Viimeinen sana
Muutama tuhat kirjaa taskussa kuulostaa hienolta, kirjatoukan unelmalta. Sehän on jo nyt mahdollista ja muutaman vuoden kuluttua varmaankin jo ihan tavallista. Sähköisten eli e-kirjojen lukulaitteiden myynti lisääntyy koko ajan.
Kulutuksen kultamaassa Yhdysvalloissa sähköisiä kirjoja myydään tänä vuonna 700 miljoonan euron edestä. Kasvua viime vuoteen verrattuna on huikeat 400 miljoonaa. E-kirjan myyntikäyrä sojottaa suoraan ylöspäin. Portit ovat auki e-vallankumoukselle, ja kilpailu markkinoilla vain voimistuu. Pidä varasi, kuluttaja.
Enää ei ole kysymys rauhoittumisesta kirjan ääressä vaan tehokkuudesta.
Miksi e-kirjan suomat mahdollisuudet eivät kuitenkaan jaksa kiinnostaa? Miksi en tunne suurta vavistusta?
Ehkä siksi, että olen aina pitänyt kirjasta myös niin sanottuna fyysisenä esineenä. Kirjaan ja kirjallisuuteen liittyy sinällään niin paljon elettyjä muistoja, että ne voivat tekniikan uusissa virroissa huuhtoutua näkymättömiin. Kysymys on mitä suuremmassa määrin pelosta – ja osin myös kyllästymisestä. Hirveästi en itke, jos huomaan jonkun heittäneen e-kirjansa ö-mappiin.
Kirja. Se on kokonaisuudessaan taideteos. Se ei ole vain tekstiä sähköisessä lukulaitteessa tai netissä. Kirjan tekstillä on tietty typografia, joku on sen suunnitellut. Sen paperi on aina erilaista, se tuoksuu. Kirja voi olla paksu tai ohut, joskus leveä, joskus kapea. Kirjalla on kannet, jotka joku on taiteillut. Joskus kannet puistattavat, vaikka sisältö kiinnostaakin. Toisinaan ne kutsuvat lukemaan. Ja ah, antikvariaattien nostalgiaa ja melankoliaa herättäviä kansia.
Kirja on mukava ottaa käteen ja sen kanssa on hauska kävellä.
E-kirjan puolesta melskaavat uskovat tavallisen kirjan ja sähkökirjan yhteiseloon – tai rinnakkaiseloon. Minä en. Miksi e-kirjan saarnamiehet olisivat enää kiinnostuneita pelkästä kirjasta, eihän markkinoita kannata jakaa kahteen suuntaan.
Kirjailija, kriitikko Arto Virtanen kirjoittaa tästä dilemmasta oivaltavasti hiljattain ilmestyneessä Parnassossa (6/2010):
”Kirjastakin siis yritetään väkisin tehdä teknologinen tuote, jotta se pystyisi kilpailemaan samalta viivalta muun viihdeteknologian kanssa. Tästä lähtien ovat rinnakkain olemassa elektroninen ja akustinen kirja, ja niin kuin kitaran evoluutiosta voi päätellä, akustinen jää vähitellen taka-alalle.”
Osaan jo kuvitella, miltä näyttävät kirjastot kymmenen vuoden päästä. Eri muotoista ja kokoista kirjaa pukkaavat kirjahyllyt ovat vaihtuneet nurkkauksiksi, joissa e-lukijat istuvat tietokoneen kelmeässä valossa ja käyvät läpi tarjontaa. Pätkä yhdestä kirjasta ja pätkä toisesta. Enää ei ole kysymys rauhoittumisesta kirjan ääressä vaan tehokkuudesta.
Tekniikka on edistystä, se on ekologista, vastustamatonta ja ihmisen elämää helpottavaa. Missä se näkyy? Ei ainakaan syystalvisilla kaduilla: ilmeet ovat tavanomaisen nyrpeitä. Tekniikan suoma helppous tarkoittaa usein aina tavoitettavissa olevaa ja nopeaa. Ihminen on aina läsnä. Se on muuttanut myös ihmisen tapaa ajatella: lepo ja nautinto on saavutettava heti.
On kuitenkin ihmeellistä, miten joku on voinut keksiä puhelimen, auton, internetin, vetoketjun, kameran – ja tulen! Paljon on luotu, kuten myös sanoista kirjallisuutta.
Nykyään sanoistakin vaikuttaa muodostuvan etupäässä teknologiaa. Kaikki huoneet, eteiset, odotussalit, vastaanotot ja asemahallit ovat täynnä puhetta tekniikasta. Siitä saa puhua, siitä täytyy puhua ja vaikenija on aina jo hiukan ajastaan jäljessä.
uutiskirje 