Itämeren suojelu on kilpajuoksua ilmastonmuutosta vastaan – myös entinen kuormitus näkyy yhä

Onko totta, että Itämeri on maailman saastunein meri, kuten usein sanotaan?

En oikeastaan tykkää sanonnasta. Itämerellä on paljon haasteita, mutta muiden rannikkomerien haasteet ovat hyvin samankaltaisia. Itämeren valuma-alueella asuu melkein 90 miljoonaa ihmistä. Lisäksi meri on matala ja vähävetinen, joten kuormituksen vaikutukset näkyvät siinä voimakkaina. Itämeri on myös niin suljettu, että veden vaihtuvuus on hidasta, ja siksi veden tilan paraneminen ottaa aikaa. Yhä näkyy myös se kuormitus, mikä mereen on päätynyt menneinä vuosikymmeninä. Teemme työtä sen eteen, että muutaman kymmenen vuoden päästä näkisimme hyvinvoivan meren.

Tilanne on kuitenkin parantunut hieman aivan viime vuosikymmeninä?

On siinä mielessä, että Itämeren suojelukomissio Helcom arvioi ravinnekuormituksen puolittuneen 1990-luvulta tähän päivään. Meren tilassa se näkyy kuitenkin viiveellä. Suomen osalta kuormitus on vähentynyt tällä tarkkailujaksolla vain hieman, ja on edelleen huomattavan suurta. Siihen vaikuttaa moni asia, kuten, että yhdyskuntien jätevesiä on alettu puhdistaa tehokkaammin jo 1970-luvulta alkaen, ja teollisuuden jätevesiäkin 1900 luvun loppupuolella. Suurin kuormitus tulee nyt hajalähteistä ja sitä on todella paljon vaikeampi hallita.

Mistä tämä kuormitus tulee?

Suomen kuormitus henkilöä kohden on yksi suurimpia Itämeren maissa, mutta se johtuu osin siitäkin, että meillä on verrattain vähän ihmisiä ja vastaavasti niin iso pinta-ala, jolta kuormitusta tulee. Suuren pinta-alan vuoksi maatalous on suurin kuormituksen lähde, ja metsätaloudessa erityisesti ojitetut turvemaametsät. Myös hulevesistä tulee kuormitusta niin kaupunkien kaduilta kuin haja-asutusalueiltakin, nehän eivät kulje minkään puhdistamon kautta. Monikaan ei tule ajatelleeksi, että kaikki, minkä sadevesikaivoon heittää, päätyy vesistöön.

Pahimpia rehevöittäjiä ovat yhä fosfori ja typpi?

Fosfori ja typpi ovat välttämättömiä ravinteita kaikkien kasvien, myös levien, kasvulle. Ongelmia syntyy, kun ravinteita on meressä ylimäärin. Fosfori ruokkii erityisesti sinilevien kasvua, sillä sinilevät pystyvät ottamaan ilmakehästä tarvitsemansa typen, ja pystyvät hyödyntämään vedessä olevan fosforin täysimääräisesti kasvuunsa. Samalla ne lisäävät typpeä meren ravinnekiertoon, eli syntyy itseään ruokkiva rehevöitymisen noidankehä.

Keinoja ravinteiden pääsyn estämiseksi vesistöön on kuitenkin jo kehitetty, kuten esimerkiksi peltojen kipsaus. Miksi ne eivät ole laajemmin käytössä?

Haluan korostaa, että myös maataloudessa tehdään paljon vesiensuojelua. Jos ei tehtäisi, vesistöt olisivat paljon nykyistä huonommassa kunnossa. Aina, kun maata muokataan, syntyy jotain kuormitusta – sitä ei voi välttää – ja maataloutta kuitenkin tarvitaan. Toinen ongelma on se, että tuottavimmat maatalousmaat ovat jokivarsilla. Näillä alueilla kuitenkin usein myös eroosioriski on suuri, ja kaikki, mikä valuu, valuu herkästi suoraan jokiin. Erityisesti Saaristomeren valuma-alueella on paljon hienojakoista savimaata, joka jo itsessään huuhtoutuu helposti. Näiden jokapäiväisten asioiden kanssa siellä painitaan.

Ilmastonmuutosta vaikuttavana tekijänä ei voi myöskään irrottaa yhtälöstä. Sateisuus on lisääntynyt, ja kun talvet ovat leudompia ja maanpinta paljas, vetenä tulevat sateet huuhtovat tosi tehokkaasti pintamaata mukanaan. Ravinnekuormituksen vähentäminen onkin jatkuvaa kilpajuoksua ilmastonmuutosta vastaan. Vesienhallintaan pitää saada uusia tehokkaita keinoja. Maanparannusaineet, kuten kipsi, ovat nopea ja tehokas ensiapu, joilla ravinteita saadaan sidottua peltomaahan, mutta ne eivät ratkaise juurisyitä. Niillä saadaan lisäaikaa pidempiaikaisten ratkaisujen toteuttamiseen.

