Täysimittainen sota Euroopassa, uhkaava ruokakriisi, korkea inflaatio ja ties vielä mitä. Tässä on käsillä monella tapaa täydellinen myrsky. BIOSin ekonomisti Jussi Ahokas, onko kyse vain sattumasta vai voisiko joku myhäilevä marxilainen puhui vaikka kapitalismin kehitysvaiheesta?
En tiedä kuinka paljon tässä on kyse kapitalismin sisäisten logiikoiden tuottamista tuloksista, mutta kaiketi ainakin imperialismin teorialla nykyisiä olosuhteita voisi jotenkin selittää.
Vaikka aikalaiskokijalle asiat voivat tulla vastaan yllättäen ja tuntua sattumilta tai yksittäisten henkilöiden päähänpistoilta, kyllä tämänkin kriisin taustalla varmasti on laajempia ja pidempiaikaisia yhteiskunnallisia kehityskulkuja.
Ehkä elvytys meni volyymiltaan liian pitkälle.
Erilaisten ideologioiden kamppailu, vanha kunnon Realpolitik, fossiilikapitalismin umpikuja, ilmastonmuutos ja laajempi ekologinen kriisi sekä sitten ehkä myös ne kapitalistisen talouden perusdynamiikat. Näistä kaikista tämä sekamelska kaiketi rakentuu.
Mitä keinoja keskuspankeilla on taltuttaa korkeaa inflaatiota? Ja jos on, voiko sellaista tehdä laukaisematta taantumaa?
Keskuspankeille nyt havaittava inflaatio on kieltämättä vaikea pala purtavaksi. On melko ilmeistä, että sen aiheuttaa ensisijaisesti energiahyödykkeiden tarjonnassa tapahtunut nopea ja syvä notkahdus.
Kun energiatuonti Venäjältä vähenee, ei lännessä löydetä nopeasti korvaavia tapoja tuottaa energiaa ja syntyy oikea pullonkaulojen pullonkaula. Energiakäännös on aina suuri teknologis-poliittis-taloudellinen haaste ja kun rakenteet muuttuvat tällä tavalla yllättäen, modernit ihmisyhteisöt joutuvat välttämättä vakavien ongelmien eteen.
Tarvittaisiin siis nopeasti uusia energian lähteitä, mutta keskuspankit eivät pysty energiaa painamaan. Ne pystyvät painamaan vain rahaa. Tai olla painamatta, kun talouden kokonaiskysyntää pitäisi saada alemmas kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan kaventamiseksi.
Eli jos ja kun keskuspankit yrittävät tuoda inflaatiota alas omilla toimillaan, ne voivat ainoastaan kiristää rahoitusolosuhteita ja sitä kautta heikentää kokonaiskysyntää tasaisesti läpi talouden. Toki niin, että rahoituksen halpuudesta eniten riippuvaiset toimialat ja sektorin kärsivät eniten, mutta periaatteessa niin, että kaikki taloudelliset toimijat kärsivät.
Johtaako keskuspankkien rahoitusolosuhteiden kiristys sitten taantumaan, on empiirinen kysymys. Voihan olla, että jostain syystä korkojen nousu ei hillitsekään ihmisten kysyntä- ja investointihaluja ja valtiotkin jatkavat aktiivista, taloutta tukevaa finanssipolitiikkaa. Ja että nimelliset palkat ja voitot yksityisellä sektorilla vaan jatkavat autonomisesti kasvuaan.
Palkkojen ja voittojen toisiaan kirittävä dynamiikka on siis yksi mahdollinen ajuri kokonaiskysynnän kasvulle pidemmänkin päälle, josta voi tulla myös lisää inflaatiopainetta.
Mutta usein kapitalistisessa rahataloudessa rahoitusolosuhteiden kiristyminen johtaa kokonaiskysynnän supistumiseen ja mitä herkempiä taloudellisten toimijoiden päätökset ovat rahoituksen hinnalle, sitä suurempi tuo negatiivinen vaikutus on. Viime vuosikymmeninä se korkotaso, joka on oleellisesti hidastanut kysynnän kasvua on tullut koko ajan alemmas.
Onkin täysin perusteltua ajatella, että tälläkin kertaa se taso saavutetaan nopeasti. Sitten taas riippuu keskuspankkien reaktiosta, mitä sen jälkeen tapahtuu. Mennäänkö taantumaan vai tuleeko uutta helpotusta ja tukea taloudelle.
Pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita ja kaikki on ohimenevää, mutta kysyn silti: Onko olemassa näkymää, kuinka kauan tällainen inflaatio kestää?
