Heinäkuun 8. päivänä 1965 tapahtui jotain sellaista, jonka merkitystä ei silloin osattu odottaa. Toisen maailmansodan jälkeen avattiin uudelleen säännöllinen laivaliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä. Tapahtumaa pidettiin ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosen aikaansaannoksena ja hänellä olikin ansioita siihen. Taustalla oli kuitenkin toinenkin syy, josta silloin ei paljon puhuttu.
Miksi Neuvostoliitto alkoi vähitellen avata yhteyksiä länteen, vaikka tiedettiin, että niissä on riskinsä? Myös laivaliikenteen avaaminen Suomeen sisälsi riskin, josta turvallisuuspalvelu KGB varoitti. Se muistutti maan johdolle, että ihmisten mukana meille saattaa tulla myös vaarallisia aatteita.
KGB olikin oikeassa. Laivaliikenteen myötä Suomen ja Neuvosto-Viron asukkaiden välille syntyi ystävyyssuhde, jossa liikkui myös ”vaarallisia aatteita”. Virolaiset saivat sensuroimatonta tietoa Suomesta ja ystävät saattoivat kuljettaa länteen myös kiellettyä tietoa Virosta.
Laivalla matkusti Tallinnasta Helsinkiin myös virolaisia turistiryhmiä, joiden määrä suomalaisturisteihin verrattuna oli vähäinen. Mahdollisuus oli kuitenkin Neuvostoliitossa ainutlaatuista. Tallinnasta matkusti tällä tavalla Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle ja Kotkaan satoja ”aivan tavallisia virolaisia”, joskin KGB:n tarkastamia.
Varmuuden vuoksi jokaisessa ryhmässsä oli henkilö, joka raportoi KGB:lle, miten virolaiset matkalla käyttäytyivät. Virolaisten turistien ei sallittu olla juuri missään yhteyksissä suomalaisiin. Ongelmana oli myös se, että heille vaihdettiin Suomen markkoja vain hyvin pieni määrä.
Virolaiset saivat sensuroimatonta tietoa Suomesta ja ystävät saattoivat kuljettaa länteen myös kiellettyä tietoa Virosta.
Turistit tuovat valuuttaa
Tallinna oli saanut jo 1950-luvun lopulla Neuvostoliitossa kansainvälisen turistikaupungin aseman, joten suomalaisetkin voivat sinne matkustaa. Ensimmäiset turistiryhmät matkustivat Leningradin kautta ja Tallinnassa viivähdettiin vain pari päivää.
Neuvostoliiton puoluejohtaja Nikita Hruštšov huomasi joskus 1960-luvun alussa, että Neuvostoliiton kroonista länsivaluuttojen puutetta voitaisiin lievittää turismia kehittämällä. Niinpä 16. huhtikuuta 1964 Neuvostoliiton hallitus teki päätöksen kansainvälisen turismin edistämisestä ja 14 uuden hotellin rakentamisesta turistikohteisiin.
Suomi ei siis ollut ainoa maa, josta ”kovaa valuuttaa” toivottiin. Tiedettiin joka tapauksessa, että suomalaisia kiinnosti Leningradin ja Moskovan lisäksi varsinkin Tallinna. Myös presidentti Kekkonen oli puhunut neuvostojohtoa tavatessaan, että olisi hyvä, jos matkustusmahdollisuuksia parannettaisiin.
Kekkonen halusi myös henkilökohtaisista syistä itse vierailla Virossa. Olihan hänellä siellä vanhoja ystäviä ja hän osasi jonkin verran maan kieltäkin. Matka järjestyi lopulta maaliskuussa 1964 Puolaan tehdyn vierailun paluumatkan yhteydessä.
Valmisteluja laivayhteyden avaamiseksi tehtiin kuitenin jo paljon aikaisemmin. Suomessa vuoden 1962 heinäkuussa vieraillut Tallinnan kaupunginjohtaja Johannes Undusk kertoi lehdistölle, että kaupungin satamassa oli käynnissä peruskorjaus, jonka oli määrä olla valmis vuonna 1965. Silloin turistiliikenne myös Helsinkiin voi alkaa.
Virolaisten suomalainen TV-suosikki oli K-kaupan Väiski, joka esitteli MTV:n mainoksissa suomalaista lihatiskiä.
Kekkosen vierailun aikana STT haastatteli Tallinnan Inturistin virkailijaa Valter Tuhkasta, joka kertoi, että kaupunkiin on suunnitteilla uusi hotelli 500 vieraalle. Tämä suunnitelma toteutui vähän myöhästyneenä vuonna 1972, kun Viru-hotelli valmistui suomalaisten rakentamana. Loppputulos oli jopa suurempi kuin alkuperäiset suunnitelmat. Liikenteen avaamisasia eteni sitten kulissien takana nopeasti. Se johtui ennen muuta Kekkosen Tallinnan vierailusta sekä siellä käydyistä keskusteluista ja Kekkosen televisiohaastattelusta.