Mitä ne sitten ovat?

Maaperän pitäisi ensinnäkin olla sellaisessa kunnossa, että se pidättäisi tehokkaasti ravinteita ja vettä kasveille. Uudistavat viljelymenetelmät, maanparannusaineet ja ihan eloperäisen aineksen lisääminen peltoon parantavat maan rakennetta. Pitäisi saada myös tasapaino siihen, että pelloilla on tarpeeksi, muttei liikaa vettä. Yksi ihan hyvä keino talviaikaisten valumien ehkäisyyn on lisätä kasvipeitteisyyttä myös talvella, eli käyttää syyskylvöisiä kasveja siellä, minne ne soveltuvat. Näin ehkäistään talvella vetenä tulevan sateen aiheuttamaa eroosiota. Myös suojavyöhykkeet vesistöjen varsilla nappaavat kiintoainekuormaa tehokkasti, mutta paikoin ne voivat myös lisätä liukoisessa muodossa olevan fosforin kuormaa kasvien hajotessa. Yksi keino olisi myös se, että lantaa levitettäisiin syksyllä vain syyskylvöisille pelloille, joilla kasvit käyttäisivät ravinteita heti, eikä lainkaan paljaalle maalle. On kuitenkin katsottava, mikä keino missäkin toimii parhaiten, ja muistettava, että samalla puhutaan myös ihmisten toimeentulosta.

”Nyt hallitusohjelmassa halutaan tehdä poikkeuksesta pysyvä, ja tietenkin toivomme, ettei näin kävisi.”

Mikä on teollisten lannoitteiden osuus rehevöitymisessä?

Lannoitteet ovat kalliita, joten tuskin yksikään viljelijä huvikseen liikaa lannoittaa. Mutta koska aiempina vuosikymmeninä valtio tuki sitä vahvasti, ja fosfori varastoituu maaperään tehokkaasti, meillä on nyt alueita, joilla peltomaan fosforitaseet ovat todella korkeita, ja niiltä valumatkin ovat suuret. Ajatuksena oli tietysti satomäärien kasvattaminen, eikä tätä puolta tultu vielä niin ajatelleeksi.

Lähes kaikissa ilmasto- ja ympäristöraporteissa yhdeksi tärkeimmistä keinoista ilmastopäästöjen ja lajikadon estämiseksi mainitaan kasvipainotteisempaan ruokajärjestelmään siirtyminen. Auttaisiko se myös Itämerta?

Nykyisin maatalouden piirissä olevasta pinta-alasta suurin osa käytetään eläinten rehun tuotantoon. Jos lihankulutus olisi pienempää, voisi osan pelloista esimerkiksi metsittää tai viljellä niillä ruokaa suoraan ihmisille, esimerkiksi härkäpapua tai muita proteiinikasveja. Suomessa tämä on tietenkin hieman haasteellista myös ilmastomme takia, eivätkä kaikki alueet sovellu kaikkien ravintokasvien tuottamiseen – ja sitten tullaan myös huoltovarmuuskysymyksiin, joiden asiantuntija en ole – mutta jos pienemmällä pinta-alalla pystyttäisiin ruokkimaan isompi määrä ihmisiä, niin kyllä se olisi tehokas keino myös Itämeren alueella.

Lähes kaikissa ilmastoraporteissa yhdeksi tärkeimmistä keinoista ilmastopäästöjen ja lajikadon estämiseksi mainitaan kasvipainotteisempaan ruokajärjestelmään siirtyminen. Auttaisiko se myös Itämerta?

Kyllä se sikäli toimisi, että kun kuormitus tulee peltopinta-alasta, ja nyt pinta-alasta suurin osa käytetään eläinten rehun tuotantoon. Eli jos lihankulutus olisi pienempää, ne pellot voisi siirtää kokonaan pois viljelystä tai viljellä niillä ruokaa suoraan ihmisille, esimerkiksi härkäpapua tai muita proteiinikasveja. Suomessa tämä on tietenkin hieman haasteellista myös ilmaston takia, eivätkä kaikki alueet sovi kaikkeen – ja sitten tullaan myös huoltovarmuuskysymyksiin, joiden asiantuntija en ole – mutta jos pienemmällä pinta-alalla pystyttäisiin ruokkimaan isompi määrä ihmisiä, niin kyllä se olisi tehokas keino myös Itämeren alueella.

Eli peltomaan hyötysuhde on tärkeämpi tekijä kuin se, että sian ulostetta nyt vain on liikaa?

