Avainsana: Normaali

Julius Malema.

Malemalle potkut ANC:stä

Etelä-Afrikan johtavan puolueen ANC:n kurinpitolautakunta erotti torstaina puolueen nuorisojärjestön puheenjohtajan Julius Maleman järjestön jäsenyydestä viideksi vuodeksi.

Klovni joutuu kulkemaan tiensä jalat tukevasti maassa.

Klovni ihmiselon tulkkina

Jäähyväiset sivistykselle 5. Ilmentävätkö klovnit jotain perustavanlaatuista ihmisen osasta ja kulttuuristamme mongertaessaan siansaksaa omituisissa asuissaan, käsillään kävellessään, kompuroidessaan ja säntäillessään...

Kaupunkien ja muiden taajamien valot voivat sekoittaa yöllä muuttavien lintujen suuntavaiston

Valo on saaste

– On iso riski, että aletaan kilpailla valon määrällä. Ei pohdita, mitä valaistaan, sanoo tutkija Jari Lyytimäki Suomen ympäristökeskuksesta.Valolla viestitetään taloudellisesta asemasta niin länsi- kuin kehitysmaissakin.

Pankkisektorilla on vielä tiukka vääntö edessä.

Raamit ovat koetuksella

Työmarkkinoiden niin sanotun raamisopimuksen kohtalo ratkeaa reilun kahden viikon päästä. Toistaiseksi ei mukana vielä ole riittävää määrää ammattiliittoja, jotta sopimusta...

Sähköliiton väki hyväksynee raamisopimuksen.

Raamit uhkaavat revetä talotekniikka-alalla

Sähköliitto on näillä näkymin tekemässä talotekniikka-alalle keskusjärjestöjen raamisopimuksen mukaisen sopimuksen. Rakennusliitto ei raamisopimukseen suostu. Sähköliiton talotekniikan väki piti tiistaina puhelinkokouksen,...

Sivu 716 / 895 1 715 716 717 895

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.