Pian alkoi tihkua myös tarkempaa tietoa, jota ei kuitenkaan juuri julkisesti esitelty. SKP:n valtuuskunta kävi Tallinnassa tammikuussa 1965 ja silloin Taisto Sinisalolle kerrottiin, että liikenne voisi ehkä alkaa seuraavana kesänä. Kun SKP:n johdon valtuuskunta oli menossa Moskovaan vuoden 1965 alkupuolella, päätettiin laivayhteyden avaaminen ottaa tärkeimpänä toivomuksena esille. Tammikuun lopulla 1965 Suomen Moskovan suurlähettiläs Jorma Vanamo sai Viron pääministeriltä Valter Klausonilta tietää, että laivaliikenne on tarkoitus aloittaa kesällä.
SKP:n valtuuskunta yritti Moskovassa saada NKP:n kanssa julkaistuun tiedonantoon kohdan, jossa todettaisiin, että puolueet olisivat sopineet laivaliikenteen aloittamisesta. SKP olisi saanut siitä kunnian itselleen. Leonid Brežnev totesi kuitenkin, ”ettemme voi tehdä sellaista Kekkosen selän takana”.
Vaikka Neuvostoliiton johto ei antanutkaan SKP:lle tilaisuutta kirjata laivaliikenteen aloittamista omaksi ansiokseen, se käytti kuitenkin SKP:n aktiivisuutta hyväkseen. Kun laivaliikenne heinäkuussa 1965 todella aloitettiin, Neuvostoliitossa annettiin kaksi erilaista selitystä, kenen ansiota se oli. Virallisesti ja diplomaattisessa kanssakäymisessä korostettiin presidentti Kekkosen ansioita. Neuvostoliittolaisille esitettiin lehdistössä ja julkisisssa puheissa kuitenkin painokkaasti, että tätä oli toivonut veljespuolue SKP.
Tätä korosti NKP:n päälehti Pravda ja sitä korostettiin julkisissa puheissa, kun ensimmäinen laiva saapui Tallinnaan. Myöhemmin selitettiin, että neuvostokansalaiset olisivat saattaneet ihmetellä, miksi kapitalistisen maan kanssa sovitaan tällaista. Perusteluksi tarjottiin, että sitä toivoi erityisesti veljespuolue.
Virossa kansa alkoi entistä voimakkaammin haluta itsenäisyyttä, eli juuri sitä, mitä KGB pelkäsi.
KGB:n pelot toteutuivat
KGB:n aavistamat pelot alkoivat toteutua vähitellen ja 1970-luvulla ”vaaralliset aatteet” levisivät vastustamattomasti virolaiseen yhteiskuntaan. Koska Suomen TV-kuva näkyi melko hyvin Tallinnassa, virolaiset saivat joka ilta sensuroimattoman katsauksen Suomen tilanteesta. Virolaisten suomalainen TV-suosikki oli K-kaupan Väiski, joka esitteli MTV:n mainoksissa suomalaista lihatiskiä. Moni muukin Suomesta välitetty kuva sai virolaiset miettimään, voiko tämä olla totta.
Kun tultiin 1980-luvulle, Neuvostoliiton talous oli entistä heikommassa tilassa turismin tuomasta kovasta valuutasta huolimatta. Maan johtaja Leonid Brežnev kuoli ja hänen tilalleen tuli KGB:tä pitkään johtanut Juri Andropov. Häntä seurasi entistä pahemmin dementoitunut Konstantin Tšernenko ja suurvalta alkoi olla katastrofin partaalla.
Uudistuspolitiikan aloittanut Mihaill Gorbatšov oli mahdottoman tehtävän edessä. Entisten tavoitteiden mukaan maan piti elää jo kommunistisessa yltäkylläisyydesssä mutta se oli todellisuudessa konkurssikypsä, eikä kukaan tiennyt, mitä pitäisi tehdä.
Virossa kansa alkoi entistä voimakkaammin haluta itsenäisyyttä, eli juuri sitä, mitä KGB pelkäsi. Laivaliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä ei ollut tätä tilannetta aiheuttanut, mutta se oli tehnyt virolaisista entistä tietoisemman naapurimaan elintasosta. Virolaiset tiesivät Suomi-yhteyksiensä johdosta enemmän kuin ketkään muut Neuvostoliitossa. Heillä oli esikuva ja perestroikan vuosina siitä uskalsi puhua julkisesti.
lehti 