– Energiakriisissä Venäjä näyttää olevansa energiasuurvalta tässä vanhassa klassisessa mielessä, kun puhutaan hiilivetyenergiasta, sanoo Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro.
Sanktioista seuraa Kangaspuron mukaan myös se, että vahvin keskinäisriippuvuus Venäjän ja Euroopan välillä on murtunut.
Euroopassa on viimeksi kuluneet 30 vuotta ajateltu, että integroimalla Venäjä eurooppalaisiin energiamarkkinoihin Venäjältä poistuu intressi olla ulkopoliittisesti aggressiivinen. Kun Venäjä sai Euroopasta hyviä ostajia fossiiliselle energialle, ei sillä ole ollut syytä rikkoa välejä asiakkaisiinsa käyttäytymällä hyökkäävästi – ainakaan teoriassa.
Nyt tuon ajattelun aika on lopullisesti ohi.
– Uskottiin, että energiasektorin keskinäisriippuvuuden myötä Venäjältä poistuu intressi olla aggressiivinen läntistä Eurooppaa kohtaan, Markku Kangaspuro kertoo.
Taustalla on Kangaspuron mukaan Francis Fukuyaman 1990-luvulla lanseeraama ajattelu, jonka mukaan historia loppui kylmän sodan mukana. Tuon ajattelun mukaan liberaali, läntinen maailmanjärjestys oli voittanut ja kaikki muut pelasivat sen pelisääntöjen mukaan. Venäjä ei kuitenkaan koskaan omaksunut tai hyväksynyt tuota oppia.
”Venäjän hallinnon ei tarvitse ajatella Eurooppaa tai eurooppalaista mielipidettä sitä vähääkään kuin tähän mennessä.”
Toisaalta Euroopan irtikytkentä Venäjästä jättää Kremlille vapaammat kädet toimia.
– Venäjän hallinnon ei tarvitse ajatella Eurooppaa tai eurooppalaista mielipidettä sitä vähääkään kuin tähän mennessä, Kangaspuro sanoo.
Kun Eurooppa kytkee itsensä irti venäläisestä fossiilienergiasta, siirtää Venäjä energiavientiään kohti itää ja etelää. Siellä halukkaita yhteistyökumppaneita on löytynyt Kiinasta ja Intiasta.
Markku Kangaspuron mukaan Venäjällä on entisestä suurvalta-asemastaan jäljellä kolme pilaria. Ne ovat fossiilinen energia, ydinaseet sekä yhteys itään.
Tässä on yhtymäkohtia 1800-luvulta. Kun Venäjällä meni sukset ristiin lännen kanssa Krimin sodan aikana, se kääntyi kohti itää.
– Nyt Venäjä hakee selvästi samaa, sekä BRICS-yhteistyöllä että idän jättiläisten, Kiinan ja Intian, kanssa, Kangaspuro sanoo.
Kangaspuro kertoo tutkimuksista, joissa venäläisiltä on kysytty heidän identiteettiään.
– Kysyttäessä he pitävät itseään eurooppalaisina. Venäläisten ystävämaat sen sijaan löytyvät koko ajan enemmän Aasiasta. Aikaisemmin venäläiset pitivät Euroopan maita ystävinään.
Venäjä vastaa monessa suhteessa Latinalaisen Amerikan valtioita, Kiinaa ja Intiaa.
– Kiinan talous on tietysti suurempi, ja Venäjä on siinä mielessä aivan juniori, Kangaspuro kertoo ja lisää, että Venäjä on myös koulutetumpi yhteiskunta kuin monet taloudelliset verrokkimaansa.
1800-luvusta puheen ollen Venäjä kärsi Krimin sodan jälkeen sotilaallisen tappion ja totaalisen nöyryytyksen Euroopan silmissä. Krimin sodan lopussa valtaistuimelle nousi edistysmielinen Aleksanteri II, joka aloitti Venäjällä ennennäkemättömän laajan sarjan uudistuksia. Aleksanteri II:n uudistukset johtivat Venäjällä maaorjuuden lakkauttamiseen vuonna 1861 ja Suomessa kasvaneeseen autonomiaan.
Nyt Venäjä on kärsinyt sotilaallisen nöyryytyksen Ukrainassa. Voisiko sotilaallisesta tappiosta nousta uusi uudistusten aalto Venäjällä?
– Ei siellä ole yhtään geneettistä tekijää, mikä sitä ei mahdollistaisi, Markku Kangaspuro tuumii.
– Venäjä on nyt tietyllä tapaa jopa kypsempi demokraattisiin uudistuksiin kuin tsaarien aikana. Nyt väki osaa lukea ja aika iso osa on nähnyt muutakin maailmaa. Venäjällä on myös paljon lännessä koulutettuja ihmisiä.
Mikään kehitystie ei kuitenkaan ole kiveen hakattu, ja myöskään lännen politiikan seuraukset eivät välttämättä ole sellaisia, mitä kuvittelemme niiden olevan.
– Paitsi että liberaalit ja demokraattiset uudistukset ovat mahdollisia, on sekin mahdollista, että tietyt nationalistiset ja militaristiset asenteet Venäjällä nousevat pintaan, Markku Kangaspuro huomauttaa.
– Mitä pidempään Venäjä on eristetty lännestä, sitä lähempänä on myös eräänlainen Weimarin Saksa -skenaario ja samankaltainen kehitys, joka aikanaan nosti natsit valtaan.
Kangaspuro itse kertoo tarkkailevansa kiinnostuksella ja myös hieman huolestuneena sitä, miten tilanne Venäjällä kehittyy.
lehti 