Kyllä sekin on ongelma. Erityisesti se, että kasvin- ja lihantuotanto ovat eriytyneet paitsi maatiloittain, myös alueittain. Ongelma on sama kaikissa tehomaatalousmaissa. Isoissa eläinyksiköissä syntyy liikaa lantaa lähipeltojen tarpeisiin, mistä seuraa ravinnevalumia. Kasvivaltaisilla alueilla lantaa ei taas ole riittävästi kasvien ravinnontarpeeseen, ja tarvitaan keinolannoitusta. Olemme tehneet töitä sen eteen, että lannan kierrätystä saataisiin tehostettua, ja ravinteet käyttöön sinne, missä niitä tarvitaan. Se edellyttäisi lannan prosessointia, sillä sen kuljettaminen on kallista, koska tilavuudesta suurin osa on vettä, ja ravinteiden suhde ei ole kasveille valmiiksi sopiva. Tyypillisesti erotellussa lannassa typpi on nestejakeessa ja fosfori kiinteässä, ja näitä voi sitten annostella sopivasti. Tämä ei ole vielä tuottajalle riittävän kustannustehokasta lyödäkseen isosti läpi. Mutta tällaisilla ratkaisuilla voitaisiin puuttua juurisyihin.

Suomessa fosforiasetuksessa on myös lantapoikkeus, joka tuli muutama vuosi sitten voimaan väliaikaisena. Se säätelee, paljonko fosforia saa hehtaarille levittää, mutta lantaa se ei koske. Nyt hallitusohjelmassa halutaan tehdä poikkeuksesta pysyvä, ja tietenkin toivomme, ettei näin kävisi.

Millaiset lainsäädännölliset toimet parantaisivat Itämeren tilaa tehokkaasti?

Edellä mainitun fosforiasetuksen lantapoikkeuksen poistamisen lisäksi esimerkiksi metsätalouden turvemaiden uudisojitusten tekeminen luvanvaraiseksi olisi tehokas toimi. Maatalouden puolella kansalliset keinot ovat rajattuja, koska maatalouspolitiikkaa ohjataan EU:sta, mutta olennaista on kohdentaa ympäristötoimia sinne, missä ne ovat vaikuttavimpia.

Mitkä ovat isoimpia Helsingin kaltaisten isojen asutuskeskusten aiheuttamia ongelmia Itämerelle?

Hulevedet alkavat isoilla kaupunkialueilla olla iso ongelma, sillä ne kuljettavat vesistöihin ravinteiden lisäksi monenlaisia haitta-aineita. Uusille alueille rakennetaan esimerkiksi hulevesikosteikkoja, joilla kuormitusta pyritään hillitsemään. Vanhoilla viemäröintialueilla sade- ja jätevesi on johdettu samaan putkiverkostoon, ja niiden erottaminen on taloudellisesti järkevää tehdä vain isojen kunnostusten yhteydessä, kuten esimerkiksi nyt Mannerheimintien remontin yhteydessä. Näin ollen ylivuotoja ei pitäisi rankkasateilla tulla niin paljon ainakaan osasta kantakaupunkia.

Toisaalta raskaasti liikennöidyn alueen hulevesi sisältää aika paljon epäpuhtauksia, jotka valuvat kaduilta suoraan vaikkapa tuonne Töölönlahteen. Hulevesiongelma ei ole helppo hallittava, sillä tehokkaita keinoja on vain rajatusti käytettävissä. Paras olisi pystyä imeyttämään mahdollisimman suuri osa sadevesistä maahan, esimerkiksi erilaisten läpäisevien pintojen kautta, myös kaupunkialueilla.

Mitä rehevöityminen tekee Itämeren lajistolle?

Ravinnevaluman muodossa tuleva lannoitus lisää kasviplanktonin määrää, mikä samentaa vettä. Silloin valo ei pääse yhtä syvälle pinnan alle, mikä haittaa monivuotisia kasveja ja leviä, kuten rakkohaurua ja meriajokasta, jotka ovat Itämeren avainlajeja ja muodostavat elinympäristön monille muille lajeille.

Rantakivissä nähtävät yksivuotiset rihmalevät puolestaan ovat luonnollinen osa Itämeren ekosysteemiä, mutta runsasaravinteisessa vedessä niillä on kilpailuetu, ja runsastuessaan liikaa ne tukahduttavat alleen monivuotisia kasveja ja estävät myös monivuotisten kasvien valon saantia. Rehevöityneissä vesissä särkikalat, kuten lahnat, lisääntyvät, ja ravintoa pohjasta etsiessään ne pöllyttävät ravinteita veteen vielä lisää. Kirkkaissa vesissä viihtyvät lajit, kuten näönvaraisesti saalistavat petokalat, vähenevät. Rakkohaurukasvustot ovat tärkeitä kutuympäristöjä esimerkiksi silakalle ja ahvenelle, ja matalat merenlahdet merkittäviä hauen ja ahvenen kutupaikkoja. Jos ne rehevöityvät pilalle, se heikentää näitä lajeja, kun poikastuottoalueet vähenevät.

