Uutismurusten ja populaariviihteen perusteella Meksikoon yhdistetään sellaisia asioita kuten huumekartellit ja sikainfluenssa, turismi ja tequila.
Piiloon jää toisenlainen Meksiko. Alkuperäiskansojen ja kapinan maa, ihmisoikeusrikkomuksien, huikeiden tuloerojen ja suurien kontrastien maa.
Tavallisten ihmisten kapina (Like/Into kustannus 2010) sisältää perustietoa Meksikosta ja avaa ihmisten ja hallituksen väliset jännitteet.
Meksikossa on hyvin yleistä, että etsitään satunnainen syntipukki.
Kirja kertoo tapahtumista vuosina 2006-2007, joilloin sadattuhannet vaativat kuvernööri Ulises Ruizin eroa Oaxacan osavaltiossa Etelä-Meksikossa. Opettajien lakon väkivaltainen tukahduttaminen ja kaupunkilaisten rauhanomainen vastarinta johti tavallisten ihmisten omaan hallintoon, jota kesti viisi kuukautta.
– Ihmiset eivät ole enää kadulla, mutta kylissä ollaan silti aktiivisia ja tietoisia siitä, että asioille voi tehdä jotain, kuvailee nykytilannetta Veronica Morales, Suomessa vieraileva oaxacalainen misteekki-intiaani.
Alkuperäisväestön
oikeuksia poljetaan
Vuoden 2006 kapina ei syntynyt tyhjiössä. Sen taustalla on vuosisatojen taistelu alkuperäisväestön oikeuksista, itsenäisyydestä ja luonnonvaroista. Samat kysymykset ovat nykyistenkin konfliktien sytyke. Luonnonvaroista hyötyvät suuryritykset, eivät paikalliset asukkaat.
– Vaikka alueilla olisi autonomia, ei luonnonvarojen käytössä konsultoida paikallisia asukkaita ollenkaan, vaan hallitus päättää siitä, kertoo Veronica Morales.
– Esimerkiksi kolme viikkoa sitten kylämme puheenjohtajalle kerrottiin, että kylästämme on löydetty arvokasta mineraalia, mutta se on jo myyty saksalaiselle yritykselle.
– Oaxaca elää turismista. On ristiriitaista, että samaan aikaan kun turismi ammentaa alkuperäisväestön historiasta, ruusta, puvuista ja musiikista, alkuperäisväestön oikeuksia poljetaan, sanoo kehitysyhteistyöhanketta Oaxacassa koordinoiva Anna-Reetta Korhonen.
Opettajien lakko on Oaxacassa jokakeväinen perinne ja yleensä se on neuvoteltu loppumaan hyvin nopeasti. Vuonna 2006 kuvernööri Ulises Ruiz ei kuitenkaan suostunut neuvottelemaan, vaan lähetti poliisit hyökkäämään opettajien kimppuun asein.
– Lakkolaiset olivat keski-ikäisiä naisia tekemässä ristipistotöitä, Anna-Reetta Korhonen kuvaa hyökkäyksen kohtuuttomuutta.
Väkivalta on yhä Oaxacassa arkipäivää ja sillä on usein hallituksen epävirallinen siunaus.
– Alueella on kolme puolisotilaallista ryhmää, joita osavaltion hallitus eli käytännössä PRI-puolue rahoittaa ja aseistaa.
Jaakkolan surma
tuskin selviää
Korhosen mukaan Ruizin tultua valtaan vuonna 2000 ihmisoikeusrikkomukset lisääntyivät. Laillisten intiaanijärjestöjen johtajia alkoi kadota, ihmisiä pidätettiin, hakattiin, uhkailtiin ja tapettiin.
Kun yhdysvaltalainen Indymedia-lehden toimittaja Bradley Will tapettiin Oaxacassa vuonna 2006, murhasta tuomittiin paikallinen leipuri, vaikka 70 silminnäkijää todisti siviilipukuisten poliisien ampuneen Willin.
– Vaikka murhattu oli yhdysvaltalainen ja sen selvittämisen puolesta käytiin valtava kampanja, ei asia ole edistynyt. Nyt pelottaa, että myös Jyri Jaakkolan kuolema jää selvittämättä, sanoo Korhonen.
– Meksikossa on hyvin yleistä, että etsitään satunnainen syntipukki, kertoo Veronica Morales.
– On ikävää että vasta kun joku ulkomaalainen saa surmansa, asia saa huomiota, koska tämä on ihan tavallista. Ehkä se auttaa jos ulkomaiset hallitukset painostavat viranomaisia. Tuskin oikeat syylliset kuitenkaan joutuvat oikeuden eteen.
uutiskirje 