Pintaa syvemmältä
Viikonlopuksi suunniteltu Keski-Euroopan maiden huippukokous Jaltalla peruttiin viime tingassa osanottajien puutteen vuoksi. Kokouspaikalla oli varmaan vetovoimaa: Livadian palatsissa Stalin, Roosevelt ja Churchill jakoivat helmikuussa 1945 Euroopan uudelleen.
Isännän puuttuvasta vetovoimasta oli sen sijaan kysymys: suurin osa kutsutuista valtionpäämiehistä kieltäytyi tapaamasta presidentti Viktor Janukovytšia protestina Julija Tymošenkon kohtelulle.
Voitettuaan entisen pääministerin presidentinvaaleissa Janukovytš antoi nostaa syytteen häntä vastaan ja tuloksena seitsemän vuoden tuomio. Tämä ei ilmeisesti riittänyt presidentille, vaan nyt on käynnistymässä uusi oikeudenkäynti Tymošenkoa vastaan. Vankilassa pidetyissä kuulusteluissa Tymošenkon selkä on vaurioitunut saksalaisen lääkärin mukaan aika pahasti.
Jos kansanvillitsijä Julija Tymošenko olisi vapaalla jalalla, presidentin kävisi huonosti.
Janukovytšin Ukraina alkaa nyt muistuttaa niin paljon Aljaksandr Lukašenkan Valko-Venäjää, jossa presidentin pahimmat kilpailijat on myös heitetty vankilaan ja rankasti pahoinpidelty. EU:n ja Euroopan neuvoston piirissä on jouduttu nut pohtimaan painostuskeinoja vainon vaimentamiseksi.
Toistaiseksi toimet ovat jääneet symbolitasolle. Useat johtavat poliitikot ovat ilmoittaneet jättävänsä jalkapallon EM-kisaottelut Ukrainassa kesäkuussa katsomatta, vaikka ehkä muuten tulisivat seuraamaan niitä. Paavo Arhinmäkikin kuuluu heihin. Vastaavasti monet haluavat siirtää jääkiekon vuoden 2014 MM-kisat Valko-Venäjältä jonnekin muualle.
Viime viikolla erään Minskin elokuvasalin kaikki katsojat pidätettiin, kun he olivat seuraamassa Lukašenkasta kertovaa dokumenttielokuvaa Euroopan viimeinen diktaattori.
Kun Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle äsken käytti Lukašenkasta juuri tätä nimitystä, tämä vastasi Westerwelleen viitaten: ”On parempaa olla diktaattori kuin homo”. Tähän Saksan hallituksen edustaja vuorostaan vastasi hallituksen pitävän mielenkiintoisena, että Lukašenka itse luokittelee itsensä diktaattoriksi – hallitus oli kyllä tullut tähän johtopäätökseen aikoja sitten.
EU:n pakotteet Valko-Venäjää vastaan ovat tähän saakka olleet vaatimattomia. Huhtikuun lopulla nostettiin viisumikiellossa olevien korkeiden valkovenäläisten virkamiesten määrä kahteenkymmeneenyhteen. Kun haluttiin myös Minskin hallituksen tärkeimpiä rahoittajia listalle, kaatui yritys Slovenian ja Latvian vastustukseen, koska näiden maiden yritykset rakentavat luksushotelleja Minskiin.
Ukrainan kohdalla pienetkin mielenosoitukset olisivat melko mahdottomia. Suuresti arvostamani ja aikaisemminkin siteeraamani kolumnisti Mykola Riabtšuk arvosteli viime vuoden lopulla EU:ta kärkevästi siitä, että Ukrainalle ei ole selkeästi tarjottu unionin jäsenyyttä, jolloin EU olisi voinut vaatia vastapainoksi demokratisoitumista. Tästä olen kerrankin Mykolan kanssa eri mieltä. EU voi tietenkin edesauttaa hakijamaassa käynnistynyttä prosessia, mutta se ei voi synnyttää sitä, ja tällaisesta prosessista Ukrainassa on vaikeaa nähdä mitään merkkejä.