Kaikenlaisia skenaarioita voi tietysti korkean inflaation kestolle rakennella. Mikäli tarjontaongelmat eivät helpota jatkossa, vaan energiasta on koko ajan suurempi pula, tällainen inflaatio voi jatkua vuosia. Lisätään tähän pula ruoasta ja pula raaka-aineista, joilla on nykytaloudessa keskeinen rooli osana tuotantoa.
Ei ole sanottua, että varsinkaan alueellisesti nämä pulat helpottuvat, kun geopoliittisestikin maailma jakautuu globalisaation jälkeiseen aikakauteen. Voidaan joutua tilanteeseen, että vaikka kysyntää koko ajan leikataan, tarjonnan pullonkaulat kulkevat koko ajan edellä ja silloin inflaatio pysyy vuodesta toiseen korkealla. Ja mikäli sitten kysyntää ei leikatakaan tai jos voitto-palkka-spiraali muodostuu tarjontaongelman päälle, sitä paremmat edellytykset inflaatiokauden jatkumiselle on. Eli kyllä tällainen skenaario on ainakin jollain pienellä todennäköisyydellä mahdollinen.
Inflaation taustalla on toki lukematon määrä syitä, mainitsemasi energiakriisin lisäksi esimerkiksi koronakriisin aiheuttamat tukokset eri puolilla maailmaa. Mutta menikö elvyttävä talouspolitiikka lopulta liian pitkälle?
En sanoisi, että se meni ajallisesti liian pitkälle, sillä nythän se on jo ohi. Mutta ehkä se meni volyymiltaan liian pitkälle. Eli liian lyhyessä aikaikkunassa ennen kaikkea Yhdysvalloissa tuutattiin liian paljon finanssipoliittista elvytystä ilmoille, kun Joe Bidenin hallinto otti vuoden 2021 alussa talouspolitiikan ohjakset haltuunsa.
Tämä osoittaa sen, että kestävä finanssipolitiikka vaatii sektori- ja toimialakohtaista suunnittelua, mitoituksen tarkkaa harkintaa ja sellaisia instituutioita, jotka imevät automaattisesti pois ylimääräistä kysyntää taloudesta, jos ylikysyntätilanteeseen tarkoittamatta päädytään.
Ilmeisempiä näistä ovat tietysti progressiiviset veromuodot, suhdanteihin reagoivat julkiset etuudet ja noususuhdanteessa palkka- sekä voittomalttia tuovat tulosopimisen rakenteet.
Mutta kuitenkin pitää ymmärtää, että täystyöllisyystaloudessa joutuu todennäköisesti aina toimimaan vähän korkeammassa inflaatiossa kuin pysyvän taantuman olosuhteissa. Kun inflaatiota siedetään, mutta sitä aiheuttaville rakenteellisille tekijöille pyritään kuitenkin samalla tekemään jotain määrätietoisesti, lopputulos voi olla kaikilla talouden osa-alueilla ihan hyvä.
Lopulta kaiken yllä leijailee vielä alati kiihtyvä ilmastokriisi. Moni huutaa halvempaa bensaa, joka täyttää Putinin sotakassaa ja samalla pitkittää siirtymistä pois fossiilisista polttoaineista. Miten tästä oikein voi selvitä?
Pitää tosiaan rakentaa määrätietoisesti sellaista taloutta, jossa energiapulaa ei ole. Se tapahtuu kestävästi vain kahta kautta: lisäämällä uusiutuvan ja luonnonvarojen käytön näkökulmasta kestävää energian tarjontaa sekä vähentämällä fossiilisen energian kulutusta. Jos kestävä energian tuotanto ei riitä kattamaan kaikkea tarvetta, pitää energian kulutusta vähentää ylipäätään.
Kun perustuotannontekijämme eli energian kysyntä ja tarjonta saadaan tasapainoon, nykyisen kaltainen inflaatiopaine vähitellen hellittää. Samalla tietysti taklaamme myös ekologista kriisiä.
Edellinen ei kuitenkaan tapahdu sormia napsauttamalla eikä luottamalla siihen, että hintojen nousu on riittävä signaali tarvittavien investointien syntymiselle. Meillä on kiire ja tarvitsemme pian suunnitelmaa ekologisen jälleenrakennuksen toteuttamiseksi.
Kyse ei ole vain energiantuotannosta ja -käytöstä, vaan myös metsistä, ruoantuotannosta, liikenteestä, rakentamisesta ja hyvinvointipalveluista sekä kulttuurista. Kuka tekee, mitä tekee ja millä panoksilla ja miten kaikki tekeminen menee ristiriidattomasti yhteen kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi?
Näihin kysymyksiin meidän pitäisi alkaa heti etsiä johdonmukaisesti vastauksia – tiede ja tutkimus edellä.
uutiskirje 
