Onko Helsingin Sanomat ryhtynyt Perussuomalaisten vaaliveturiksi? Siltä ainakin lukijan kannalta näyttää. Viime aikoina jos ei joka päivä niin ainakin joka toinen päivä lehdessä on kerrottu heistä jotain. Tämän lisäksi HS teetättää gallupkyselyitä yhtä mittaa, joita sitten lehdessä referoidaan kuin lopullisina vaalituloksina.
Tulee mieleen miettiä jopa, että onko lehden tavoitteena sittenkin suorittaa mielipidemuokkausta.
Erityisesti panin merkille numeron (HS 19.2.), jossa kolmeen kertaan tuotiin esille useilla jutuilla ja muun muassa otsikolla ”Kannatus löytyy työväestä”.