Turkki on esimerkiksi ollut EU:n liitännäisjäsen vuodesta 1963 ja on jättänyt anomuksensa varsinaiseksi jäseneksi vuonna 1987. Silloin sitä ei voitu ottaa käsittelyyn, koska sisäiset olot olivat epävakaita ja sotilailla suuri valta. Vasta nykyinen hallituspuolue AKP tullessaan valtaan vuonna 2002 käynnisti demokraattiset uudistukset toden teolla, osittain itsepuolustuksellisista syistä – viime vuoteen astihan sotilaskaappaus islamistien kaatamiseksi oli todellinen uhka.
Vasta viime vuosien rakenteelliset uudistukset ovat tehneet keskustelun Turkin EU-jäsenyydestä mielekkääksi.
Mitään sellaista prosessia ei ollut näkyvissä Ukrainassa myöskään lyhyeksi jääneen ”oranssin” vallan aikana. Demokraattisen ilmapiirin syntyä, mikä Turkissa vaati monta vuosikymmentä, saadaan vielä odottaa pitkään. Itsepuolustuksellisista syistä Ukrainan hallituspuolue ei edistä demokratisoitumista.
Tymošenko on Janukovytšille sellainen uhka, ettei häntä päästetä vapaaksi. Tymošenko on, viattoman maalaistytön ulkokuorestaan huolimatta, sekä pahasuinen että pahasisuinen.
Hän on sanonut Ukrainan olevan ”kauhujen tasavalta” ja ”häviäjien kansakunta, ilman historian muistia, ilman kansallista ylpeyttä, ilman myönteisiä talousnäkymiä, ilman eurooppalaista tulevaisuutta”. Tätä Euroopan laajinta valtiota johtaa hänen mukaansa ”yksi ainoa perhe, jolla on suuri ruokahalu, tai pikemminkin bulimia, alhainen älykkyysosamäärä ja pyrky ikuiseen valtaan”. Ei kovin diplomaattisesti sanottu, mutta ei ehkä kovasti liioiteltua.
Presidenttiä ei ole pidetty fiksuna, mutta hänen vanhin poikansa Oleksandr, 38, entinen hammaslääkäri, on osoittanut taitavaksi liikemieheksi. Viime vuonna hänen nimensä, kaikkien yllätykseksi, oli mukana sadan rikkaimman ukrainalaisen listalla, Der Spiegel kertoo. Osoittautui, että hän toimii öljyalalla, omistaa kiinteistöyhtiön, pankin, tv-kanavan ja neljä loistopurtta. Sen ohella hänestä on tullut valtion ”henkilöstöpäällikkö”. Viime kuukausina valtionpankin, veroviraston, sisäministeriön, valtiovarainministeriön ja tiedustelupalvelun huippuvirat ovat menneet hänen valitsemilleen miehille. Varsinkin tiedustelupalvelun ja veroviraston johtajilla on valta laittaa toisinajattelijat ruotuun. Tuntuu siltä, että pyrkimyksenä on varmentaa vallansiirto toiselle polvelle tulevaisuudessa.
Ongelmana on presidentin laskeva kansansuosio. Nykyään häntä kannattaa enää noin kymmenen prosenttia äänioikeutetuista. Edessä ovat parlamenttivaalit tänä vuonna ja presidentinvaalit vuonna 2015.
Jos kansanvillitsijä Tymošenko olisi vapaalla jalalla, presidentin kävisi huonosti. Mainitussa kolumnissaan Mykola Riabtšuk ennustaa Janukovytšin ja hänen liittolaistensa jatkavan tähän astista linjaansa: vangitsevat vastustajansa, väärentävät vaalituloksia ja lisäävät kansalaisyhteiskuntaan kohdistuvaa painostusta. He eivät pysty muuttamaan linjaa, koska eivät juuri ymmärrä muutakaan, ja näillä mafiaotteilla on tähänkin asti pärjätty.
uutiskirje 
