olisi pitänyt olla taloutensa puolesta mitään asiaa yhteiseen valuuttaan, mutta kikkailemalla sekin itsensä sinne selvitti. Temput olivat Kohlin hallinnon tiedossa ja liittokansleria varoitettiin asiasta moneen kertaan. Kohl kuitenkin halusi Italian euroalueeseen ensimmäisten joukossa poliittisista syistä. Unionin perustajajäsentä ei hänen mielestään voinut poiskaan jättää.
Itse asiassa Saksakaan ei ollut vuonna 1998 eurokunnossa. Sen velka oli kasvanut tasaisesti vuodesta 1994 ja ylitti kriteerien mukaisen 60 prosentin rajan. Kohlin hallinto selitti ongelman itselleen ja muille niin, että ilman Saksojen yhdistymistä velka olisi vain 45 prosenttia.
Kun euro on siis hiekalle ja huijaukselle rakennettu projekti, ei sen todennäköinen hajoaminen enää tunnukaan niin dramaattiselta. Ihmeellisempää olisi, jos siitä olisi nykymuodossaan tullut ikuinen valuutta.
uutiskirje 