Israelin ryhtyessä Gazan kaistaleen lopulliseen puhdistamiseen päällimmäinen Palestiinan tukijoiden tunne on epätoivo ja suru. Kansainvälinen ”yhteisö” ei ole onnistunut edes asettamaan minkäänlaisia taloudellisia pakotteita roistovaltiolle, joka toteuttaa ilmiselvää kansanmurhaa. Eipä ihme, että kaverin instastoorit festivaaleilta alkavat tässä kohtaa ottaa päähän.
Suomella on suoria yhteyksiä Israelin kansanmurhakoneistoon muun muassa seuraavia reittejä: EU on Israelin suurin yksittäinen sijoittaja, ja EU:lla on myös kauppaa koskeva assosiaatio Israelin kanssa. Suomi on ilmoittanut suoraan, että ei kannata sopimuksen jäädyttämistä. Suomi on ostamassa satojen miljoonien ilmapuolustusjärjestelmän, Daavidin lingon, Israelista.
Suomesta on myös Gazan sodan alun jälkeen viety sotilasteknologiaa Israeliin. Suomalaisilla sijoitusrahastoilla, esimerkiksi eläkevakuutusyhtiöillä, on sijoituksia, jotka kytkeytyvät apartheidiin.
Flow-festivaalin omistajayhtiöllä taas ei näytä olevan selkeitä yhteyksiä siirtokuntiin tai Israelin sotilasteknologiaan. Silti Flow Strike oli onnistunut omalla tavallaan: se haastoi laajaan keskusteluun Suomen yhteyksistä Israeliin ylipäätään. Se kannatti.
Aktivistit ovat nimittäin oikeassa siinä, että siirtokunta- tai sotilasyhteys eivät ole ainoita ongelmia Israeliin liittyen, vaan koko yhteiskunta pitäisi asettaa laajempaan saartoon.
Se, missä mentiin nähdäkseni metsään, ei ollutkaan itse Flow Strike, vaan yleinen kyttäysilmapiiri, joka sen liepeille kehkeytyi. Aivan kuten euroviisujen kohdalla, instituutiotason boikotin kuivuttua kasaan siirryttiin siihen todelliseen kansanhuviin, eli vertaisten kyttäämiseen ja toverituomioihin.
Flow Striken varsinainen ideahan oli kannustaa artisteja jättämään festivaalit väliin, sittemmin toki myös yksittäisiä osallistujia. Käytännössä artistiboikotti ei onnistunut, joten jäljelle jäi kyräily kanssaihmisiä kohtaan.
Omien tuttujen syyllistämisessä on se hyvä puoli, että se toimii. Se tuottaa inhottavan tunteen ja parhaimmillaan pilaa ihmiseltä yksi tai kaksi iltaa festareilla. Samalla pääsee muotoilemaan suureellisia kuvauksia siitä, miten Flow-festivaaleille meneminen on kansanmurhaan osallistumista. Ja toki se sitä onkin, samassa mielessä kuin esimerkiksi luottokortin käyttäminen ja töissä käyminen ovat kapitalistis-kolonialistisen murhakoneiston ruokkimista.
Täysin somevetoisessa nykytodellisuudessa on selvästi vaikea hahmottaa, mikä ero on tällaisella yksilötason mikropaaviksi ryhtymisellä ja toisaalta laajalla institutionaalista valtaa käyttäviin kohdistuvalla painostuskampanjalla.
Me yksittäiset ihmiset harvoin voimme vaikuttaa kovin paljon pelkillä yksittäisillä kulutusvalinnoillamme, vaikka mainokset ehkä niin antavatkin ymmärtää. Mutta kollektiivisessa poliittisessa toiminnassa voimme syöstä planeetatkin pois kiertoradaltaan.
Ensi kerralla siis, kun tällainen mikrosyyllistämisen aalto hyökyy ylitse, oma vinkkini on, että laita some kiinni. Itse varmaankaan en tottele tätä vinkkiä, mutta uskon vilpittömästi, että palestiinalaisten kannalta on täysin yhdentekevää, kuinka monta syyllistyspostausta laitamme someen suomalaisten kulttuuritapahtumien yhteydessä.
uutiskirje 