Valtamerien lämpeneminen saa jo valmiiksi lämpimissä vesissä elävien etelänbastardikilpikonnien sukupuolijakauman vääristymään. Mitä lämpimämpää rantahiekka on kilpikonnapesällä, sitä enemmän hiekkaan haudatuista munista kuoriutuu naaraita.
Etelänbastardikilpikonnien lisääntyminen ja lajin hengissä säilyminen edellyttävät koiraiden ja naaraiden tasapainoista kohtaamista esimerkiksi Intian itäisen Odishan osavaltion rannoilla. Muun elämänsä erillään viettävät koiraat ja naaraat kokoontuvat marraskuussa samalle rannalle parittelemaan. On merkkejä siitä, että kohtauspaikoilla koiraiden määrä alkaa jäädä ongelmallisen alhaiseksi.
Jopa 90 prosenttia naaraita
Merikilpikonnien sukupuoli määräytyy kilpikonnan munien hautomalämpötilan mukaan. Niin sanottu keskimääräinen lämpö tuottaa jokseenkin tasamäärän koiraita ja naaraita, kun taas alhaisempi lämpö suosii koiraita ja korkeampi naaraita.
Huhtikuussa julkaistu Dakshin säätiön tutkimus Odishan Gahirmathan ja Rushikulyan rannoilla kuoriutuvista etelänbastardikilpikonnista kertoo, että 15:n viime vuoden aikana munista kuoriutui naaraita keskimäärin 71 prosenttia ja joinakin vuosina naaraiden osuus oli jopa yli 90 prosenttia. Odishan pesimäalueet kuuluvat maailman suurimpiin, samankokoisia on vain Meksikossa ja Costa Ricassa.
Viimeaikaiset muutokset ilmasto-olosuhteissa saattavat ennen pitkää johtaa merikilpikonnien kantojen romahdukseen. Sukupuolijakauman vääristymisen aiheuttamaa haittaa vahvistavat lisääntymisen harveneminen ja munien vähäisempi hedelmällisyys.
Lämpötilojen kohoaminen kiihdyttää poikasen kehitystä munassa, lyhentää hautomisaikaa ja rajoittaa poikasen kasvuaikaa. Lyhyemmän kasvuajan seurauksena munista kuoriutuu entistä pienempiä ja aiempaa useammin epänormaaleja poikasia, joiden kyky suunnistaa ja säilöä energiaa on niin heikko, että se vaarantaa niiden selviytymisen.
Etelänbastardikilpikonnia pidetään runsaslukuisimpana merikilpikonnalajina. Silti se on jo vuonna 2008 luokiteltu uhanalaiseksi, sillä lajin maailmanlaajuisen kannan arvioitiin kutistuneen 30 prosenttia.
Merikilpikonnakantoja täytyy seurata hyvin pitkiä aikoja, vuosikymmeniä, jotta populaatioiden kehityksestä saadaan luotettavaa tietoa. Otukset varttuvat hitaasti ja elävät kauan, joten muutosten näkymiseen koko populaation tasolla menee aikaa.
Ihmisen aikaansaamat paineet
Maapallon lämpeneminen on tosin vain viimeisin uhka merikilpikonnille, joihin on kohdistunut koko joukko ihmisen aikaansaamia paineita. Kilpikonnia sotkeutuu trooliverkkoihin. Rannikkoalueiden rakentaminen vie pesimärantoja, ja rakentamisen vaatima hiekankaivuu kiihdyttää rantojen eroosiota. Asutuksen leviäminen johtaa myös valosaasteeseen, joka sekoittaa kuoriutumisensa jälkeen mereen pyrkivien pikkukonnien suuntavaiston.
Etelänbastardikilpikonnien tapa pesiä tuhansien yksilöiden parvina tekee niistä erityisen haavoittuvia ihmisen aiheuttamille elinympäristön muutoksille.
Kilpikonnien salapyynti ja munien ryövääminen ovat kuitenkin jyrkästi vähentyneet, kiitos paikallisyhteisöjen kohonneen tietoisuuden. Vielä 1970-luvulla merikilpikonnien munia syötiin yleisesti ja niiden kauppa oli laajaa.
Hyvinvointia uhkakuvista huolimatta
Suurin osa tutkimuksesta maapallon lämpenemisen vaikutuksesta merikilpikonniin on kohdistunut Luoteis-Atlantin ja Välimeren alueen lajeihin. Dakshinin tutkimus on ensimmäinen, jossa selvitetään ilmastovaikutuksia etelänbastardikilpikonniin.
Tutkimus osoittaa, että uhkakuvista huolimatta laji voi Intian rannikolla hyvin. Pesien lukumäärä vaihtelee vuodesta toiseen, mutta suunta on selvä: 2000-luvun alussa pesiä oli pesintäkaudesta toiseen 25 000–50 000, viime vuosina yli 400 000. Rushikulyassa myös haudonta onnistuu paremmin kuin muilla massapesintäpaikoilla.
Viime helmikuussa Rushikulyan pesintähiekoilla laskettiin ennätysmäiset 800 000 pesää. Paikoittain kilpikonnia oli rannalla niin tiheässä, ettei niiden seassa mahtunut kunnolla kävelemään.
Kilpikonnien kukoistus on osittain tulosta kalastuskiellosta pesintäalueiden lähistöllä ja kalastajille siitä hyvästä maksetuista korvauksista mutta ennen muuta paikallisen yhteisön, kansalaisjärjestöjen ja rannikkovartijoiden yhteistyöstä.
Paikalliset vapaaehtoiset takaavat, että juuri kuoriutuneet poikaset pääsevät turvallisesti mereen. He laskevat saapuvia kilpikonnia ja turvaavat aidoin pesintäalueita sekä valvovat niitä päivin öin parin kuukauden ajan metsänvartijoiden kanssa. Kilpikonnan munia ryöväävät ihmiset eivät enää ole ongelmana, toisin kuin vapaina vaeltavat koirat ja luonnonvaraiset linnut.
lehti 