Levässä on ihmisen tarvitsemia rasvahappoja, jotka useimmat kierrättävät ruokavalioonsa kalojen kautta. Voisiko levää kasvattaa Itämeressä myös suoraan ihmisen ruuaksi?

Maailmalla sitä paljon tehdään, mutta Itämeressä haaste on se, että siihen sopivia lajeja on vähemmän. Itämeren olosuhteet – pohjoinen, kylmä, vähäsuolainen – ylläpitävät ainutlaatuista lajiyhdistelmää makeiden ja suolaisten vesien lajeja, mutta valtameriin verrattuna lajeja on aika vähän. Rakkohaurun viljelemistä testataan tälläkin hetkellä, mutta sen kasvattaminen ei ole ihan helppoa. Leväviljelyn haasteet ovat osittain samat kuin rakkohaurulla muutenkin, eli meren tila. ”Vauvarakkolevät” eivät esimerkiksi pysty kiinnittymään möhnäiselle alustalle, ne tarvitsevat puhdasta kivi- ja kalliopinta-alaa.

”Rehevöityminen, ilmastonmuutos ja luonnon köyhtyminen ovat yhtälö, joka pitää hoitaa yhdessä.”

Myös akkuteollisuus on puhuttanut Itämeren ystäviä. Kiinalaisten suurimmaksi osaksi omistama CNGR sai viime vuonna ympäristöluvan laskea Haminassa jätevedet käytännössä kokonaan Itämereen. Kuinka vihreää vihreä teollisuus on?

Fakta on, että vihreää siirtymää tarvitaan. Akkuteollisuus liittyy vahvasti puhtaaseen energiaan. Mutta kysymys on juuri se, voiko vihreää sanoa vihreäksi, jos se tehdään ympäristön kustannuksella. Esimerkiksi sulfaattipäästöjen poistamiseksi jätevesistä on jo olemassa teknologia. Edellytetäänkö sen käyttöä, on kansallisessa päätösvallassa. Haminan tapauksessa Vaasan hallinto-oikeus tiukensi akkumateriaalitehtaan ympäristölupamääräyksiä muun muassa sallitun sulfaattipäästön osalta. Kiinalainen toimija on vetäytynyt tänä keväänä hankkeesta, mutta hankkeen ympäristölupa sitoo myös mahdollista tilalle tulevaa uutta toimijaa.

Kaivoksiakin varmasti tarvitaan, mutta on uskallettava vaatia ratkaisuja, joilla ei vaaranneta pinta- tai pohjavesiä, eikä aiheuteta peruuttamatonta vahinkoa varsinkaan suojelun piirissä oleville luontotyypeille.

Uitko itse Itämeressä?

Uin luonnonvesissä silloin, kun vesi on tarpeeksi lämmintä. Kyllä Itämeressä uskaltaa uida ja kalaakin syödä suositusten mukaisesti.

Mitä kuka tahansa voi tehdä Itämeren hyväksi?

Yleisesti ottaen ympäristöystävälliset valinnat ovat hyväksi myös Itämerelle. Ruokavalinnat ovat hyvä arkipäivän keino vaikuttaa. Jokaisen ei tarvitse ryhtyä vegaaniksi enkä itsekään ole, mutta punaista lihaa voi korvata ruokavaliossa kasviproteiinien lisäksi vaikkapa Itämeren kestävästi pyydetyllä särkikalalla tai sisävesien pikkukalalla, sekin jo poistaa ravinteita merestä ja vesistöistä.

Haluatko lisätä vielä jotain?

Haluan korostaa, että Itämeren suojelussa tai ympäristökriisien ratkaisemisessa ylipäätään rehevöityminen, ilmastonmuutos ja luonnon köyhtyminen ovat yhtälö, joka pitää hoitaa yhdessä. Ei voi valita vain yhtä ja olettaa muiden hoituvan itsestään. Ympäristötekijät, ja siten myös kriisit ovat kytköksissä toisiinsa. Rannikkovesissä luonnon köyhtyminen lisää rehevöitymistä, jota myös ilmastonmuutos kiihdyttää, ja toisaalta heikossa tilassa olevasta ekosysteemistä tulee metaanipäästöjen lähde. Vesien tilaa parantamalla hidastetaan myös ilmastonmuutosta, ja samoin ilmastotyöllä parannetaan Itämerta.